Kalevala-peitto itsevärjätyin langoin

 Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten tapahtui sellainen hurahtaminen kasvivärjäykseen. Värjäyksissäni seuraan enemmän intuitioita kuin ohjeita, enkä käytä lankojen purettamiseen alunaa tai muita metallisuoloja, vaan kaikki värjäyskokeiluni on tehty luonnonpurettein. Värit eivät ehkä ole kovin räiskyviä, mutta ei ole tarviskaan olla. Osa langoista on jäänyt hyvinkin pliisuiksi, mutta lopulta keksin projektin, johon sain hyödynnettyä nuo kaikkein pliisuimmatkin (siinä hetkessä epäonnistuneiksi kokeiluiksi leimatut) värit osaksi isompaa kokonaisuutta.

Varsinaisen Kalevala-peittoprojektin kanssa taidan olla pari vuotta valtavirtaa myöhässä. Ohjehan julkaistiin aikanaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Itse aloitin tämän noin vuosi sitten. Ajatus oli virkata paloja hiljalleen ilman sen suurempaa aikataulua. Ikuisuusprojektin kanssa vaaraksi tulee vain se, ettei se tahdo oikein koskaan valmistua. Jossain vaiheessa keksin, että antaisin peiton äidilleni 70-vuotislahjaksi. Ikuisuusprojektilleni määrittyi deadline. Vaikka miten olevinaan aloitti ajoissa, oli välillä pitkiäkin taukoja ja viimeisten palojen virkkaus jäi kuitenkin lopulta viime tinkaan. Lankoja pääteltiin juhlia edeltävänä yönä. :)

Peiton tekemiseen käytettyjä työtunteja on mahdoton laskea, sillä jokainen pala on virkattu eri värjäyserästä. Halusin, että jokaisella palalla olisi ikään kuin oma tarinansa aina kasvien tai sienten poimisesta alkaen. Peitosta muodostui lopulta yksi rakkaimmista käsitöistäni ja siksi annoinkin sen mielelläni rakkaalle äidilleni, joka on ollut suurena vaikuttajana koko käsityöharrastukseni syntyyn. Minulle käsitöiden arvostaminen on pitkälti äidin ja mummin peruja. Käsitöiden tekemisen lisäksi äitini kirjoittaa runoja, siksikin Kalevala-peitto, jonka jokaiseen palaseen liittyy katkelma Kalevalasta poimittuja runoja, tuntui juuri oikealta lahjalta äidilleni. Omalla tavallaan koko peitto on kuin yksi iso runokokoelma.

Projekti oli palkitseva, lopputuloksesta tuli oikeastaan hienompi kuin uskalsin edes alunperin toivoakaan. Jossain vaiheessa jännitin, että itse värjäämistäni langoista värikokonaisuus muodostuisi jotenkin tunkkaiseksi. Mutta juuri nuo "pilalle" menneet pliisut värit raikastavat kokonaisuuden. Toisaalta kaikissa väreissä on hieman samanlaista pehmeyttä ja värit sointuvat yllättävän hyvin toisiinsa.

Projektin aikana tuli opittua aika monta uutta virkkauksen erikoissilmukkaa, onneksi jokaiseen palaseen oli olemassa oma tutorial-videonsa. En ole mikään virkkausspesialisti, joten ihan pelkkien kirjoitettujen ohjeiden varassa en olisi varmaankaan saanut peittoa valmiiksi asti.

Aurinkoisena syyspäivänä sain taas uuden värjäysinnostuksen. Kävin tänään sienimetsässä poimimassa värjäyssieniä. Matkaan tarttui iso kasa samettijalkoja sekä jonkin verran verihelttaseitikkejä ja männynsuomuorakkaita. Pihalta löytyi vielä jonkin verran raparperejakin lankojen purettamiseen, varret jättivät värin melko neutraalin värisiksi, mikä oli tarkoituskin. Samettijalat pääsivät jo pataan, muut sienet lilluvat liotusvesissä vielä ainakin huomiseen.

Ehkäpä aloitan vielä uuden peittoprojektin itselleni. Saisin ainakin hyvän syyn jatkaa värjäyksiäni. Monta kasvia on vielä kokeilematta. Toisaalta kasvien suhteen kausi alkaa olemaan lopuillaan, mutta projektiahan voi jatkaa kevään koittaessa. :) Uusilla kasveilla tai sienillä kokeilemisessa on aina oma jännityksensä. Oma yllätyksensä on tutuissakin kasveissa, värin lopputulokseen tuntuu vaikuttavat hyvin moni asia. Samasta kasvista saattaa eri vuodenaikaan tai eri lämpötilassa saada eri sävyä. Jokainen värjäyserä on tavallaan aina uniikki.

Peitto on virkattu 3,5 koon puikolla Seiskaveikasta (kestää hyvin huopumatta, vaikka väripatani ovat ulkona poristessaan päässeet välillä turhankin kuumiksi). Liitokset ja reunuksen tein luonnonvalkeasta Nallesta. Lopuksi vielä palat yksitellen ja yritykseni muistella jokaisen palasen värin lähde. Näissä yksittäiskuvissa värit eivät tosin pääse aivan oikeuksiinsa, jostain syystä (tai ehkä kuvaustaustan harmaudesta johtuen) näyttävät taittavan enemmän harmaaseen, kuin oikeasti ovat.

Ilmatar, raparperin kukkavarret

Sotkan pesä, Verihelttaseitikkien lakit

Maailman synty, suolaheinän lehdet

Kätketty aurinko, raparperin lehdet

Iso tammi, pihlajan lehdet

Pohjan akka, lupiinin kukat jälkiväri

Lemminkäinen, samettijalka

Ahto, männynsuomuorakas
(lanka oli loppua kesken, joten palan ulkoreunaa muokattu).

Kalevalan meri, lupiinin kukat

Väinölän viljavat vainiot, pihlajan kuoret

Joukahainen suossa, voikukan kukinnot

Kasvun ihme, lupiinin kukat

Ei ole vuoksen voittanutta, tarhakäenkaali

Sammon taonta, lupiinin pinkit kukat

Tuonelan joutsen, lupiinin kukat

Neidon kehrä, tuntematon kääpälajike

Nuotiovalkea, suolaheinä

Pohjolan häät, lupiinin kukat

Tellervo, samettijalka

Tapio, mongolianvaahteran lehdet

Lintukoto, samettikukan kukinnot

Marjatta, lupiinin lehdet

Kantele, koiranputki

Sammon ryöstö, kurjenmiekka

Partioteemasynttärit

Olen pitänyt lapsille jo useampana vuotena erilaisia teemasynttäreitä. Synttäriteeman valitseminen sekä ideointi toimintojen ja tarjoilujen suhteen tehdään lasten kanssa yhdessä. Näidenkin synttäreiden ajatustyö aloitettiin jo kesäkuussa, kun poikani keksi mökkireissulla haluavansa seuraavaksi partioteemaiset kaverisynttärit. Erinomainen valinta, luonnon yhdistäminen niin toimintoihin kuin tarjoiluihinkin oli myös minulle mieleen. Onneksi välillä hieman arvaamaton loppukesän sää sattui tällä kertaa kohdilleen ja saimme pitää juhlat kokonaan ulkona.

Poikani oli viime viikonloppuna partioleirillä, jossa opeteltiin mm. kanootilla melomista. Tästä innostuneena hän suunnitteli itse legoista kakunkoristeensa. Äidin tehtäväksi jäi toteuttaa maisema koristeen ympärille. Tuunasin kahdeksan valkoista kynttilää tussilla koivun rungoiksi. Varsinaista metsäpaloa emme kuitenkaan saaneet aikaan, sillä puuskittainen tuuli sammutti kynttilät ennen kuin päivänsankari ehti niitä edes puhaltaa.

Kalastusteeman ympärille näpertelin coctailtikuista, marmeladista ja jogurttimarjoista ongenkohokoristeet muffinsien päälle. Todettakoon, että juhlijoiden keskuudessa matopurkki tyhjeni huomattavasti joutuisammin kuin omanamuffinsini.

Suklaatikuista ja "vaahteranenistä" turailin sudenkorentoja synttäripöytään. Tällaisia lenteli jo kesällä tyttäreni keijusynttäreillä.

Samaisista suklaatikuista asettelin myös nuotiopuut Fasupalaklapikasan viereen. Oranssit sammakot ja cocispulloirtikset toimivat yllättävän hyvin nuotion liekkeinä.

Ja koska suklaata ei voi koskaan olla liikaa, päätyi juhlapöytään vielä suklaatattejakin. :)

Suolapalana synttäripöydässä luikerteli nakkien ympärille kietoutuneita paprikakielisiä  voitaikinakäärmeitä.

Päärynän puolikkaasta ja rypäleistä tehty siili oli hittitarjoilu pikkusiskon keijusynttäreillä. Siili valmistuu nopeasti ja helposti, joten sellainen pääsi näihinkin kekkereihin.

Kun masut oli täynnä herkkuja, järjestettiin tarkkuusammuntakisa ritsalla ja kävyillä. Takapihaltamme pääseen suoraan metsäpolulle, jonne olin rakentanut punaisesta villalangasta "laserpujotteluradan". Lankaan osuessa joutui palaamaan uudelleen radan alkuun.

Lähimetsän luontoa tutkailtiin myös bingoruudukon avulla yrittäen bongata kuponkiinsa mahdollisimman monta luontokohdetta.

Puumajassa sai käydä opettelemassa solmujen tekoa. Tulostin solmuohjeet valmiiksi ja eriväriset narut helpottivat vaihekuvien seuraamista.

Pihapiirin hiljettyä ja juhlijoiden hälvettyä torkahdin riippukeinuun. Ensi viikoksi sää taitaa melkoisesti viiletä, onneksi tänään saimme viettää vielä kesän ehkä viimeistä hellepäivää.