keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulukorvikset lahjaksi


Viime hetken ideana ja viimeisen illan näpertelynä askartelimme tyttäreni kanssa joulukorviksia kiitokseksi opettajalle ja iltiksen tädeille. Näistä tuli aika kivoja pienellä vaivalla ja nopeasti.


Taittelimme korviksille pienet talviset kortit, joiden sisään ekaluokkalainen raapusti jouluntoivotukset sydämien kera. Oikeanlaisen korttitaustan ja kimallepallon valitseminen oli tarkkaa puuhaa. Piti huolellisesti puntaroida millainen tyyli kenellekin sopii. :)


Korvispohjina käytimme hopeoituja korviskoukkuja. Jostain kuulin, että tuo hopeapinnoite ei välttämättä ole kestävyydeltään kaikkein paras mahdollinen, mutta toisaalta nämä taitavat olla aika sesonkikorvikset, joten pinnoite kestänee varmasti sen mitä pitääkin. Itse korvis valmistui nopeasti minikokoisista joulupalloista. Napsautimme tuon ripustushärvelin ulos pallosta, pujotimme korviskoukun lenkkiin ja ripustin takaisin palloon. Done! Korvikset aseteltiin roikkumaan korttiin kiinni ja taustapuolelle napsautettiin tuollainen pieni silikonilukko pitämään koukun paikoillaan.


Sulovileniyksissäni ostin vuosi tai kaksi sitten Lidlistä joulun jälkeisestä poistomyynnistä pilkkahintaan tuollaisen DIY-joulukalenterisetin. Kalenteria siitä ei näköjään koskaan tule, sillä valmiiksi rasian muotoon stanssatut kuviokartongit päätyivät korvisten lahjapakkauksiksi. Olivat juuri täydellisen kokoisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti