sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Sinivalkoisia jämälankoja

Koulullemme on jälleen viikon päästä saapumassa Erasmus+ -vieraita Ranskasta ja Espanjasta. Perinteeksi on jo käynyt neuloa ulkomaalaisille vieraille talkoilla villasukkia, joten kaivelin jälleen sinivalkoisia jämälankojani. Löytyi ainakin Nallea ja jotakin sarjaa Jukolan Veljeksistä. Ei siis sitä perinteistä Seiskaveikkaa, vaan olisiko tuo nyt Aapoa. Mielestäni ei ole enää edes tuotannossa, joten jämänöttösistä aikakin hankkiutua eroon.

Kirjoneuleen pohjana käytin Drops Designin Highland Hikersia. Tapani mukaan soveltaen tottakai. Halusin sukista hieman mallia pitkävartisemmat ja vaihdoin alaosaan tummemman sinisen, sillä tuota Aapoa(?) ei olisi koko sukkien matkalta kuitenkaan riittänyt. Värin vaihtumiskohdan alle lisäilin vielä omasta päästäni yhden valkoisen raitakuvion.

Alkuperäisohje on ohuemmalle langalle ja pienemmin puikoin (käytin 3,5), joten tein 39 koon sukat 35/37 koon silmukkamäärin.  Kuvioinnin alaosassa ja yksivärisen osuuden alkaessa kaventelin mutulla varresta silmukoita. jotta ei jää liian lörpöksi.



2 kommenttia: