Värjäys on mystistä puuhaa. Välillä värit jäävät kovin haljuiksi, vaikka olevinaan tekee asiat kuten aiemminkin. Tällä kertaa oli aika platkut litkut. Tai oikeastaan nämä tuli värjättyä kyllä jo ennen juhannusta, mutten saanut aikaiseksi kirjoittaa postausta tuolloin. Koiranputkistakin on tähän aikaan heinäkuussa jäljellä enää siemenkodat. Tuo halju vasemmanpuolimmainen on värjätty nimenomaan koiranputkilla. Pilkoin pataan koko kasvin. Tai en kukkia, kun ajattelin niiden takertuvan lankaan. On siinä hyvin, hyvin hento vihertävän häivähdys, riippuen vähän missä valossa lankaa katsoo.
Toinen vyyhti vasemmalta on värjätty vaaleanpunaisilla lupiinin kukinnoilla. Lupiineistakin on nyt jäljellä enää siemenkodat. Tämänkin sävy riippuu valaistuksesta, näissä kuvissa taittaa lilaan, toisessa valossa enemmän harmahtavaan.
Oikeanpuoleiset vyyhdit on värjätty keväällä yli jääneillä istukassipuleilla. Ei niitä paljon jäänyt, mutta koska aiemman kokemukseni pohjalta sipulinkuoret ovat antaneet väriä ihan hyvin, päätin testimielessä nakata väripataan pussin pohjalle jääneet ylimääräiset kokonaiset istukassipulit. Ehkä olivat enimmät värinsä jo liottaneet sadevesien mukana, sillä jämäpussi taisi lojua melko pitkään kasvimaan reunalla. Mutta lähti niistäkin nyt jotakin väriä. Hajua sitäkin enemmän. Sipulin tuoksu (?) tarttui lankoihin niin tiukasti, että lorautin ties kuinka monenteen huuhteluerään laventelin tuoksuista pyykkietikkaa. Nyt tuoksuvat sitten laventelilta. Tuo laitimmainen on ensimmäisestä erästä ja vaaleamman keltainen sipulien jälkiväri.
Kaikki vyyhdit on puretettu luonnonpuretteella, kuten värjäykseni yleensäkin, tällä kertaa raparperin kukkavarsilla ja varsilla. Tiedä sitten oliko tuo puretusliemeni nyt liian laimea, kun värit jäivät tällä kertaa platkuiksi. Mutta toisaalta kirkkaampien värien seassa nämä hennon haljutkin värit ovat ihan paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti