Tyttäreni hyvä ystävä on moniallergikko, mikä välillä aiheuttaa päänvaivaa tarjoilujen suhteen, etenkin leivonnassa, joskin niitä allergioita piisaa täällä kyllä omasta takaakin ihan riittävästi. Tyttö oli meillä tällä viikolla yökylässä ja ehdotti, että leipoisimme mustikkapiirakan. Sinänsä hyvä idea, sillä juhannuksen jäljiltä jääkaapista löytyi vielä puolilleen jäänyt vanilijakastikkeen jämäkin. Ensireaktioni oli kuitenkin Hmmm... Mistä ihmeestä keksisin munattoman, maidottoman ja gluteenittoman piirakkareseptin? Vaan ei hätää, tytöllä oli puhelimessaan kuva tädiltään saamasta ruutupaperille kirjoitetusta piirakkareseptistä. Sillä siis, varsinkin kun lähes kaikki tykötarpeet sattuivat löytymään omista kaapeista (pois lukien kauramaito ja soijajogurtti, eli nopea kauppareissu täytyi silti tehdä).
Innokkaiden apuleipureiden kanssa ryhdyimme toimeen. Vaikka blogini tosiaan on enemmän käsityöpäiväkirja, taltioin tänne aina silloin tällöin myös joitakin reseptejä, lähinnä itseäni varten, mutta josko tästä reseptistä jollekin allergioiden kanssa pähkäilevälle on jotakin iloa, niin laitetaan se tänne talteen myös.
***
Pohja:
2 banaania
2 rkl pellavansiemeniä
2 rkl vettä
3 dl kaurahiutaleita
2 dl mantelijauhetta
1 dl kaurajuomaa
½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
Muru (aika reilu annos):
1 dl kookosöljyä
1 dl hunajaa
3 dl kaurahiutaleita
(kanelia)
Täyte:
400 g vanilija soijajogurttia
mustikoita
(ripaus sokeria)
Laita uuni lämpenemään 175°C. Turvota pellavansiemeniä hetken vesitilkassa. Pilko banaanit ja lisää sekaan loputkin pohjan ainekset. Soseuta koko massa sauvasekoittimella tahnaksi. Voitele piirakkavuoka (itse käytin maidotonta margariinia). Lusikoi pohjamassa vuokaan ja painele tasaiseksi. Levitä päälle soijajogurtti ja ripottele pintaan haluamasi määrä mustikoita (itse käytin ihan pakastimen aarteita). Ohjeessa ei varsinaisesti käsketty lisäämään pintaan sokeria, mutta koska olen sokerihiiri ja pohjassakaan ei ollut yhtään lisättyä sokeria (joo banaaneista ja hunajasta kyllä tulee makeutta), sirotin mustikoiden päälle hieman sokeria.
Sekoita keskenään muruainekset (itse unohdin tuon kanelin murutäytteestä, mutta ei oikeastaan haitannut) ja ripottele murumassa tasaisesti piirakan pintaan mustikoiden päälle. Paista 175 asteessa n. 45 min. Anna jäähtyä hieman. Halutessaan piirakan voi tarjoilla vanilijakastikkeen kanssa (näitäkin löytyy jo kaura- tai soijapohjaisina aika kivasti), mutta piirakka toimii mainiosti myös ihan ilmankin kastiketta.
***
Pohja ei tokikaan ole aivan yhtä rapsakka, mitä se olisi ehkä perinteisen leivonnan myötä, mutta banaaninen pohja ja mustikat toimivat hyvin yhteen. Itse rakastan myös kardemummaa ja se maistuu kivasti pohjassa. Murumassan kookosöljy tuo piirakkaan niin ikään kivan lisäsäväyksen. Jos siis tykkää kookoksesta, se kun tuppaa vähän jakamaan mielipiteitä. Kookoksen maku ei mielestäni kuitenkaan häiritsevästi puske läpi.
Tonton- leivonnaisten ja ruokien kanssa on välillä sormi suussa. Oletko tutustunut Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistyksen verkon Erimenu - palveluun.? Kannattaa käydä, sieltä löytyy monenlaista. Ohjetta ja apua.
VastaaPoistaEi olekaan tuttu sivusto, kiitos vinkistä!
Poista