Langat tässä pipossa siis mitä sattuu jämälankoja, melko varmalla ehkäarviolla jonkin sortin alpakkaa, malli Drops Designin Sweet Verbena. Puikkokoko resorissa 2,5, muuten 3,5.
keskiviikko 30. joulukuuta 2020
Jämälankapipo
Langat tässä pipossa siis mitä sattuu jämälankoja, melko varmalla ehkäarviolla jonkin sortin alpakkaa, malli Drops Designin Sweet Verbena. Puikkokoko resorissa 2,5, muuten 3,5.
tiistai 29. joulukuuta 2020
Merinovillainen pitsipipo
Tuo resoriosuus voisi ehkä olla himpun löysempi, en ole kovin tiukkapipoista sorttia ja pipo saa mielestäni olla mieluummin vähän väljä kuin kireä. Nyt resori on neulottu ohjeen mukaan 2,5 puikoilla ja muu pipo-osuus 3,5 puikoilla. Lankalaatikkoinventaariossa löytyi sekalainen seurakunta 1-2 kerän suuruisia eriä alpacan ja merinon jämiä, taidan kokeilla lankajämistä vielä toisen Sweet Verbenan, mutta hieman isommalla silmukkamäärällä.
lauantai 26. joulukuuta 2020
Kummipojan joululahja
Pikkuhiljaa olen yrittänyt harventaa lankavarastojani, vaikkakin vähän huonolla menestyksellä. Metsän vihreä Wendyn Merino Double knitting lanka on saanut marinoitua vuosia. Sain sitä muistaakseni lahjaksi esikoiseni ollessa taaperoikäinen. Nyt esikoiseni on 9-vuotias. Taaperoikäisen lapsen äitinä taisin olla sen verran kiireinen, ettei noista langoista tullut koskaan neulottua mitään omalle pojalle. Nyt hän on jo niin iso, ettei lankamäärä olisi riittänyt kolmasluokkalaisen villapaitaan. Kummipoikani on nyt taaperoiässä ja perhe rakentaa juuri taloa, joten tuskin hänenkään äidillään taitaa liiemmälti olla aikaa tarttua neuleisiin. Päätin siis neuloa noista langoista villapaidan kummipojalleni.
Malliksi valikoitui Drops Designin ilmaisohje Blue August, josta tuli tällä kertaa Green December. Malli on kirjoitettu Dropsin Sky-langalle, käyttämäni Wendyn lanka ei ollut vahvuudelta aivan sama, mutta riittävän lähellä, jotta mallin pystyi hieman silmukkamääriä soveltaen toteuttamaan.
keskiviikko 23. joulukuuta 2020
Joulukorvikset lahjaksi
lauantai 19. joulukuuta 2020
Joulumekko
Paapiin tilausta tehdessäni tilasin samalla myös Jussi-kuosia sillä ajatuksella, että ompelen siitä tonttulakkeja omille ja naapurin lapsille. Valitettavasti saumurini päätti tällä kertaa toisin. Saumurivanhus oli alkanut pitää jo jokin aika sitten tavallista kovempaa ääntä. Puhdistin ja rasvailin saumurin viime viikolla siinä toivossa, että auttaisi tuohon kovaäänisyyteen. Ei auttanut, mutta ompelin silti. Louskuttihan ompelukoneenikin kovaäänisesti monta vuotta, kunnes päädyin vähän puolivahingossa itse korjaamaan tuon vian. Tällä kertaa ääni oli ja pysyi, ja sitten Husqvarna alkoi jumittaa. Oli pakko lopettaa ompelu ja niinpä osa suunnittelemistani tonttulakeista jäi nyt tänä jouluna ompelematta. Olisihan ne toki ompelukoneellakin voinut ommella, mutta saumurin irtisanoutumisesta kasvoi sen verran mittava tatti otsaan, että jääköön tonttulakit toiseen jouluun. Sohvalta paikalle kutsuttu huoltomieskään ei tällä kertaa osannut auttaa. Täytyy kiikuttaa joulunpyhien jälkeen huoltoon, josko ammattilainen osaisi vielä jotain tehdä 30-vuotiaalle perintösaumurilleni.
perjantai 18. joulukuuta 2020
Plan C
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
Piparikuuset
Piparkakkutalo tai pikemminkin jonkinlainen piparkakkurakennelma on yksi jouluperinteistämme. Aikaisempina vuosina on rakenneltu mm- Frozen-linna, Eiffel-torni, Riemukaari ja amsterdamilainen kortteli. Tänä vuonna en lähtenyt ihan yhtä kunnianhimoiseen yritelmään, vaan pitäydyin melko simppelissä metsämaisemassa.
perjantai 11. joulukuuta 2020
Virkatut tontun luistimet
Jossakin muistan nähneeni kuvan virkatuista minikokoisista kaunoluistimista, ehkä Pinterestissä, ehkä Instassa. Omista tallennuksistani en kuitenkaan tuota kuvaa enää löytänyt, joten alkuperäistä inspiraation lähdettä en valitettavasti voi tähän postaukseen linkittää. Luokkani viereen on tänä vuonna ilmaantunut mystinen tonttuovi, jonne ilmestyy päivittäin uusia esineitä ja välillä jopa salahuoneita! Halusin ilahduttaa koulutonttuamme virkkaamalla tälle luistimet. Oppilaat ovat päätelleet tontun jättämistä vihjeistä, että tällä saattaisi olla myös tyttöystävä. Kuulemma yli 100-vuotiailla tontuilla voi olla tyttöystävä (eräs ekaluokkalainen oli näin tonttukirjastaan lukenut), ja koska koulumme on yli 120-vuotta vanha, on täysin mahdollista, että koulutonttummekin on yli 100-vuotias.
- Luo 12 kjs.
- Virkkaa ketjusilmukkaketjuun 11 ks (hyppää ensimmäinen kjs yli). Käännä työ.
- *1 kjs, 11 ks, käännä työ* toista *-* vielä 3 kertaa (kaunareissa voi virkata vielä yhden ylimääräisen kierroksen).
- Viidennen kierroksen päätteeksi virkkaa 2 kjs ja jatka sitten 11ks niin, että yhdistät ensimmäisellä kiintosilmukalla työn rinkulaksi. 1 ks ketjusilmukkakaareen, 6 kjs. Käänny, 5 ks ketjusilmukkaketjuun (aloita toisesta ketjusilmukasta). (Tästä alkaa muodostua luistimen jalkaosa).
- 11 ks (varsiosa). Virkkaa jalkaosan "ulokkeeseen" 5 ½p, ulokkeen kärjessä 3 ½p samaan käännösketjusilmukkaan, 5 ½p.
- Virkkaa nyt jokaiseen silmukkaan 1ks (=24 ks / kierros) yhteensä 4 kierroksen ajan.
- 5 ks, hyppää kantapäässä 1 s. yli, 11 ks, hyppää kärjessä 1 s. yli, 6 ks.
- Virkkaa vielä 5 ks (olet nyt kantapään kohdalla). Litistä pohjan sivut yhteen ja aseta litistyssauman väliin klemmari. Yhdistä pohjan vastakkaiset reunat toisiinsa piilosilmukoin siten, että klemmarin toinen puoli jää sauman väliin. Jos klemmarin virkkaus luistimen saumaan tuntuu hankalalta, voi klemmariterän kiinnittää myös jälkeen päin käsin ompelemalla.
- Katkaise ja päättele langat.
- Pujottele eri värisestä langasta neulan avulla luistimen narut.
- Muotoile luistin muotoonsa tunkemalla luistimen sisään luistimen värinen pieni kangastilkku. Tilkusta muodostuu samalla luistimen iltti.
maanantai 7. joulukuuta 2020
Valot solmussa
sunnuntai 8. marraskuuta 2020
Kukkaissukat
keskiviikko 4. marraskuuta 2020
Perushuppari
Tämä huppari tuli ommeltua jo syyslomalla, mutta paidan kuvaaminen jotenkin jäi. Huppari itsessään lähti kyllä heti valmistuttuaan käyttöön ja oli pojalle mieluinen. Kaavana paidassa on huppareiden luottokaavani See You Soon (OB 1/2019).
Punainen collarikangas on muhinut kangaslaatikossa pitkään. Ajatus punaisesta hupparista on siis hautunut mielessä jo kauan, joskus toteutus vain ottaa todella pitkän aikaa, vaikka visio sinällään olisikin päässä valmiina. Ompelusälälaatikosta löysin vuosia sitten Lidlistä ostamani Spiderman-ompelukuvan, sellainen haluttiin rintamukseen.
sunnuntai 1. marraskuuta 2020
Uudet treenivaatteet
Tyttären itsensä valitsemasta kuosista ompelin Lucy In The Sky (OB 4/2016) mekon yläosan kaavaa mukaillen treenitopin. Mustasta lycran jämistä surautin Paapiin Lilja-leggareiden kaavaa mukaillen topin kaveriksi lyhyet treenitrikoot. Lahkeen pituus määrittyi aika pitkälti sen mukaan, miten kangasta oli halloween-asun ja pitkien leggareiden jälkeen jäljellä. Toisaalta olen ymmärtänyt, että tankotanssissa nuo lahkeet voisivat olla lyhyemmätkin, mutta asia on nopeasti korjattavissa, mikäli osoittautuvat liian pitkiksi. Molemmat sekä treenitopin, että trikoot ompelin tarkoituksella pari numeroa tavallista pienemmässä koossa, sillä treeniasu sai olla suht ihomyötäinen.
perjantai 30. lokakuuta 2020
Barbien syysmallisto
Asut ovat itse asiassa hyvinkin helppoja toteuttaa. Todettakoon esimerkkinä, että tuo yllä oleva musta-lila mekko on 7-vuotiaan tyttäreni ompelema. Toki toimin vieressä työnjohdollisessa roolissa ja autoin kaavoituksessa, mutta osien leikkaaminen, palojen yhdistäminen nuppareilla ja saumurointi ovat kaikki tyttäreni käsialaa. Kun mekon kanssa yhdistää yläosaksi mustan topin, se muuntautuu polvipituisesta nilkkapituiseksi. Helpoimmillaan tuollaisen topin (tai hameen) saa tehtyä suorakaiteen mallisesta palasesta yhdellä saumurin saumalla. Kun materiaalina käyttää esim. lycraa, eivät reunat rispaa eivätkä rullaa.
Sama musta-lila mekko toimii lyhemmälle barbille yksinäänkin kokopitkänä. Lilareunuksista toppia voi käyttää reunus ylhäällä tai alhaalla. Tai topin voi muuttaa hameeksi, jolloin lila reunus toimiikin vyötärökaitaleena.
Koko "mallisto" on pakattavissa pieneen matkalaukkuun. Ehkäpä surauttelemme tyttäreni kanssa näitä "mallistoja" vielä pukin konttiinkin. :D Tällainen kokonaisuus kun valmistuu suht nopeasti ja helposti melko pienistäkin jämätilkuista.