perjantai 18. joulukuuta 2020

Plan C

 

Koulussamme oli jouluaskartelupäivä, jonne piti suunnitella jouluinen askarteluprojekti 1-3 -luokkalaisten työpajaan. Ryhmiä oli kolme ja yhden pajan kesto tuli olla 45 minuuttia. Tuossa ajassa ei mitään kovin ihmeellistä alkuopetuksessa askarrella. Oikeastaan minulla oli jo idea valmiina, piti askarrella sellaiset lankapipot kuusen koristuksiksi. Päätin kuitenkin ensin testauttaa lankapipon valmistuksen testiryhmäläisellä eli ekaluokkalaisella tyttärelläni. Hän suoriutui lankapiposta 40 minuutissa. Nippanappa aikaikkunassa, mutta... arvioni mukaan 2/3 tarvitsisi lankapipon valmistukseen tuplasti enemmän aikaa kuin himoaskartelijatyttäreni. Joten päätinkin viime hetkellä vaihtaa suunnitelmaa.


Hätäpäissäni ostin nahkapaperia, jonkinlainen etäinen visio sydämenmuotoisesta kuusenkoristuksesta mielessäni, mutta kotona tuokin visio vaihtui. Olen joka vuosi saanut pikkusiskoltani itse tehdyn joulukalenterin. Tänä vuonna tuo joulukalenteri oli 24 kuusen muotoon taiteltua "tehtäväkorttia". Jokaisen kuusen sisällä on pieni jouluinen askare toteutettavaksi. Noista joulukalenterikuusista lähti ajatus nahkapaperista taitelluista kuusikoristeista.


Käytännössä tuollainen kuusi taitellaan puoliympyränmuotoisesta palasesta. Yritin tuohon alle piirtää eräänlaisen kaavion taitoksista.



Paperista taiteltuna kuusi pysyy melko lailla hyvin muodossaan, mutta nahkapaperi oli sen verran paksumpaa, että nahkapaperinen kuusi lähti aukeamaan taitoksistaan vähän turhan paljon. Kuuselle oli kehiteltävä koristenauhaviritys sitomaan taitokset paikoilleen.


Parhaiten koristenauhaviritys toimi, kun reunoille leikkeli pienet lovet, joihin narun pystyi "upottamaan". Nauhasta sai viriteltyä myös ripustuslenkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti