Aallokkoa

Aloitin nämä Coocia A:n Pomatomus-sukat jo kauan sitten keväällä. Jostain syystä taival näitten sukkien kanssa oli varsinaista aallokkoa. Aallokkoa tuo pintaneuloskin minusta muistuttaa. Malli sinällään tuntui suht simppeliltä, sellaiselta, jonka oppii muistamaan ulkoa aika nopeasti. Ja silti - tai ehkä juuri siksi (liiallinen itsevarmuus kostautui) - onnistuin ujuttamaan näihin ihan järkyttävän määrän virheitä. Joskus huomasin virheeni vasta monen kerroksen jälkeen. Jouduin purkamaan hätäisesti tehtyjä neulomuksiani niin moneen kertaan, että jos kaikki puretut kierroksetkin laskettaisiin kasassa olisi varmasti kahden sijaan kolme sukkaa. Olin hillonnut tätä ihanan pehmeää merinolankaa (Cascade Yarns® Heritage Sock Yarn) Tampereen kädentaitomessuilta asti. Olin päättänyt tehdä näistä itselleni "luksussukat" -Ilman virheitä. Välillä tuo purkaminen kuitenkin otti niin paljon päähän, että neulomus pysyi jemmassa pitkiä aikoja. Eipä noita sukankutomisadepäiviäkään tälle kesälle kovin montaa osunut.

Ensimmäistä sukkaa neuloessa alkoi jännittää, että riittääkö lanka. Ahnehdinko sittenkin varresta liian pitkän? Välipunnituksissa jäljellä olevan kerän paino alkoi huveta huolestuttavaa tahtia. Purkuun menisi tuo ensimmäinenkin taisto, jos lanka loppuisi kesken. Samaa värierää ei varmasti mistään saisi, varsinkin kun en edes muista keneltä tuon langan alkujaan ostin.

Tuli näistä lopulta taistelun kautta sukat. Jäi sinne muutama virhekin. Yritin improvisoida ne mahdollisimman hyvin piiloon. Ärsyttävät silti, vaikkei niitä ehkä minun lisäkseni kukaan huomaisikaan. Kärjet improvisoin myös omalla tyylilläni. Olisi ehkä kannattanut tehdä sileänä neuleena kuten ohjeessa, sillä kuvio sinällään on aika reikäistä ja tottakai juuri pottuvarpaan kohdalle osuu tuollainen reikä. Kärjen kestävyys jää nähtäväksi.

Malli: Coocie A; Pomatomus
Lanka: Cascade Yarns® Heritage Sock Yarn
Puikot: 2,25

Lasikupla

Sain 40-vuotislahjaksi lahjakortin lasinpuhallukseen Riihimäen Lasismiin. Juhannuksen jälkeen jäin Hämeeseen mökkeilemään vielä viikoksi ja päätin vihdoin käyttää lahjakorttini, kun lähisauduilla satuin oleilemaan. Mielessä oli heti sellainen pallomainen pienehkö maljakko. Lasten poimimissa kukkakimpuissa on monasti aika lyhyet varret ja kaikki maljakkoni tuntuvat olevan liian suuria sellaisille pienille söpöille kimpuille. Liian korkeita. Tai muuten vaan isoja. Aalto-maljakkoonkin saa kerätä aika moisen määrän valkovuokkoja, jotta näyttäisi hyvältä. Ja kun ei ole ollut sopivaa maljakkoa, nuo lasten keräämät kimput ovat hätäpäissään päätyneet tyhjiin hillopurkkeihin, oliivipurkkeihin, tai mitä nyt kaapeista on sattunut löytymäänkään.

Visioni oli selkeä: harmaa, pallomainen, pinnassa kuplia. Sen toteutus... Hmm... paljon helpommin sanottu kuin tehty! Tavattoman kivaa puuhaa silti. Ja tavattoman kuumaa. Ja tavattoman vaikeaa! Aika paljon Lasismin pojat saivat toki tötöilyjäni paikkailtua. Ei siitä silti palloa tullut. Ohjeet olivat kyllä hyvät, oppi ei vain oikein mennyt perille käytännön tasolla.  :D

Jostakin kulmasta katsottuna muoto muistuttaa pyöreää, toisesta suunnasta taas ei. Pallomaiseksi maljakoksi ajattelemani visio muuntautuikin etäisesti pyöreää muotoa muistuttavaksi litistetyksi kuplaksi. Epäkeskoksi sellaiseksi. Toisaalta hauska juuri tuollaisena kuin on. Uniikki ainakin. Jälkeen päin ajatellen olisi voinut olla vieläkin vinompi. En vain sellaista osannut etukäteen visioida.

Poreita ei pinnassa lopulta näy kovin paljon. Ovat keskittyneet lähinnä pohjaan. Mutta kun laittaa vettä, pohjan poreet näkyvät paremmin.

Olipas kiva lahja. Maljakko, jolla on tarina. Kaikessa epätäydellisyydessään juuri täydellinen. :)

Merenneitosynttärit

Näitä 5-vuotissynttäreitä on päivittäin laskettu puolentoista kuukauden ajan. Muistaakseni ensimmäisellä kysymyskerralla laskimme synttäreihin olevan 45 yötä. Siitä asti on tuota lukemaa laskettu PÄIVITTÄIN! Asia on pienelle tytölle selvästi tärkeä. Ja mielelläänhän näitä järjestää. Näin lomalla ollessa taitaa välillä karata järjestelypuuhat käsistä äidiltäkin. Ja sitten on vielä Pinterest, jota selaillessa ideoiden määrälle ei olekaan enää mitään rajaa. :)

Viime vuonna juhlimme Frozenin merkeissä, tänä vuonna teemaksi valikoitui merenneito. Vuosia sitten Aasian reppureissuilta matkamuistoiksi keräilemäni simpukan kuoretkin pääsivät vihdoin rekvisiitaksi. :)

 Kesällä on ihana järjestää ulkosynttäreitä. Pihalle on niin paljon helpompi kehitellä aktiviteetteja ja sinne mahtuu ääntä ja melskettä. Merenneidot (ja näkit) pääsivät välillä paljuun pulahtamaan. Pihalle oli kätketty merenalainen aarre, jota yhdessä etsittiin. Aarrearkusta jokainen vieras sai itselleen muistoksi jalokiven.

Aarteita etsittiin myös hiekkalaatikolta, jonne hautasin gnocchi-pastasta ja hajonneesta helminauhasta askarreltuja helmisimpukoita. Kolmeen simpukkaan oli kätketty arvokkain valkoinen helmi, lopuissa simpukoissa piileskeli ruskea helmi.

Mummi, jota itse synttärisankari ei koskaan ehtinyt näkemään, on kauan sitten ommellut nyt jo lähes aikuisille serkkutytöille upean merenneidon pyrstön. Serkuilta tuo aarre on nyt päätynyt meille. <3 Festaripatjan päällä pääsi köllöttelemään merenneitona.

Kaupat ovat pullollaan valmista Frozen-tavaraa, selvästikään merenneitoteema ei ole yhtä trendikäs. Koristuksia oli siis askarreltava itse (minusta se mieluisin vaihe synttärivalmisteluissa) :) Ajankäytöllisestihän tuollaisessa nysväämisessä ei ole järjen häivääkään, mutta kerrassaan mukavaa puuhaa silti.

Moni ideoista lähtee materiaaleista käsin. JättiRätin vaaleansininen paljettikangas päätyi merenneidon pyrstöiksi mukien kylkeen. Pilttipurkit tuunattiin samalla kankaalla pieniksi kukkamaljakoiksi, joihin yhdessä synttärisankarin kanssa kävimme poimimassa kukkia.

Synttärisankarin oma toive oli pullon pyöritys, se kehen pullo osoittaa, antaa vuorollaan lahjan. Paljettikankaan avulla tuunasin tyhjän Fresita-pullon merenneidon pyrstöksi. Tai ainakin yritelmälksi sellaisesta. :D

Sopivansävyisiä kaverilahjapussukoita ei löytynyt. Päädyin ostamaan valkoisia, saisi niistä sitten tuunattua mieleisensä. Askartelukaapissa on ikuisuuden pyörinyt lajitelma kohokuvioisia sinisävyisiä koristepapereita. Niistä leikkelin pussukoihin merenneidon pyrstöjä (poikani totesi niiden näyttävän enemmän kissoilta. Totta. Vain häntä puuttuu) :D Kissavaikutelmaa hälventääkseni väritin pyrstön ympärille vettä ja laitoin pieniä hopeisia strasseja pärskeiksi.

Pussukoiden sisään sujahti karkkiaskit ja pieniä mereneläviä.

Synttäreiden haasteellisin osio oli kakku. Siitä piti kuulemma tulla merenneitokaukku. Tottakai. Kuinkas muutenkaan. Mutta sokerimassa ja minä... PURSOTUS ja minä... Ei vain kertakaikkiaan ole minun juttuni. Olisihan kaupasta toki löytynyt valmiiksi sellainen Ariel-kuvainen kakunpäällinen, mutten oikein ole sellaisten fani. Sitä paitsi sain ryssittyä sen ainoankin kerran, kun sellaista joskus kokeilin. Jääkaapissa halkesi koko kuva. Tällä kertaa jätin Arielin suosiolla kauppaan. Se tarkoitti toisen peikon kohtaamista. Oli askarreltava sokerimassasta merenneidon pyrstö. En voi käsittää, miten joku saakin siitä massasta (ja marsipaani on ihan yhtä paha ...pahemman makuista vain) väkerrettyä sileäpintaisia muotonsa pitäviä täydellisiä otuksia. Ei ole täydellinen tuo pyrstö. Parin grillivartaan avulla pysyi sentään muodossaan, ilman tukia alkoi hiljalleen lösähtää koko pyrstö. Ja pursotus... Voi hyvänen aika... Pikkusiskon kanssa usein vitsailemme, kumpi saakaan karmeampaa pursotusjälkeä aikaan. Aika tasoissa mennään... Joku joskus sanoi, että laktoositonta kermaa olisi vaikeampi pursottaa. Elintarvikevärin lisäämisen jälkeen massa muuttui entistä kökömmäksi. Laitetaan sitten vaikka niiden piikkiin. xD Mutta meren aaltoja nuo ovat esittävinään.

 Minun taitotasolleni helpompia oli toteuttaa minicroissantit valmistaikinasta. Niiden sisään käärin puolikkaan metwurstsiivun. Nuo valmistaikinacroissantit ovat siitäkin käteviä, kun ovat maidottomia. Näin löytyy helposti tarjottavaa myös maidottomille synttärivieraille. Coctailtikkujen ja irtosilmien kera niistä tuli oikein lystikkäitä rapuja. :)

Maidotonta tarjottavaa saa helposti myös muffinseista. Muffinssireseptejä on pilvin pimein, osa niistä erinomaisen kuohkeita ja osa ihan kuivaa puppua. Koskaan en muista laittaa itselleni ylös, mikä resepteistä olikaan toimiva ja mikä meni rosvosektorille. Tällä kertaa sovelsin itse oman maidottoman reseptin useita reseptejä vertailemalla. Näistä tuli peräti maukkaita ja kuohkeita. Taltion tuon reseptin siis itsellenikin tänne blogiin.

Maidottomat mustikkamuffinsit (n. 20 kpl)

2 munaa
2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vanilijasokeria
2 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
100 g maidotonta leivontamargariinia
2 dl kaurajuomaa
1,5 dl mustikoita

Munat ja sokeri vaahdotetaan. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Jauhoseos sekoitetaan vaahtoon. Massaan lisätään sulatettu margariini, kaurajuoma sekä mustikat (itse käytin ihan pakastemustikoita). Taikina sekoitetaan hyvin ja annostellaan pieniin muffinivuokiin. Paistetaan uunin keskitasolla 200 asteessa  n. 15-17 min.

Halutessaan muffinit voi kuorruttaa esim. tuorejuustolla tai  maidottomat versiot vaikkapa vispautuvalla kaura- tai soijavalmisteella.

Leivonnassa oikaisin tällä kertaa pikkuleivissä. Tasangon simpukan kuorta muistuttavat sitruunapikkuleivät päätyivät tuorejuusto-kermakreemillä ja hopeahelmillä tuunattuina juhlapöydän helmisimpukoiksi.

Popparikulhon koristeeksi väkersin paprikasta ravun. Suolakalat pääsivät "uiskentelemaan" pallomaljakkoon ja jättimäinen simpukankuori toimi karkkikulhona.

Lopulta päivän kruunasi upea sää. Puoli päivää ensin jännitin tuleeko sade, jota sääennusteet hieman lupailivat. Kolmen aikaan päätin, että sade ei tule. Ei saa tulla. Ei ole satanut koko kesänä, joten ei sataisi tänäänkään. Uhmakkaasti aloin pystyttää paviljonkikatosta sadetta enteilevien pilvien alle. Katoin pöydän ja virittelin viirit ja koristeet. Sadepilvet väistyivät ja vieraiden saapuessa saimme auringon paisteen. :)

Puput pöksyissä ja muita tilkkuhommia

Kun tilkkulaatikossa oli tungosta ja pojan alusvaatelaatikossa akuutti vajaus, syntyi jo aiemmin testatulla Ottobren (6/2016) kaavalla jälleen muutamat bokserit.

Kaikki kuosit ovat jo aiemmin päässeet jossakin muodossa jonkun paitaan, mekkoon tai tunikaan. Epämääräisen kokoisista ja muotoisista palasista sai kuin saikin vielä kyhättyä aika kivoja alushousuja. Sikäli mikäli kangasta olisi ollut enemmän, olisi Pupujunan kohdistukset toki voinut mallailla niin, että raiteet olisivat samoilla koroilla, mutta nyt oli soviteltava palaset siitä mistä kangasta riitti. Kirahvit marssivat edes suunnilleen linjassaan ja haikalat uiskentelevat muutenkin sen verran villisti, ettei kohdistuksiin pahemmin kiinnitä edes huomiota.

Mitään kuosia ei yksinään olisi riittänyt koko boksereihin, niinpä tein etu- ja takakappaleet yksivärisistä tilkuista. Kahden eri kankaan kombinaationa mielestäni muutenkin kivemmat. Ja etumuksessa kuosien kanssa on aina vähän arpapeliä. Vaikka kuinka koittaisi kuvioiden osumista mallailla, aina joku kohdistuskukkanen kuitenkin onnistuisi putkahtamaan. Yksivärisessä kankaassa ei ole sitä vaaraa. :D

Ruusumekko

Rippijuhliin tarvittiin hiukan fiinimpää mekkoa. Ihan erilaista ruusukangasta olin menossa JättiRätistä ostamaan. Sellaista yksiväristä trikoota, jossa oli hulpioreunoilla pieniä kohoruusukkeita riveissä. Sitä olin hypistellyt aiemmin, mutten ollut viitsinyt ostaa, kun ei ollut sellaiselle kankaalle mielessä käyttötarkoitusta. Nyt kun varta vasten menin tuota kangasta ostamaan, eihän sitä enää ollutkaan. Suunnitelma uusiksi. Sitten löysin vaaleanpunaista ruususifonkia. Kuosi oli niin kiva, että metrin ostin, vaikka materiaalina sifonki oli jotain aivan muuta, mitä lähdin hakemaan.

Joustamattomien kankaiden ompeluun on päässyt nousemaan iso kynnys, kun ei sellaisia ole taas pitkään aikaan ommellut. Eikä mielessä ollut yhtään kaavaa, millä kokonaan sifonkisen mekon olisin tehnyt. Päätin yhdistää sifonkia joustavaan kankaaseen, vaikken tiennytkään miten yhdistelmä toimisi. Ruususifonki kädessäni kiertelin kangashyllyjä ja koitin löytää väreihin rimmaavan parin. Sellaisen löysinkin, tuollaista liukasta ja joustavaa ...mitä lie polyesteriä(-köhän?). Kankaassa ei lukenut materiaalitietoja. Ostin silti. Kun väri oli hyvä.

Kun kumpikin materiaali oli minulle aika lailla outo, päätin valita projektiin jotain tuttuakin. Käytin mekon kaavan pohjana Paperplanea (OB 3/2016), jolla olen muutamat mekot ommellut. Helman sovelsin pitkästä suorakaiteen muotoisesta palasesta, jonka pitkää suoraa ommelta apuna käyttäen rypytin vyötäröltä sopivan levyiseksi. Kaavat olin piirrellyt jo toista vuotta sitten ja ajattelin lisätä siihen vain näppituntumalla hiukan pituutta lisää, onhan tyttö tässä välissä pituutta venähtänyt. Pieleen meni. Näppituntumani oli liian pitkä ja sovittaessa helma, tai pikemminkin vyötärö roikkui aivan liian alhaalla. Pöljältä näytti. Leikkelin koko helman irti ja lyhensin yläosaa 3 cm. Paljon parempi tuli. Joskin aika paljon lisähommia, koska nyt helman yläosan leveyskin täytyi turailla uusiin mittoihin. Onneksi olin aloittanut ajoissa, mekonhan täytyi olla valmis vasta seuraavana päivänä.

Lopusta ruususifongista saumuroin tuubihuivin mekon kaveriksi.