lauantai 11. tammikuuta 2020

Kettutöppöset


Ompelin joululahjaksi kummipojalle kettu-jumpsuitin. Jumpsuitin kaveriksi neuloin oranssista merinolangasta kettutöppöset. Töppösten inspiraation lähteenä toimi Kun äiti kelaa -blogin kettumaiset neuleet. Loin kakkosen puikoille 60 silmukkaa ja lähdin kokeilemaan mitä sillä silmukkamäärällä syntyy. Löyhästi seurailin Kun äiti kelaa -blogin ohjeistusta ja koitin soveltaa sitä fingering paksuiselle langalle fiilispohjalta. Tällaiset syntyivät. Ensimmäiset neulomani "junasukat". :)


Lanka ei varsinaisesti ole sukkalankaa, mutta neuloin lokakuussa tyttärelleni kettukaulahuivin ja mitoitin langan tarpeen tuolloin hiukan pieleen, joten ketun väristä TeeTee Helmeä oli lankavarastoissa käytettävissä. Tokkopa tuo aikuisen sukassa kovinkaan paljon kulutusta kestäisi, mutta epäilen, että pikkumiehen jalka kasvanee sitä vauhtia että tähän virkaan lanka toivon mukaan sopii. Aloin tekemään sukkaan vahvistettua kantapäätä ihan vaan vaihtelun vuoksi. Jotenkin ajatuksissani jatkoin pohjan neulomista vahvistettuna neuleena kantapään jälkeenkin, enkä sitten viitsinyt enää purkaa. Menköön koko pohja samalla formaatilla. Koskaan en ole sukkiin koko pohjallista vahvistettua neuletta neulonut, mutta puoli vahingossa tuli näköjään sekin nyt kokeiltua.

2 kommenttia: