Kurkistuksia kotikaupunkiin

 

Isoveljen toivoma "pelipaita" valmistui eilen aamulla. Se piti saada heti päälle. Pitsiviikon kunniaksi lähdimme kotikaupunkiamme kiertämään. Päätin napsia matkan varrella kuvia, josko niistä joku päätyisi blogiin paitapäivitykseen. Puhelimella napsituista kuvista tuli aika kivoja. Vähän puoli vahingossa paitapäivitys vaihtuikin kurkistuksiksi kotikaupunkiimme. Vaikka yhtä lailla päivityksen nimi voisi olla Vanha Rauma vekaroiden silmin. Toisaalta, koska edellinen kesämekkopäivitykseni loi samalla katsauksen Kirjurinluotoon lasten näkökulmasta, on vähintäänkin oikeutettua kurkistaa myös kotikonnuille.

Päivälle ei ollut mitään sen ihmeellisempää suunnitelmaa. Pitsiviikko tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden kurkistella idyllisille sisäpihoille, kun monet Vanhan Rauman asukkaista avaavat pihapiireihinsä pihakirppiksiä. Pihakirppiskierros onkin perinteisesti kuulunut pitsiviikon ohjelmaamme. Niiltä kun voi tehdä vaikka mitä löytöjä. Tuikitarpeellisia, tai sitten -tarpeettomia. Esimerkiksi tuo kuvan kirpputorikylttinäkin toimiva vanha televisio, olisi pöytineen lähtenyt 20 euron yhteishintaan. 

Pääkatujen sijaan päätin tällä kertaa poiketa sivummalle, niille muhkuraisille pikkukaduille, joilla ei normaalisti juuri tule liikuttua. Joskus on avartavaa katsella kotikaupunkiaan turistin silmin. Vielä avartavampaa, jos antaa matkaoppainaan toimia leikki-ikäisten lasten. Ei aikatauluja. Ei selkeitä määränpäitä (paitsi poiketa matkan varrella torilla jätskillä!). :) Ei kiirettä.

Vanha Rauma on juuri sopivan pieni, että lapsikin jaksaa siellä kävellä. Kapeat mukulakiviset sivukadut eivät liiemmälti houkuttele autoilijoita, joten lasten kanssa on helppo liikkua, vaikkei reitti aina kulkisikaan suorinta tietä.

Siinä missä aikuinen ihastelee puutalojen idylliä, lapsi katselee näkymää toisenlaisin silmin. Etsii seikkailuja. Silmä hamuaa ympäristöstä potentiaalisia kiipeilypaikkoja. Lapsi kurkistelee kivijalkojen koloihin. Keksii tarinoita. Pohtii mikä eläin tai mielikuvitusolento missäkin kolossa voisi asustaa.

 

Kivenheiton päässä torilta, Vähämalminkadulta, löytyy puutalojen lomasta oivallisia kiipeilykallioita. Ehkä muutaman vuoden päästä voimme tehdä paikalle toisenlaisen retken. Jutella Naulamäen käsityöläishistoriasta ja Helsingin torista. Vielä tässä vaiheessa riittää, että paikalla on kiva kiipeillä ja seikkailla. Etsiä kallion muodoista rappusia ja nojatuoleja.

Käytyämme torilla jätskillä poikani halusi vielä kirkon viereen katselemaan ankkoja. Vappuna Rauman joessa uitettiin päiväkotien tuunaamia kumiankkoja. Sellaisiahan ei tietenkään tällä kertaa näkynyt.  Sen sijaan joen varresta bongasimme eriskummallisia kaloja. Kirkkosillan pieleen oli  ilmestynyt Maritta Nurmen kantaa ottava ja osallistava ekotaideteos Kalanmaha. Tai yksi osa siitä. Toinen osa löytyy Kylmäpihlajan majakkasaarelta. Käsittääkseni teoksen syntyyn pystyy kesän aikana kuka tahansa osallistumaan. Ohjeet kalojen tekoon löytyvät Raumarsin sivuilta. Kalaverkossa roikkuvat kalat on virkattu, nyplätty tai askarreltu kalanmuotoisen rautalankakehikon ympärille. Kalan mahaan laitetaan mitä tahansa rannalta kerättyä jätettä. Pitsikalojen mahoista voikin bongailla niin Tabasco-pulloja kuin juomatölkkejäkin. Numerot kalaverkossa ja kalojen kyljissä kuvastavat erilaisten jätteiden maatumisaikaa. Kuka tietää, ehkä joku päivä askartelemme vielä lasten kanssa teokseen lisää uiskentelijoita...

 

Lapsen näkökulmasta kirkon pihapiiri kiipeilymaastoineen ja kirkko ulkoapäin lienee kiinnostavampi kuin sen sisätilat. Vaikka toki sisälläkin kävimme, kun yksi lukuisista koittamistamme ovista (pääovi) lasten yllätykseksi aukesikin. Kaikkia ovia ei edes äkkiseltään päälle päin huomaa. Täytyy sukeltaa pusikkoon löytääkseen salaperäisimmät ovet. :)

Kirkon sisällä kiinnostavinta oli eteisaulasta löytyvä iso kirstu, aarrearkku!

Toinen käsitöitä rakastavan silmään osunut ilopilkku kirkon pihapiirissä oli tämä puun runkoa vasten parkkeerattu fillari. Pyörä oli kauttaaltaan tuunattu värikkäin virkkauksin. Huikea jämälankanöttösprojekti! Kirkon pihaan oli kokoontunut Satakunnan neulojien neulepiknikrinki neulomaan ja virkkaamaan. Harmi ettei kassissani ollut tällä kertaa kutimia mukana.

Aamulla vielä harmittelin, että missasimme alkuviikosta järjestetyt lapsille suunnatut opastetut Vanha Rauma -kierrokset.  Illalla mietin toista. Päivä oli mainio ilman opastettua kierrostakin. Lasten näköinen. Emme myöskään hypänneet Vanhaa Raumaa kiertävän junan kyytiin. Sen sijaan sellainen löytyi kirkon vierestä. Hetken istuimme junan kyydissä kaikki kolme. Vilkuttelimme ohi kulkeville turisteille. Mieleen tuli lempikirjani Pikku Prinssi. En voinut olla miettimättä kuinkakohan moni noista ohikulkijoista pystyi näkemään elefantin boakäärmeen sisällä? Moniko pelkästään äidin ja kaksi lasta istumassa tyhjän pyörätelineen päällä?

Kävellessämme autolle pysähdyin vielä hetkeksi Mantin Maailman edustalle virkkaamaan pienen palasen minäkin. Välineet ja materiaalit oli jätetty houkuttelevasti pitsiviikkolaisten iloksi. Vanha raanu oli saanut uuden elämän pirteänä tuolinpäällisenä.

Kaupunkikierroksemme oli pääsääntöisesti lasten kiinnostusten kohteiden ohjaama. Toki pysähtelimme matkan varrella myös äidin toiveiden mukaan sisäpihoille ja pihakirppiksille, yllättävän hyvin lapset viihtyivät niilläkin -Olihan pihakirppiksillä lelujakin pengottavaksi!

Jos olisin kierrellyt kaupunkia yksin tai aikuisseurassa, olisi matkan varrelle mahtunut varmasti monta pikku putiikkia. Tällä kertaa poikkesin sisälle vain yhteen. Rouva Mannerin Pop up vintagemekkokauppaa en vain voinut sivuuttaa. Mekkojen lisäksi erityisen hurmaavia olivat retrokankaista ommellut takit. Jo itse myyntitila oli vaikuttava. Näytti vähän kuin jonkun hyvällä maulla sisustetulta kodilta, ja silti ei kuitenkaan... Pakko oli kotona googlettaa lisää Rouva Mannerista: Vintagetuotteita kauppaava sisustussuunnittelija, joka samalla majoittaa kesämatkailijoita pienessä huoneistohotellissa. Ihmekös. Pop up kauppa oli siis pystytetty huoneistohotellin tiloihin. Jos olisin ulkopaikkakuntalainen, haluaisin majoittua juuri tuollaiseen hurmaavaan talovanhukseen.

Ai niin se "pelipaita". Se on ommeltu Ottobren 3/2016 Summer Camp -kaavalla. Ja jos joku on ihmetellyt miksi tuo pelipaita sana on koko ajan kulkenut lainausmerkeissä... Koska isin mielestä selässä oleva vitonen on liian pieni pelipaitaan. Niinhän se on. Muttei ollut isompaa silityskuvaa ja äitiä taisi laiskottaa, kun ei jaksanut alkaa sellaista itse aplikoimaan. Sitä paitsi minulle tuo paidan vitonen edustaa enemmän ikää kuin pelinumeroa. Ja onneksi viittä vaille viisivuotias paidan omistaja ei ole vielä turhan tarkka pelipaidan muodollisuuksista. Siinä vaiheessa, kun pelipaidalle alkaa ilmestyä tarkempia kriteerejä, eivät taida äidin ompelukset pelipaidoiksi enää muutenkaan kelvata . :)

Kesämekossa Kirjurinluodolla

 

Tämän kesän kelejä on kovasti parjattu. En tiedä sattuuko tämä länsirannikon sopukka sitten olemaan jotenkin muuta Suomea suotuisammassa paikassa, mutta äkkiseltään muistellen tulee mieleen monta paljon kehnompaakin kesää. Ja toisaalta olivatpa kelit millaiset tahansa, aina on tilaa yhdelle uudelle kesämekolle. :)

Alkukesä meni aika pitkälti reissatessa, nyt on sitten kotoiltu. Paria koleampaa päivää lukuun ottamatta lapset lähes tulkoon asuivat viime viikon paljussa. Minun roolinani on ollut toimia uimavalvojana. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen olen istunut Jari Tervon kanssa aurinkotuolissa. Likipitäen viisi vuotta sitten perheeseemme tupsahti esikoinen, sen jälkeen ei olekaan ollut sellaista seesteistä aikaa, että olisi viitsinyt istua kirjan kanssa alas. Nyt viitisen vuotta myöhemmin kädessäni on sopivasti teos nimeltään Esikoinen. :) Mutta kun ei ole sellaiseen paikallaan istumiseen tottunut, sitä alkaa kaivata jotakin näperreltävää (muutakin kuin rikkaruohojen kitkemistä). Ensin Tervo vaihtui Ottobrehen. Sitten aloin viritellä terassille kaavojen piirtelypistettä. Ulkovarastosta löytyneestä vanhasta mikälie-wetabix-hyllynlevystä syntyi oivallinen tasainen alusta kaavojen piirtelyä varten. Syntyi kaava jos toinenkin. Saman tien leikkelin kankaat ulkosalla. On sitten jotakin tekemistä niille sadepäivillekin.

Esikoinen toivoi "pelipaitaa", sellaista missä on numero. Sitä varten oli ostettuna tummansinistä trikoota. Siitä toinen puoli kankaan leveydestä jäisi yli. Ylijäämäpalasta ajattelin kaavantestausmielessä surauttaa pikkusiskolle kesämekon. Paperplane mekkoa (OB 3/2016) olen katsellut jo jonkin aikaa, siihen kangaskin oli jo vamiina, mutta joku tuossa kaavassa vähän arvelutti ja halusin tehdä mekkoon pienen muunnoksen helmaosaan. Ylijäämäpalanen yhdistettynä mummokankaan soiroon olisi hyvää materiaalia kaavan testaukseen. Ei sitten harmittaisi kovin paljon, jos lopputulos ei miellyttäisikään. Materiaalikustannukset olivat olemattomat.

Tuo kaula-aukko sovitusvaiheessa varsinkin näytti aika hurjalta, vaikka otin jo ommellessa korkeutta pois olkasaumoista. Siihen toiseen mekkoon pienentäisin siis kaula-aukkoa. Onneksi kanttauksen jälkeen kaula-aukko ei näyttänyt aivan noin lörpöltä, vähän iso siitä silti jäi. Helmaosaa päätin myös leventää. 98-kokoiseen mekkoon piirtelin leveydeltään 128-koon helman. Tuo muunnelma toimi hyvin, ainakin tällaisella erittäin laskeutuvalla plurulla kankaalla. Eikä tuo mummokangas näyttänyt ollenkaan hullummalta yhdistettynä tummansiniseen. Mummokankaaseen kokeilin myös ensi kertaa tuollaista reunan huolittelua tiheällä siksakilla, rullapäärmäysominaisuutta kun saumurissani ei ollut. Lopputuloksesta tuli niin kiva, että huolittelin myös helman samalla tekniikalla, vaikka ohjeen mukaan tekniikkaa käytettäisiin ainoastaan hihojen reunustamiseen.

Kotoilun jälkeen uutta kesämekkoa lähdettiin testaamaan Kirjurinluodolle. "Äiti emme ole pitkään aikaan käyneet Pelle Hermannin puistossa!" oli aamun ensimmäinen lause. Pelle Hermannin puisto ei tokikaan Raumalta katsottuna ollut ihan vieressä, mutta kun ei päivälle erityisempää ohjelmaa oltu suunniteltu, päätin hetken mielijohteesta toteuttaa esikoisen aamuisen toiveen.

 
Pikainen pyrähdys Kirjurinluodolle vaihtui koko päivän retkeksi. Leikkipuisto ja uimaranta olivat toki viime kesästä tuttuja, mutta sen enempää emme olleet saarta kiertäneet. Leikkien lomassa kävimme pariin otteeseen uimassa ja lähdimme kävelylle leikkipuistoa pidemmälle. Onneksi älysin varata pienet eväät matkaan.

Kirjurinluodolta bongasimme myös riikinkukkoja, kanoja, kukon ja sarvipäisen vuohen sekä lampaita.

Leikkipuistojen takana oli myös liikennepuisto. Typötyhjä. Ei ajoneuvoja. Ei ketään. Raumalla liikennepuistossa joku oli aina fillaroimassa tai radalla mentiin lainattavilla polkuautoilla. Ei näköjään paljon haitannut, vaikka omia kulkuneuvoja ei tällä kertaa ollut mukana, eikä lainavälineitäkään näkynyt. Pian liikennepuiston tyhjillä kaduilla huristeltiin näkymättömin bussein ja poliisiautoin. :)

Kerrassaan onnistunut päivä ja kiva paikka. Tällaisia retkiä hetken mielijohteesta pitäisi tehdä ehdottomasti useammin! :)

Muu maa mustikka...

"Oma maa mansikka, muu maa mustikka..." tai sitten omasta maasta mansikat, muiden mailta mustikat. :) Vaikka eipä noita mustikoitakaan kauas kotipihalta tarvitse lähteä hakemaan. Mustikkasato tuntuu olevan erinomaisen runsas jo toista vuotta peräkkäin. Koska pakastimesta löytyy vielä kosolti viimevuotisiakin mustikoita ja uutta satoa pukkaa, päätin ottaa projektiksi kokeilla uusia mustikkareseptejä.

Eilen saimme vähän ex-tempore -vieraita ja oli vuorossa mustikkaresepti teemalla "Mitä kaapista löytyy". Pakastimesta löytyi kaupan valmis murotaikina, olisiko ollur Rainbow? Harmitti, etten pannut sen tarkemmin merkkiä mieleen, sillä mielestäni oli parempi kuin vaikkapa Mylly Parhaan tai Sunnuntain vastaava tuote. Epäilemättä halvempikin. Mustikkapiirakan kuva oli paketissa. Sen lomasssa teksti: laktoositon, maidoton. Pakastimesta löytyy niin ikään kosolti mustikoita. Perinteisesti teen mustikkapiiraan rahkakuorrutteella. Tällä kertaa rahkaa ei jääkaapista löytynyt, eikä aikaa kauppareissuun ollut. Vanilijajogurtti saisi kelvata. Syntyisi se piirakan päällinen kai siitäkin. Sekoitin reiluun pariin desiin Luonto+ vanilijajogurttia yhden kananmunan ja kaadoin seoksen kevyesti sokeroitujen mustikoiden päälle piirakkavuokaan. Pintaan ripottelin kardemummaa. Mmm... Taidan unohtaa jatkossakin tuon rahkan mustikkapiirakoista, sillä jogurttipäällysteisenä maku oli mielestäni paljon parempi, jotenkin raikkaampi.

Tänään oli testivuorossa mustikkabostonkakku. Koskaan en ole bostonkakkua leiponut, saati sitten mustikkaista sellaista. Joku aika sitten törmäsin kuitenkin Ruususuu ja huvikumpu -blogissa mustikkabostonkakun reseptiin, joten päätin leipoa sellaisenkin. Vaikka allergioiden puolesta leivonnaisia ei perheessämme enää tarvitsekaan tehdä maidottomina, leivon pullataikinat edelleen kaurajuomaan. Yksinkertaisesti siitä syystä, että mielestäni tulevat parempia kuin perinteisistä maitoon leivotuista. Korvasin siis maidon kaurajuomalla ja kardemummaa lisäsin arviolta kolminkertaisen määrän. Voiko kardemummaa olla koskaan liikaa? Tuskin. :) Koska taikinan teon ja leivonnan väliin ajoittui lasten uintipulikointihetki paljussa ja hyppäsin leipurin roolista uimavalvojaksi, taisi taikinan kohotusaikakin venähtää kolminkertaiseksi reseptissä neuvotusta. :) Keittiöön tullessa taikinaa oli koko kulhollinen. Oli kohonnut leivinliinaan kiinni. Taikinaa riitti hyvinkin apulaisleipureiden suihin, bostonkakkuun ja lopusta taikinasta syntyi vielä pari pellillistä mustikkaisia kierrepullia.

Mansikka-raparperijuustokakku

Tykkään juustokakuista. En pelkästään siksi, että maistuvat hyvältä, vaan myös siksi, että niiden mittasuhteet voivat olla hieman suurpiirteiset ja onnistuvat silti. Viimeaikaiset täytekakkupohjani kun ovat usein olleet enemmän tai vähemmän katastrofaalisia lässähdyksiä. Poikkeuksena tosin viimeisin, tyttäreni 3-vuotiskakku, johon valitsin reseptin googlehaun kuvauskentässä näkyvän lupauksia antavan tekstin mukaan: "Tässä kakkupohjaohje jolla pohjan saa varmasti onnistumaan." Pakko oli kokeilla. Ja kyllä, oli lupaustensa veroinen. Tavoistani poiketen pitäydyin TÄYSIN reseptissä. Mutta että kertakaikkiaan, siihen mikä onnistui entisaikaan pelkällä juomalasilla, tarvitaan nykyään keittiövaaka ja laskin! Vaikka tuollainen säntillisyys ei oikein tahdo istua luonteenlaadulleni, taidan silti pitäytyä tässä Ullan unelman 0,7-kertoimen reseptiikassa, mikäli jatkossakin perinteistä täytekakkupohjaa olen tekemässä.

Tyttären synttärikakku vol 2 noudatti kuitenkin minulle luontaisempaa metodia. Selailin juustokakkureseptejä vähän sieltä ja täältä ja yhdistelin niistä osioita sen mukaan mitä raaka-aineita kaapeista sattui löytymään. Vieläpä toinen onnistuminen putkeen! Wooo! Mutta koska en seuraavalla kerralla kuitenkaan muistaisi, mitä reseptejä yhdistelin, päätin koota käyttämäni ohjeen tänne talteen. Tosin varoituksen sanana todettakoon, jos joku muu tällä reseptillä leipoo, että mittasuhteet ovat tässäkin aika suurpiirteisiä suunnilleen mittoja. :)
 

Mansikka-raparperijuustokakku

Pohja:

½ pakettia Digestive-keksejä

1½ banaania

Täyte:

200g Vanilijalla tuorejuustoa (Viola)

200g Vanilijalla maustettua maitorahkaa

3,3 dl kuohukermaa

n. 3 rkl raparperihilloa

6 liivatelehteä
½ dl mehua

isoja mansikoita

Kiille:

n. ½ litraa mansikoita

n ½ desiä sokeria

1 dl vettä

3 liivatelehteä

n. ½ dl mehua

(Koristeluun:)

mansikoita

vanilijatuorejuustoa

kermavaahtoa

tomusokeria

Digestivekeksit murskataan. Keksimurun joukkoon soseutetaan n. ½ banaania. Riippuu vähän banaanin koosta. Näppituntumalla kokeillen selviää oikea määrä. Sitten kun massa tuntuu oikeanlaiselta. :) Irtopohjavuoka vuorataan alta leivinpaperilla tai vastaavalla. (Huom. banaani-keksimurupohjan maku on erinomainen, mutten edes lähtenyt yrittämään leivinpaperin irroitusta pohjasta ennen esille laittoa, jos siis kovinkin juhlavaan tilaisuuteen tulee, kannattaa alle miettiä jotain, mikä näyttää fiksulta myös tarjoillessa.) Reuna olisi ollut kätevää vuorata piirtoheitinkalvolla tai vastaavalla, mutta koska sellaista ei nyt käsillä ollut, vuorasin senkin leivinpaperilla. Banaani-keksiseos painellaan vuoan pohjalle. Reunoille asettelin suurimmista mansikoista tasapohjaisia siivuja koristeeksi.

Liivatelehdet laitetaan likoomaan kylmään veteen. Rahka ja tuorejuusto sekoitetaan keskenään. Joukkoon lisätään vaahdotettu kerma. Massaan lisätään sopiva määrä raparperihilloa. Sopiva määrä lienee silloin, kun massan maku on kohdillaan. :) Koska käyttämäni tuorejuusto ja rahka olivat jo itsessään makeutettuja ja raparperihillo oli makeaa, en lisännyt muuta sokeria. Raparperihillon määrä perustui taas siihen, milloin koko massa oli sopivan makeaa. Itse keitelty raparperihillokin kun pakkaa joka kerta olemaan hieman erilaista, on tarkkaa määrää vaikea sanoa, riippuu hillon makeudesta. Kuumenna mehutilkka (käytin punaherukkamehua) ja rutista kuumaan mehuun liivatelehdet. Sekoita liivateseos ohuena nauhana tuorejuusto-rahka-kermaseokseen. Kaada massa vuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi ennen kiilteen tekemistä.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoomaan. Soseuta mansikat. Kuumenna ½dl vettä kattilassa. Puristele liivatelehdet ja liota ne kuumaan vesitilkkaan. Lisää seokseen mansikkasurvos ja loput vedestä. Lisää tarvittava määrä sokeria. Itse lisäsin arviolta ½ desiä, riippuu mansikoiden makeudesta ja kuinka makean kiilteestä haluaa. Kotipihallamme kasvavat mansikat ovat aika makeita jo itsessään. Kaada kiille tasaisesti kakun päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään, mielellään vaikka seuraavaan päivään. 

 Tekemäni kiillepinta ei ollut aivan niin tasainen, kuin olisin toivonut, etenkin reunoille oli jäänyt röpelöä. Ja kun ei sitä piirtoheitinkalvoa ollut, jättivät leivinpaperivuorauksenikin kiilteen reunan vähän piparkakkumaiseksi. Pikku juttuja. :) Röpelöpinnan päätin peittää pursottamalla mustikkamuffinssien ylijäämäkuorrutteen (vanilijatuorejuusto + tomusokerilla makeutettu kermavaahto keskenään sekoitettuna) reunoille ruusukkeiksi, joihin upotin pieniä mansikkaperhosia.

***

Raparperi ja mansikka toimivat aina. Lopputulos on raikas, ei liian äklömakea. Banaani-keksimurupohja antaa mukavaa vaihtelua perinteiselle usein hieman raskaallekin tuntuvalle digestivepohjalle. Kannattaa ehdottomasti kokeilla juustokakun pohjaksi seuraavalla kerralla.

Prinsessa Elsan mekko

Kun löytää itsestään melkein 40 vuotta piilevänä pysytelleen prinsessageenin, ei söpistelylle meinannut tulla loppua. En koskaan leikkinyt prinsessaleikkejä. Minulla oli lapsena yksi barbie, enkä silläkään leikkinyt. Minä leikin pikkuautoilla, rakentelin legoilla ja pelasin pihlajanmarjasotaa vuohenputkista tehdyillä puhallusputkilla. Nyt meillä leikitään prinsessaleikkejä. Elsa on suosikki. Olohuoneen halki viilettääkin usein määrätietoinen pikkuneiti laulaen Frozenista tuttua viisua "Taakse jää, taakse jäääää...."

Uusimman Ottobren (4/2016) Lucy in The Sky -malli muuntautuikin prinsessainnostuksissa Elsan mekoksi. Alunperin takoitus oli tehdä kutakuinkin mallinsa mukainen tyllihörsötys, kylläkin Frozenin väreissä, mutta lopputuloksesta tuli sitten jotain vähän muuta...

Uusin Ottobre kädessäni suuntasin kohti Jätti Rättiä, mutta koska en oikein koskaan tunnu löytävän sieltä mitään, tai sitten ostokseni ovat olleet enemmän tai vähemmän sutta ja sekundaa, pyysin assistentikseni mukaan ompeluinnostuksen valtaaman ystäväni, joka on kyseisestä liikkeestä bongannut vaikka mitä kivaa onnistuen ompeluksissaan.

Vielä kangaskaupassa visiona oli pitäytyä ainakin lähellä alkuperäistä mallia, mutta koska usein käsityöni saavat innoituksen käsillä olevista materiaaleista, päätin kauppareissullani keräillä mukaan varmuuden vuoksi vähän kaikenlaista teemaan ja väreihin sopivaa söpistelytilpehööriä tietätämättä sen tarkemmin mihin niitä käyttäisin, vai käyttäisinkö ollenkaan.

Opastetun ostoskierroksen aikana pysähtelimme juuri niille kangaspakoille, joiden ohi normaalisti kävelen. Ostoskärryihini tipahteli ompelutarvikkeita, joiden olemassa olosta en edes tiennyt, mutta joita ilman en kuulemma jatkossa enää tulisi toimeen. Sain myös hypistelytutoroinnin siitä, millaiset kankaat kannattaisi jatkossa kiertää kaukaa ja millaisiiin ompeluksiin mitäkin kangasta kannattaisi käyttää. Oikein avartava kokemus.

Yksi materiaali, jonka olemassa olosta olin täysin tietämätön, oli kanttaukseen käytettävä kiiltävä kuminauha, tai jonkinlainen kanttinauhan ja kuminauhan välimuoto. Sen parempaa nimeä en tälle edes tiedä, mutta äärimmäisen kätevä sillä oli kantata tällaista lähes uimapukumaista kangasta. Suunnitelma A oli reunustaa kanttauksen jälkeen pääntie ruusuhörhönauhalla ja ommella helmiä hopeasydämen ympärille. Lopulta päädyin pelkistetympään suunnitelmaan B. Pelkkä kiiltävä kanttaus ja bling bling -sydän saisivat riittää.

Ohjeessa tyllin alareunaan käskettiin ommella 3 mm leveää nauhaa, reuna jätettäisiin sen paremmin huolittelematta. Ystäväni suosituksesta päätin poiketa ohjeesta. Ostin 10 mm leveää satiininauhaa ja kanttasin sillä tyllien reunat. Ohjeessa hameeseen tuli kolme tyllikerrosta, 2 metriä kuhunkin kerrokseen. Kankaita leikatessa huomasin, että alimpaan kerrokseen valitsemani vedenvihreä tylli olikin ainoastaan 1,5 m leveää. Vatsaavasti valkoisen tyllin leveys oli 3 m. Päällimmäiset tyllikerrokset ovat siis tässä hameessa hieman ohjetta runsaammat, vaikken koko 3 metrin leveydeltä tylliä käyttänytkään. Kanttausnauhaa kun oli ostettuna ainoastaan ohjeen mukainen 6 m. Koska prinsessa Elsan mekko on pitkä, päätin tehdä tyllikerroksista ohjetta pidemmät, sillä olin varmuuden vuoksi ostanut tylliä ohjetta reilummat palat.

Mekon yläosa on ohjeen mukainen. Melkein. Kaula-aukko koossa 98 oli mielestäni turhan antava, joten lyhensin hieman olkapäiltä korkeutta. Sivuilta yläosa oli melko tyköistuva. Juuri sopiva nyt. Sitten aloin järkeillä, mitenköhän pitkään mekko mahtuisi...

Prinsessa Elsa halusi pukea puolivalmiin topin päälleen ja mennä se päällä nukkumaan. Prinsessa Elsa saattaisi haluta pitää jatkossakin toppia erikseen. Tuli ajatus muokata kaavaa niin, että ylä- ja alaosa olisivatkin erilliset. Yläosan jäädessä pieneksi, alaosaa voisi edelleen käyttää. Tai siihen voisi ommella uuden yläosan.

Legginssien tai sukkisten kanssa käyettynä tyllialaosa olisi varmasti hyvä. Mutta prinsessa Elsa oli usein kovin hätäinen, eikä aikaa leggareiden pukemiseen välttämättä ole. Päätin ommella tuosta yläosassa käyttämästäni kankaasta vielä alushameen. Ommeltuani kankaan tuubiksi, ryhdyin ompelemaan alareunaan pientä päärmettä. Kankaan ompelu tuon kuminauhamaisen kanttausihmeen kanssa oli sujunut ongelmitta. Päärmeen tekeminen ilman tuota kanttausnauhaa ei niinkään hyvin. Kone takkusi jatkuvasti. Pikaisesti tulin siihen lopputulemaan, että huolittelisin alushameen alareunan pelkällä saumurin ompeleella. Ongelma oli kuitenkin kuminauhakujan ompelu. Se olisi pakko tehdä ompelukoneella. Yrittäessäni päärmätä helmaa huomasin, että kangas tarrasi kiinni alasyöttäjiin ja tikki oli mitä sattuu. Kai nuo alasyöttäjätkin jostain saisi pois. En vain tiennyt miten ja mistä, joten päätin ensin kokeilla jossain lukemaani leivinpaperikikkaa. Kikka taisi olla kylläkin vahakankaan ompeluun, mutta ehkä tuo toimisi tässäkin. Leikkasin soirot leivinpaperia kankaan alle. Lopuksi revin leivinpaperin pois. Toimi riittävän hyvin. Vähän tuo tikki alapuolelta jäi epätasaiseksi, mutta toisaalta kyse oli alushemeesta ja tuo epätasainen tikki tulisi joka tapauksessa tylliä vasten. Jälki oli riittävän hyvää tähän tarkoitukseen.

Alusahameen ompelun jälkeenkin kangasta jäi edelleen. Prinsessa Elsahan tarvitsi hanskat! Sellaiset saisi hyvin tehtyä jäljelle jääneestä kankaasta. Hanskoihin ei ollut kaavaa, mutta ei kai tuo kovin monimutkaista olisi soveltaakaan, jos jättäisi sormiosat pois. Mittasin tytön käsivarren pituuden sekä käsivarren paksuuden yläosasta ja ranteesta. Leikkasin 30 cm korkeat palaset, yläosastaan 17 cm ja alaosasta 12 cm. Ompelin palaset tuubiksi. Lopuksi ompelin käsin muutamalla pistolla peukulle oman aukon hanskojen alaosaan. Kangas rullautui aika nätisti itsellään, joten en edes huolitellut ylä- ja alareunoja.

Ennen alushameen ja hanskojen ompelua pikku-Elsa oli viilettänyt jäljelle jääneen kangaspalasen kanssa pitkin pihamaita käyttäen kangasta viittana. Nyt Elsa tarvitsisi myös uuden viitan. Se tiesi uutta reissua kangaskauppaan. Viittakankaan lisäksi bongasin jääprinsessalle täydellisesti sopivat jääkristallikoristeet. Sellaiset päätyivät hanskoihin ja viittaan koristeeksi.

Viittaan ostin läpikuultavaa vedenvihreää kangasta. Yläreunan poimutin framillonilla sopivanpituiseksi ja koristelin lopuksi rypytyskohdan ruusuhörhötyskoristenarulla. Viitta kiinnitetään nepparilla. Lopuksi lisäsin yhden jääkristallin ohuella satiininauhalla viitan yläreunaan.

Ohjeen vieressä sooloilut ovat neuloessa tuttua puuhaa. Melkein aina päädyn tekemään jotain ohi ohjeen, omalla tavallani. Toisaalta olen neulonut sen verran pidempään, että neulomisen logiikka on tutumpi, on helpompi lähteä sooloilemaan, kun osaa ennakoida millaisia asioita sooloilun jälkeen muunnellussa mallissa tulee ottaa huomioon. Ommellessa sooloilen varovaisemmin. Tämän projektin kanssa uskalsin kuitenkin lähteä soveltamaan omiani. Mekosta ei olisi tulossa edustusmekkoa juhliin. Mekko tulisi tyttäreni prinsessaleikkeihin ja käyttäjänsä olisi varmasti tyytyväinen, vaikkei ompelujälki kaikilta osin olisikaan priimaa tai vaikka matkan varrella joutuisin turvautumaan  hyvinkin "luoviin" ompelumetodeihin. Visio mekon lopputuloksesta muuttui aika tavalla matkan varrella, mutta mielestäni sooloilu kannatti. Kun mekko koostuu useammasta osasta, voi osia käyttää erillään (ja pestä erillään. Alushameelle tipahtivat bolognesekastikkeet heti ensimmäisenä päivänä). Moniosaisena mekon käyttöikäkin olisi epäilemättä pidempi. Ja mikä parasta, toista samanlaista mekkoa ei taatusti tulisi vastaan tarhan naamiaisissa. :)

Reissusukkia

Teimme perheen kanssa kahden ja puolen viikon road tripin Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin. Reissuun mahtui kolme lauttamatkaa ja yli 3000 ajokilometriä. Koska rahtilaivoilla aktiviteetit eivät ole aivan Vikin Gracen tasoa, kulkivat reissussa mukana kutimet. Apukuljettajan paikalta neulekilometrejä tuli niin ikään paljon, sillä maisemat autobaanojen ja motareiden varsilla alkavat jossain vaiheessa toistaa itseään.

Sain siskoltani joululahjaksi Louhittaren Luolan Väinämöinen-lankaa. Neulepiireissä lanka on ollut kovasti tykätty ja onhan tuo Novitan markettilankoihin verrattuna aika mukavantuntuista neuloa ja etenkin pitää jalassa. Nämä koivusukat aloitin jo Suomessa, mutta valmistuivat jossakin Pohjanlahden aalloilla välillä Naantali-Kappelskär. Ohje sukkiin löytyy Ravelrysta ilmaiseksi nimellä Business Casual. Hieman muokkasin alkuperäistä ohjetta saadakseni silmukkaluvun paremmin täsmäämään. Enää en tosin edes muista monellako silmukalla saukat neuloin, puikot kuitenkin kokoa 2,5.

 Pirjo Iivosen Unelmien silmukat -Haaveista sukiksi -kirja oli minulta pitkään hukassa. Joku aika sitten poikani kuitenkin löysi tuon kirjan jostakin satukirjojen lomasta. Nappasin kateissa olleen kirjan reissuun mukaan, koska netistä löytyvien ohjeiden käyttö varsinkin lauttamatkoilla olisi hankalaa. Kirjasta päätin kokeilla tehdä Kesän muistoksi nimetyn mallin. Virkkuukoukulla tehtävien köynnöskuvioiden tekniikka oli itselleni aivan uusi. Tekniikassa lienee vielä hiomisen varaa, sillä omat köynnökseni eivät näytä aivan yhtä hienoilta kuin tuossa Iivosen kirjassa. Kertaalleen jo purin tuota sukan vartta, mutta sitten päätin kuitenkin kutoa sukat loppuun, kun olin kerran aloittanut.

Sukan varren neuloin aluksi kolmosen puikoilla, lähempänä nilkkaa vaihdoin 2,5 nron puikkoihin siinä toivossa, että tuo kuvio alkaisi näyttää paremmalta pienemmillä puikoilla neuloessa. No ei näyttänyt. Puikkokokoa vaihtaessa yksi kolmoskoon puikko taisi jäädä muistoksi Malmö-Travemunde -lautalle, sillä jälkimmäistä sukkaa neuloessa kolmoskoon puikkoja löytyi enää neljä.

Näkymä lautalta Travemundeen saavuttaessa

Köynnössukkien neulominen jatkui seuraavaksi Saksan autobaanoilla ajaessamme kohti maailman suurimman lentokonehallin sisään rakennettua trooppista saareketta. Tropical Islands on Berliinin läheltä löytyvä jättimäinen kylpylä. Tai sisätiloihin rakennettu hiekkaranta ja sademetsä. "Kuplan" sisään mahtuisi 8 jalkapallokenttää. Reissun ainoat hellelukemat sattuivat noille päiville ja lämpötilan huidellessa hallin ulkopuolellakin reilusti yli 30 astetta hämäävästi melkein erehtyi olevansa aivan erilaisilla leveysasteilla.

Trooppiselta saarekkeelta matka jatkui Hampurin kautta Tanskaan. Alunperin ajattelimme pistäytyä Saksan ja Tanskan rajalta löytyvälle kauniiksi kehutulle Syltin saarelle. Sääennusteet näyttivät kuitenkin kehnoilta koko reittimme varrelle ja Syltin saarelle pääsy olisi vaatinut jälleen yhden lauttamatkan. Päätimme yöpyä Tanskan puolella Rømøn saarella, jonne pääsi ajamaan siltaa pitkin. Hiekkarantoja löytyi tältäkin saarelta, mutta kelit olivat muutaman päivän takaisista aika paljon viilenneet. Uimisen sijaan päädyimme ihastelemaan Pohjanmeren aaltoja ja keräilemään simpukoita.

Seuraava etappi olikin jo viime kesästä tuttu Legoland. Poikani kuullessa, että menisimme Tanskaan, Legolandia ei voinut sivuuttaa. Se olisi ollut katastrofi.

Koska seuraava lauttamatkamme oli vasta Suomeen tultaessa, oli Legolandin jälkeen reittisuunnitelma avoin. Matkan varrella teimme parin päivän stopin Kööpenhaminaan, Legolandin pääkaupunkiin, kuten poikani asian ilmaisi.

Kööpenhaminan jälkeen edessä oli jälleen kosolti neulekilometrejä ajaessamme siltoja pitkin Ruotsiin ja suunnatessamme pikku hiljaa kohti Kappelskäriä. Lasten kanssa matkatessa siivu Kööpenhaminasta Kappelskäriin olisi yhdelle ajopäivälle liikaa. Otimme siis välistopin Jönköpingin lähellä pienellä Habon leirintäalueella.

Hieman sateisten päivien jälkeen habolainen etana ennusti loppumatkasi poutaa ja parempia kelejä. Sääennuste piti paikkansa. Aina on silti hyvä sää neuloa sukkia. Köynnössukat valmistuivatkin välillä Habo-Kappelskär.

Viimeisellä lauttaetapilla Kappelskär-Naantali ehdin vielä aloittaa pojalleni sinisävyisiä raitasukkia Hampurista ostamillani langoilla. Niistä sukista päivitystä sitten joskus myöhemmin.