Merenneitokortti

 

Tämän kesän teemana taitaa olla vanhojen arkistojen penkominen. Nyt kun ullakolla kymmenisen vuotta lojuneet kankaat on ommeltu (...no ei kaikki) ryhdyin penkomaan askartelulaatikon pohjia. Vastaan tuli yllätys. Vanha merenneitokortti, jonka vuosia sitten tein tyttärelleni synttärikortiksi, mutta jonka ehdin hukkaamaan ennen juhlapäivää. Merenneitokuvan perusteellla villi veikkaus on, että olisin askarrellut kortin 5-vuotiskortiksi. Lasten synttäreitä on meillä perinteisesti juhlittu aina jonkun teeman mukaan ja blogia selatessa ajoitin merenneitosynttärit juurikin 5-vuotissynttäreiksi. Näin ollen kortti olisi ollut hukassa kuusi vuotta, mutta toimihan tuo myös 11-vuotiskorttina, sillä kortin sisään en ollut sentään kirjoittanut mitään. Vähän tuo mustasta kartongista leikelty ja koholiimattu merenneitohahmo oli ottanut vuosien saatossa pientä runtua askartelulaatikon pohjalla lojuessaan, mutta pitihän tämä nyt ihan periaatteestakin antaa. Täytyisi varmaan siivoilla laatikoitaan vähän useamminkin.

Mekkotehtailua

Aiemmin itselle ompelemastani pantterimekkoprojektista jäi yli todella paljon pantterikuvioista viskoosia. Olen kyllä aiemminkin huomannut olevani kangassniiduilun mestari, mutta tällä kertaa ylijäämäkankaan määrä yllätti itsenikin. Tuon oman mekon ompelu ei sujunut aivan suorimman kaavan mukaan, suoranaista ompelukammoa asiasta ei kuitenkaan jäänyt. Päin vastoin. Kokeellinen härkää sarvista lähestyminen pilalle menneen yläosan uudelleenkaavoittamiseksi (koska olin leikkellyt palat liian pienessä koossa) antoi oikeastaan lisää itseluottamusta sen suhteen, että joskus improvisoimalla voi ihan onnistuakin, vaikkei omiin taitoihin projektiin ryhtyessä kunnolla edes itse uskoisi.

Päätin siis surauttaa samaan ompeluflowhin turvautuen ylijäämäkankaista mekon myös tyttärelle. Kaavan pohjaksi valitsin tällä kertaa Mekkotehtaan Maibrit-mekon (Mekkotehdas koululaisten tyyliin). Taaskaan kangas ei ohjeen mukaan tulisi riittämään ja tiesin jo heti aloittaessani, että improvisoisin kaavan pohjalta hieman erilaisen version. Hihatonta haluttiin. Sellainen myös tuli. 

Helmaankin tuli Maibritia enemmän kerroksia. Että eipä tässä tuosta Maibrit.mekosta taida olla jäljellä kuin yläosan kaavoituksen pohja, jotta osasin tehdä mekon suurin piirtein oikeassa koossa.

Maibritissa oli takana piilovetoketju. Sellaista ei sopivassa värissä käsityötarvikkeistani löytynyt, eikä kangaskauppaan iltamyöhään päässyt. Järkeilin, että omaankin mekkoon mahdun sujahtamaan ilman vetoketjua. Ompelin siis tyttärenkin mekon ilman vetoketjua. Niskaan lisäsin kaavasta poiketen halkion ja napin helpottamaan pukemista. Paitsi, ettei sitäkään välttämättä olisi tarvittu, sillä mekko sujahtaa tyttäreni päälle nippanappa nappia avaamattakin.

Ihan kelpo mekko tästäkin tuli vahvasti improvisoiden. Nyt voimme sitten tyttäreni kanssa samistella pantterimekoissamme. Helteet vain puuttuu.

Puumajan verhot

 
Tälle kesälle on pakkautunut oikea joustamattomien materiaalien kimara. Olen varmasti kuluneen kuukauden aikana ommellut enemmän joustamattomia projekteja, kuin koko viime vuonna yhteensä. Tämä  viimeisin projekti tuli itsellekin vähän puskista. Tyttäreni on kaverinsa kanssa löytänyt vanhan puumajamme uudelleen. Siellä kesäpäivät kuluvat joutuisasti maalaten, piirtäen ja askarrellen. Nyt puumajaan tilattiin verhot ja tottakai äiti sellaiset ompelee. Lapsillamme ei koskaan ole ollut kotipihassamme perinteistä leikkimökkiä. Sen sijaan on iso puumaja, joka on toiminut useimmiten juurikin taiteilun tukikohtana. Välillä puumajassa on pidetty kavereiden kanssa halloweenjuhlia tai herkkukestejä.

Tutkimme tyttäreni kanssa yhdessä jälleen ullakon kätköjä. Oikeastaan tuo ullakolle unohtunut Vallilan Nukkekoti-kuosi, josta juuri ompelin pari kesäkassia, olisi sopinut mainiosti myös puumajan verhoiksi. Melkein nauratti, että kangas lojui ullakolla lähemmäs 10 vuotta, enkä sitä kertaakaan tarvinnut. Nyt kun sitten ompelin sen pois kuleksimasta, olisin keksinyt heti seuraavalla viikolla sille käyttötarkoituksen.

Mutta ullakoltapa löytyi lisää Vallilaa: Matleena Issakaisen Seiloria. Kuosissa printattuna vuosiluku 2012. Tätä muistan ostaneeni aikoinaan mökille vanhan leikkimökin somistamiseen. Näköjään olen ostanut melko reilulla kädellä, sillä siitä riitti vielä verhot kahteen puumajan ikkunaan. Tai melkein riitti. Ikkunoiden korkeus on 70 cm ja kangasta oli 120 cm. Verhojen jatkamiseksi piti soveltaa jokin ratkaisu. Seilorin punainen väritilkku kädessä suuntasin kangaskauppaan ja etsin punaiseen väriin mätsäävää puuvillakangasta. Löysinkin aika täydellisen parin. Mielestäni tuosta yksivärisestä yläosasta tuli aika kiva yksityiskohta verhoihin! Oikeastaan kivempikin jatkopaloilla, kuin pelkällä Seilor-kuosilla.

Loppujen lopuksi tämä Seilor sopii puumajaan tosi hyvin. Siellä kun oli jo ennestään tuollainen kirkkaanpunainen Ikean pöytä. Näitä Vanhoja Vallila-kätköjä tuntui nyt tulevan ullakolta vastaan enemmänkin. Kun oikein aloin muistelemaan, taisin joskus kauan sitten eksyä Vallilan Outlet-pisteelle, jossa vanhoja kuoseja myytiin pois reiluin alennuksin. Luulisin, että sieltä ovat peräisin molemmat, niin Nukkekoti kuin tämä Seilorkin.

Uusilla verhoilla päivitetystä puumajasta tuli oikein kiva kesähuone, jossa tyttöjen kelpaa taiteilla tai askarrella helmikorujaan. Puumajan vihreä matto on äitini itse kutoma, kuten niin monet muutkin perheemme matoista. Kangaspuilla kutominen on vielä sellainen aluevaltaus, jota en käsitöiden saralla itse ole ottanut haltuun. Ehkä jonain päivänä kokeilen vielä sitäkin.

Ullakon kätköihin unohtunut

 
Aiemmin kesällä ompelin Vallilan Helsinki-kuosista lahjakassin virkkaamalleni torkkupeitolle. Järkeilin silloin, että tuollainen reilunkokoinen kangaskassi olisi oikeastaan itsellekin aika näppärä. Sitä kun tulee pakattua mökki- ja rantakamoja usein niihin kaupan muovisiin kestokasseihin. Ullakkoa penkoessa vastaan tuli vanhaa Vallilaa. Veikkaisin. että lähemmän 10 vuotta sitten ostettua Tanja Orsjoen suunnittelemaa Nukkekoti kuosia. Kankaan reunassa vuosiluku 2006. Aivan niin pitkään se ei ole ullakolla marinoitunut, mutta liian kauan joka tapauksessa. Kangas oli laadultaan aika jämäkkää ja järkeilin, että se olisi passelia tuollaisen reilunkokoisen kassin ompeluun. Varmaan sille oli ostaessa ollut joku muu ajatus, mutta tässä vaiheessa ei enää mitään ideaa, miksi olen sen alunperin hankkinut.

Kangasta oli sen verran, että siitä sai juuri kaksi isoa kassia ommeltua. Toisen ompelin jälleen lahjakassiksi ystävälleni. Sinne sai pakattua mukavasti synttärilahjat ystävälle ja kesätuliaiset kummipojalle. 

Kangas on kyllä jämäkkää puuvillaa, mutta ei kuitenkaan ihan markiisikankaan paksuista, että ehkäpä en sitä latoisi aivan täyteen kaikkein painavinta tavaraa. Eiköhän tuo silti uimakamppeiden, kylpytakkien yms. sullomiseen ole aivan passeli kesäkassi. Kaavan pohjana tässä Vallilan sivuilta löytyvä kangaskassiohje, mutta vähän pienemmässä koossa.

Sinnepäin Rauma-sukat

 
Rauman kaupungin sivuilla julkaistiin viime talvena Rauma-sukkien ohje. Innostuin heti mallista. Vanhan Rauman puutalojen värimaailmaan pystyisi hyödyntämään itse värjäämiäni pieniä lankanössäkäitä tosi hyvin. Aloitinkin sukat talvella, mutta jäivät kesken, kun tuli muutama muu kiireellisempi projekti väliin. Aluksi projektin keskeytti siskoni nelikymppiset, jonne Rauma-sukkien inspiroimina päätin improvisoida nämä Puu-Käpylä-sukat. Sitten Eurajoki kiilasi Rauman edelle. Osallistuin alkuvuodesta Eurajoki-aiheiseen neulesuunnittelukilpailuun ja voitin suunntelmallani sukkakategorian. Alkuperäinen suunnitelmani kaipasi kuitenkin pientä viilausta ja lisäksi haluttiin ohje myös miesten sukkakokoon, joten pika-aikataululla laitoin puikoille vielä toiset Eurajoki-sukat, vaikka Rauma-sukkani odottivat keskeneräisinä loppuun saattamistaan. Ja saivatkin odottaa keskeneräisinä vielä pitkään, sillä Eurajoki-sukkien jälkeen mieleen tuli syksyllä aloittamani Kalevala-peittoprojekti. Taannoinen kyynärpäävaivani kummittelee edelleen (lähinnä omassa päässäni) ja aloin järkeillä, että peittoprojektia on syytä jatkaa, mikäli haluan saada sen varmasti maaliin juhannukseksi. Jos vaikka kävisikin niin, että kyynärpää jälleen ärtyisi ja joutuisin jossain kohtaa pitämään taukoja virkkaamisesta.

 Kun nämä "kiireellisemmät" projektit tuli ensin saatettua maaliin, päätin lopulta laittaa puikoille jälkimmäisenkin Rauma-sukan. Projektia aloittaessa olin päättänyt hyödyntää sukissa niin paljon itse värjäämiäni lankoja, kuin mahdollista. Tässä kohtaa alkoi jo semisti harmittaa värivalinta. Tämän kesän lupiinivärjäyksieni turkoosi sävy olisi nimittäin sopinut Rauma-sukkien pääväriksi niin paljon paremmin kuin tuo talvella varastoistani löytynyt vihertävä sävy. Lupiinivärjäystä tosin sekin, mutta tainnut väripata päästä turhan kuumaksi, kun on kääntynyt väri noin vihreäksi). Mutta koska ensimmäinen sukka oli jo valmiina, päätin jatkaa kuitenkin samoin värein.

Nimesin sukat sinnepäin Rauma-sukiksi, sillä värivalintani eivät aivan vastaa ohjeen värejä. Ja jos totta puhutaan, löytyyhän näistä aika paljon kaikkea muutakin ohjeen vierestä sooloilua. Ensinnäkin olen käyttänyt ohjetta pienempiä puikkoja ja ohuempaa lankaa, minkä vuoksi sukkien silmukkamäärä on 60 silmukan sijaan 72. Taloja on siis sukissani hiukan enemmän kuin alkuperäisohjeessa. Jalkaterässä yksi kokonaan uusi talorivistökin. Koska jalkaterässä olen kaventanut silmukkamäärän 64 silmukkaan, kantapohjan keskelle sukissani tulee muita kapeampi talo. Kärki- ja kiilakavennukset tein niin ikään eri tekniikalla kuin ohjeessa.

Olisi pitänyt soveltaa vieläkin enemmän. Harmitus tuli nimittäin silmukointivaiheessa. Tavoistani poiketen olin intuitioni vastaisesti noudattanut ohjetta ja jättänyt ikkunat silmukoitaviksi mustalla langalla. Virhe. Ihan hirveän aikaa vievää nyhräämistä tuo silmukoiminen, eikä lopputuloskaan ole mielestäni yhtä siisti kuin mitä olisi tullut kirjoneulomalla (Puu-Käpylä-sukissa kirjoneuloin ikkunat mustalla, mielestäni siistimpi näin ja ikkunat valmistuvat samaa tahtia neuleen edetessä).

Sen verran tässä nyt jäi asioita harmittamaan, että täytynee ehkä vielä joku päivä laittaa puikoille toisetkin Rauma-sukat tuolla tämänkesäisellä lupiinivärjäyksellä. Seuraavalla kerralla ajattelin kirjoneuloa nuo talojen ikkunat.

Ahvenpaita

 
Perinteisesti olen aina ommellut kummipojalle uuden kesäteepparin. Tänä kesänä kesäteepparin ompelu vain viivästyi tavanomaista pidemmälle. Keväällä ja alkukesästä vaivasi ompelujumi, enkä saanut kaivettua koneita esille. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, omalta osaltaan ompelujumia aiheutti polven nitkautus, sillä näihin asti sekä kaavojen piirtely, että kankaiden leikkuu ovat tapahtuneet ergonomisesti olohuoneen lattialla kontaten ja kyykistellen. Väänsin polveni alunperin kiipeillessä ja lopullisesti vihlaisi, kun viikkoa myöhemmin kyykistyin leikkelemään kankaita tyttäreni kevätjuhlamekkoon. Ei ole vanhaksi tulemista, kun saa polvensa hajalle ompeluhommissa. Eipä tuo polvi edelleenkään kyykistelystä tykkää ja nyt olen sitten joutunut opettelemaan kankaiden leikkuuta pöytätason päällä. 

Kaikkine mutkineenkin viimeviikkoinen viskoosimekkoprojektini sai vihdoin ompelujumin väistymään. Vastoinkäymisistä huolimatta ompelu tuntui oikeastaan aika kivalta! Paitsi, että noiden mekkokikkailujen ja kaavamuunnosten jälkeen kaipasin jotakin hyvin simppeliä ommeltavaa. Sellaista, joka tulee jo lähes tulkoon selkäytimestä. Kummipojan kesäteeppari oli juuri passeli projekti tämän!

Tilkkulaatikkoa tutkiessa vastaan tuli soiro Ommelkuplan Ahvenlampi-trikoota. Toissa jouluksi ompelin siitä perinteiset kalapaidat pojalleni ja isälleni. Ylijäämäsoirosta sai juuri sopivasti leikeltyä palaset pikkupojan kesäteeppariin. Kaveri oli vastikään saanut ihka ensimmäisen kalansa virvelillä, joten kuosikin taitaa sopia kesäpuuhiinsa mainiosti. Kaavan pohjana tässä Paapiin kaavakirjan Osma.