lauantai 17. kesäkuuta 2017

Oona ihmemaassa


Liisa ihmemaassa -kangas kaipasi mielestäni kaverikseen tylliä. Koska kuosi on hullunkurisen hauska, koko mekkokin voisi olla leikkisä. Klassikkosatu sinällään ei ole vielä tyttärelleni  tuttu, niinpä hän nimesikin mekon Oona ihmemaassa -mekoksi. :)


Kaava on oma muunnelma vanhoista tyllimekoista sekä sekoitusta Ottobren Lucy in The Sky sekä Paperplane mekoista. Helmassa tyllin alla on yksiväristä pinkkiä trikoota. Tylli on taitettu korkeussuunnassa kaksinkerroin niin, että alempi kerros jää ylempää korkeammaksi. Alemman tyllikerroksen alareunaan on ommeltu kapea satiininauha koristamaan reunaa. Pääntie ja kädentiet on huoliteltu hieman kiiltäväpintaisella kuminauhakantilla.


Nyt on tullut ommeltua kaksi tyllihörhöunelmaa peräkkäin, seuraava ompelutyö ehkä jotain vähän vähemmän prinsessamaista. :)


torstai 15. kesäkuuta 2017

Keijumekko



Tyttäreni oli menossa hyvän ystävänsä synttäreille. Ehdotin, että menisimme ostamaan synttärilahjaa, mutta neiti ilmoitti päättäväisesti, ettei halunnut lelukauppaan, vaan halusi minun ompelevan lahjaksi prinsessamekon. Hmm... ei tästä nyt taida tapaa tulla, mutta kun kesäloma kerran on ja säätiedote oli luvannut sadetta seuraaviksi kahdeksi päiväksi, päätin toteuttaa tyttäreni toiveen. Yhteistuumin marssimme kangaskauppaan ja tyttäreni sai vapaat kädet valita kankaan rinsessarimpsumekkoon.


Kuvittelin, että valinta olisi jotain elsamaisen vaaleansinistä tai vähintäänkin pinkkiä. Vaan ei. Päättäväisesti tyttäreni valitsi harmaan blingblingperhoskankaan. (Ei onneksi sentään sellaista irtohilemallia!) Kangasvalinta löi hieman ällikällä, mutta luvattu mikä luvattu.


Tyllillä ja kiiltävin kuminauhakanttauksin mekosta tulikin lopulta keijumaisen kepeä. :) Oikeastaan aika kiva, vaikkei kyseinen kangas olisi iki maailmassa omaan päähäni pälkähtänyt. Kaava on mukailtu Lucy In The Sky -mekosta (OB 4/2016). Viime kesänä tein kaavaa pohjana käyttäen tyttärelleni Elsa-mekon. Muistelin, että kaula-aukkoa joutui tuolloin hieman pienentämään lyhentämällä olkainosaa, muuten malli oli melko tyköistuva. Niinpä piirsin tällä kertaa kaavan yläosan 98 koossa ja mukailin alaosan 104 kokoon. Helmaan en käyttänyt kaavaa lainkaan, vaan leikkelin summanmutikalla hieman kaarevat palaset valkoisesta hieman kiiltäväpintaisesta trikoosta. Varastoista löytyi n. 30 cm korkea tyllisoiro, jonka leikkelin kahdeksi yhtä leveäksi soiroksi (ehkä 1,5m levyisiksi) . Lähelle alareunoja ompelin ohuen satiininauhan. Sitten taitoin tyllisoirot korkeussuunnassa kahtia niin, että alareuna jäi pidemmäksi kuin yläreuna. Satiininauha kiertää siis ainoastaan tyllin alemmassa kerroksessa, ylempi, hieman matalampi päällikerros tuo mekkoon kuitenkin lisää volyymiä. Pitkällä tikillä ja kireällä ylälangalla ompelin taitosreunan rypytystä varten. Kiristelin tyllin saman mittaiseksi helmaosan yläreunan kanssa ja aputikkasin tyllin taitosreunastaan helmaosiin kiinni. Yhdistin yläosan ja helmaosan sekä sivusaumat saumurilla. Viimeiseksi olkasaumat. Pääntien ja kädentiet kanttasin kiiltävävällä kuminauhakantilla.


