sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Uudet treenivaatteet


Kun ei kaupasta löydy sopivaa, pitää tehdä itse. Tyttäreni aloitti syksyllä tankotanssiharrastuksen, urheiluliikkeistä yritimme jo alkusyksystä löytää sopivaa treenitoppia, mutta kaikki mallit tuntuivat olevan joko liian isoja tai muuten vain kertakaikkisen plurua materiaalia. Kun itse tekee, saa sitä mitä tulee. Tällä kertaa tuli ihan hyvät. Alan melkeinpä jopa jo tykästyä lycraan ompelumateriaalina!

Tyttären itsensä valitsemasta kuosista ompelin Lucy In The Sky (OB 4/2016) mekon yläosan kaavaa mukaillen treenitopin. Mustasta lycran jämistä surautin Paapiin Lilja-leggareiden kaavaa mukaillen topin kaveriksi lyhyet treenitrikoot. Lahkeen pituus määrittyi aika pitkälti sen mukaan, miten kangasta oli halloween-asun ja pitkien leggareiden jälkeen jäljellä. Toisaalta olen ymmärtänyt, että tankotanssissa nuo lahkeet voisivat olla lyhyemmätkin, mutta asia on nopeasti korjattavissa, mikäli osoittautuvat liian pitkiksi. Molemmat sekä treenitopin, että trikoot ompelin tarkoituksella pari numeroa tavallista pienemmässä koossa, sillä treeniasu sai olla suht ihomyötäinen.

2 kommenttia: