sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Värjäyksen värikartta


Ennen uuden värjäyskauden aloittamista pengoin edellisten kesien käsin värjätyt lankanöttöset riviin. Kun toinen toistaan muistuttavat sävyt asetteli vierekkäin, syntyi mielikuva liukuvärjätystä langasta, vaikka todellisuudessa jokainen raita on omasta värjäyserästään. Sukkiin on valjastettu värejä kasvien lehdistä, sipuleista, sienistä, puun kuorista, kukkasista ja marjoista. Ihan jokaisen raidan alkuperää en enää muista, sillä pienimmistä nöttösistä olivat muistilaput karisseet jo matkan varrelle. Värjäyksessä on käytetty ainoastaan luonnon puretteita, mutta yllättävän hyvin noissa ovat värit pysyneet, vaikka osa onkin hieman haalistunut. Osan ruskeanharmaan sävyistä tiedän tulevissa pesuissa muuttavan muotoaan hieman vihertävämpään suuntaan, mutta sekään ei haittaa. :)


Kovin suurta älyllistä ponnistelua näiden sukkien neulominen ei vaatinut, kun koostuvat melkein kokonaan oikeista silmukoista. Toisaalta pitkittyneen flunssan kourissa tällainen ei niin vaativa malli oli juuri passelia tekemistä. Keskittymiskyky riitti juuri ja juuri värien sommitteluun, monimutkaisten pitsineule- tai palmikkokaavioiden seuraamiseen ei tällä energialla olisi ollut paukkuja. Yksinkertaisuudestaan huolimatta pidän sukista kovasti. Ne tuovat mukavasti väriä vielä kevään viimeisiin (?) viileisiin iltoihin. Värikarttaa katsellessa mieli halajaa jo aloittamaan uuden värjäyskauden. Mistäköhän sitä aloittaisi?


Sukat on neulottu 3,5 puikoilla Seiskaveikasta. Pohkeen yläosassa silmukkamääränä oli 64. Pohkeen jälkeen kaventelin silmukoita nilkkaa kohden muutamilla mustilla kierroksilla. Nilkassa ja jalkaterässä silmukoita on enää 48.

6 kommenttia:

  1. Upeat sukat! Kasvivärjätyt langat on niin kauniita. Huikea värikartta. <3 :) Itselläkin on kovasti värjäyssuunnitelmia, kunhan saisi aikaiseksi toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Varo vaan, on aika koukuttavaa puuhaa, kun alkuun pääsee. ;P

      Poista
    2. Lupiininlehdet porisee nyt kattilassa, oli pakko käydä keräämässä pussillinen tänään. :D Sipulinkuoriakin ois, ja niitä saan vielä tutuilta lisää. Yhden koe-erän olen niillä jo värjännyt. Katsotaan, mitä kaikkea tänä kesänä saan aikaan.

      Poista