Koesovituksessa helmat ainakin liehuivat komeasti. Toivottavasti mekon kanssa leikitään vielä monta iloista rinsessa- ja keijuleikkiä. :)


Seikkailupäivä Noormarkun ruukilla


Alkuviikon sadepäivät ovat kuluneet ommellessa. Vihdoin aurinkokin näyttäytyi! Kesäisten kelien myötä lähdimme maakuntamatkailemaan ja poikkesimme lasten kanssa piknikille Noormarkun ruukille. Ahlströmin ruukin alueelle olisi tarjolla opastettuja kierroksiakin, joilla voisi perehtyä alueen mielenkiintoiseen historiaan. Talvella vietimme työporukalla koulutuspäivää ja kiertelimme alueella oppaan johdolla. Lasten kanssa teimme kuitenkin kesäisen omatoimiseikkailuretken ilman opastusta.



Kun ympärillä ei ole keinuja, kiipeilytelineitä ja trampoliineja, tekemistä löytyy ympäröivästä kauniista luonnosta. Puistoalueen vanhat tammet ovat oivallisia kiipeilypuita. Lehmusvanhusten koloihin ja halkeamiin kelpaa kurkistella. Lapsen mielikuvitus keksii niihin vaikka mitä asukkaita.



Puistoalueella kulki muutamia satunnaisia matkaajia, mutta käytännössä saimme viettää kesäpäivää täysin omassa rauhassa. Lapset nauttivat seikkailumaastosta, äiti kauniista näkymistä ja auringon paisteesta. :)


Joen yli kulki useita kauniita puusiltoja. Jokaisen yli piti kulkea ja kurkistella kosken kuohuja tai liplattavia ulpukan lehtiä. Siltoja pitkin pääsi myös pikkuruisille saarille. Tutkittavaa ja seikkailtavaa löytyi yllin kyllin ilman opastuskierrostakin.



Poikani päällä alkuviikosta valmistunut merirosvopaita. Kangas tilattu Kangas-Mallasta. Kaavana lyhythihaiseksi muuntelemani Bla Bla (OB 2016/1). Tyttären päällä jo viime syksynä ompelemani, mutta kuvaamatta jäänyt Ryhmä Hau -mekko. Mekon kaava pienin helmamuunnoksin toteutettu Paperplane (OB 3/2016).

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Porkkana-voikukkakakku


Oltuani viikon reissussa piha oli tulvillaan voikukkia. Poikani totesi iloisesti: -Äiti, nyt meillä on oikea puutarha, kun on näin paljon kukkia! Niinpä. Asenne ratkaisee. Päätin korjata omaanikin. Parin viime vuoden aikana mielenkiintoni villiyrttejä kohtaan on herännyt. Niiden käyttö vain on ollut vielä kovin vähäistä. Päätin murtaa jälleen yhden ennakkoluuloistani -voikukat. Lapsuudesta muistan voikukan karvaan maun, kun varresta tihkuvaa "maitoa" päätyi vahingossa suuhun. Tiedän, että voikukkia voi käyttää mm. salaattiin, mutta eipä ole tullut kokeiltua, kun tuo karvaanmakuinen muisto lapsuudesta on puskenut mieleen.

Mutta että voikukkia voi käyttää paljon muuhunkin kuin salaattiin. Maistoin kukan terälehtiä. Ei yhtään karvaita. Oikeastaan aika hyviä. Ja kuinka ollakaan, samana päivänä törmäsin The little village -blogissa voikukkacroisantteihin. Postauksesta löytyi linkki myös Kototeko-blogiin, josta löytyi jotain vielä jännittävämpää: voikukkakakku! Jotain niin pöhköä, että sitä oli pakko lähteä varovasti kokeilemaan. Kototeko-blogiassa porkkanaraaste oli kokonaan korvattu voikukan terälehdillä. Itse en uskaltanut vielä samalla tavalla hurjastella. Mieheni kun ei lupautunut syömään kakkua laisinkaan. Päätin kokeilla ensin pienemmässä määrin voikukkaa, joten muokkasin Sannan reseptiä.

***

Porkkana-voikukkakakku

3 munaa
2,5 dl sokeria
1,5 dl voikukan terälehtiä
5 dl porkkanaraastetta
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
1 rkl kanelia
150 g voita
1 rkl hunajaa

kuorrutus:
175 g Philadelphia juustoa
80 g voita
2,5 dl sokeria

Munat ja sokeri vatkataan. Joukkoon lisätään nypityt huuhdellut terälehden ja porkkanaraaste. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään massaan. Lopuksi loraus juoksevaa hunajaa ja hieman jäähtynyt voisula. Paistetaan vajaassa 200 asteessa n. 30 min.

Annoin kakun jäähtyä ja mehustua jääkaapissa seuraavaan päivään ennen kuin tein kuorrutteen. Kuorrutteessa huonenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri vatkataan sähkövatkaimella. Kuorrute levitetään tasaisesti kakun päälle ja koristellaan.

***


Terälehtiä maistellessa totesin keltaisen osan olevan parasta. Sellaisenaan terälehtiä maistellessa tyven valkoinen höttö, siis se joka aikanaan lennättää siemenen tuulen mukana, tarrasi helposti kitalakeen. Varmaan tuon hötönkin olisi voinut kakkuun laittaa, mutta aloin hifistellä ja leikkasin kakkuun vain nuo keltaiset osat. Tällä hifistelytyylillä tuo alkuperäisen ohjeen 6 dl nypittyjä voikukan terälehtiä olisi kestänyt kieltämättä melko kauan. :D

Entä miltä se maistui? Ihan törkeen hyvää, joskin näillä suhteilla luonnollisestikin enemmän porkkanamainen, herkullista silti. Ensi kerralla uskallan jo isommalla suhteella voikukkaa. Ehkä fifty-fifty. Ennakkoluuloista huolimatta mieskin suostui kakkua syömään. :)

tiistai 30. toukokuuta 2017

Sähköjohtoa ja antennin piuhoja


Teimme oppilaiden kanssa luokkaretken Euran viikinkikylään. Härkänummella saimme kokeilla monenlaista viikinkipuuhaa. Yhtenä projektina oli taitella kuparilangasta viikinkikoru. Keskimmäinen yllä olevista kaulakoruista on viikinkikylässä taiteltu. Kuparilangan vääntely oli kuitenkin sen verran mukavaa puuhaa, että jatkoin askaretta vielä kotona omilla versioilla.


Kuparilankaa saisi varmasti rautakaupasta ihan ostaakin, mutta inspiraation iskiessä iltasella, täytyi jälleen soveltaa. Mieheni kävi autotallissa purkamassa palasen sähköjohtoa ja antenninpiuhaa. Tuo ohut oli muistaakseni antennin piuhaa. Sitä oli helpoin taitella, mutta kuulemma työläintä purkaa suojakuorestaan. Minulle jäi tosin siitä se helpoin osuus eli korun vääntely. :)


Viikinkikylässä nuo kuparilangat oli etukäteen kuumennettu niin, että lanka olisi taipuisampaa käsitellä ja oppilaidenkin helpompi työstää sitä. Sähköjohtoni oli jonkin verran paksumpaa, eikä sitä oltu lämpökäsitelty. Pihtikäsittelyllä onnistui kuitenkin tuonkin vääntely. Kuumentamaton kuparilanka on väriltää paljon kirkkaampi.


Mieheni kävi autotallissa kuumentamassa samaista paksua kuparilankaa punahehkuun, jolloin pinta mustui. Patapatakäsittelyllä hioin kuparinhehkua uudelleen näkyviin, joskin paljon tummemmaksi tuo kuumennettu lanka silti jäi. Tavallaan kiva tuollaisena hieman kaksivärisenäkin. Itse taipuisuudessa en kovinkaan suurta eroa huomannut kuumennetun ja kuumentamattoman kuparilangan välillä.


Viikinkikylässä kuparilangat oli valmiiksi pätkitty sopiviin paloihin ja alkukierteet oli etukäteen valmisteltu, jolloin pihtien kanssa puuhastelu onnistui oppilailtakin helpommin. Vääntelyn jälkeen annettiin hieman vasarakäsittelyä ja pinta kiillotettiin lopuksi karhuvillalla.


Kaikin puolin hauska retkipäivä. Juhannusta edeltävällä viikolla Härkänummella vietetään muinaisaikaan tapahtumaa, jolloin viikinkikylän touhuihin pääsee osallistumaan kuka tahansa. Muulloin viikinkikylä aukenee lähinnä tilauksesta. Korujen teon ohessa taoimme sepän pajassa, ammuimme jousipyssyillä ja keihästimme "kaurista". Evääksi leivoimme nuotiolla herneleipää. Täytyy ehkä sitäkin joskus itse kokeilla. Taikina oli yksinkertainen. Yön yli vedessä turvotetut herneet survottiin ja survokseen lisättiin ohrajauhoja. Pallerot taputeltiin minirieskoiksi ja paistettiin parillalla. Maku oli jotain hernerokan ja perunarieskan välimaastosta. Luonnon helmassa nautittuna voin sulaessa vastapaistetulla rieskalla maku oli mitä mainioin.


maanantai 29. toukokuuta 2017

Aurinkoiset kesähousut


Joku aika sitten testasin uusimman Ottobren (3/2017) Summer Kids -kaavaa. Malli oli neidillemme kovin väljä ja jo tuolloin jouduin kaventelemaan housuja reilulla kädellä. Summer Kidsissä etukappale on ommeltu yhdestä palasesta, koska joutuisin alkuperäiskaavaa joka tapauksessa kaventamaan, päätin muokata mallin niin, että etukappale ommellaan kahdesta osasta. Alkuperäiskaavasta ei lopulta tainnut ihan hirveästi jäädä jäljelle. Toisaalta tarkoitukseni olikin muokata kerrankin tyttärelleni hyvin istuvat leggarit


Ompeluharrastukseni ollessa vasta alkutaipaleella, ostin Hellapuusta kympillä tilkkusäkin. Paperikassillisen täyteen sullottuna erinäköisiä, -muotoisia ja -kokoisia kankaita. Sittemmin noita sekalaisia tilkkuja on kertynyt yllin kyllin ihan omistakin ompelujämistä, mutta aika monta projektia on jo syntynyt tuosta kympin kassistakin. Tämä kangas on poimittu juurikin tuolta Hellapuun tilkkusäkistä. Pitkiä kapeita soiroja, joilla ei olisi niin väliksi, jos kaavamuokkauskokeiluni karahtaisivat kiville. Vaan hyvin kävi. Kerrankin onnistuin ompelemaan hyvin istuvat leggarit! Vaikka kangasta oli niukalta, sain vieläpä kuviokohdistuksen edestä ja takaa osumaan aika kivasti. Sivusaumoilla ei niin väliksikään.


Malli tällä kertaa kipsikätisenä. Kuten rosoisista polvistakin huomaa, tälle neidille aina sattuu ja tapahtuu. Onneksi kipsi ei ole paljon neidin menoa haitannut ja kohtapa tuo saadaan toivon mukaan jo poiskin.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Mansikka-raparperijäätelö


Lelujen kerääminen -Mikä ihana tekosyy tehdä lapsille (itselle) kototekoista jäätelöä! Muutamia vuosia sitten ostin jäätelökoneen. Ensimmäiset pari vuotta kapistus taisi pyöriä keittiökaapin perukoilla käyttämättömänä turhakkeena. Kunnes pari vuotta sitten bongasin äitini ET-lehdestä raparperijäätelön ohjeen. Ihanan helppo ja maukas. Tuota perusreseptiä olen sittemmin muunnellut mm. maidottomaksi ja miten milloinkin. Nykyään kaikille perheenjäsenillemme käy jo laktoosittomat tuotteet, joten useimmiten maidollisena versiona, vaikkakin tuo soijaversiokin on huippuhyvää.

Tänään tällainen versio:

2 dl kermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
3/4 dl vanilijakastiketta
3 rkl kototekoista raparperihilloa
3 isoa mansikkaa pienen pieniksi kuutioiksi pilkottuna
1 tl vanilijasokeria
n. 2-3 rkl sokeria (tai tarpeen mukaan)
ripaus kardemummaa

Kerma vatkataan. Lisätään jogurtti ja vanilijakastike, raparperihillo sekä mansikat. Lisää vanilijasokeri. Massan makeus riippuu hyvin pitkälti tuosta hillon makeudesta. Makeutta kannattaa siis maistella ja lisäillä sokeria tarpeen mukaan. Kun massa on sopivan makeaa, lisätään lopuksi hippunen kardemummaa.

Itse jäätelön teossa kannattaa noudattaa jäätelökoneen ohjeita. Omassani tuo massa pyöri kahdessa erässä 10-15 min kerrallaan. Periaatteessa tuo varmasti onnistuu ilman jäätelökonettakin, jos sekoittelee massaa muutamia kertoja jäätymisen aikana. Aikaa vaan menee enemmän.

Annoksia riittää neljälle.