sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Piparikuuset

 

Piparkakkutalo tai pikemminkin jonkinlainen piparkakkurakennelma on yksi jouluperinteistämme. Aikaisempina vuosina on rakenneltu mm- Frozen-linna, Eiffel-torni, Riemukaari ja amsterdamilainen kortteli. Tänä vuonna en lähtenyt ihan yhtä kunnianhimoiseen yritelmään, vaan pitäydyin melko simppelissä metsämaisemassa. 


Alunperin ajatus oli koota kuuset neljästä teräväkulmaisesta kolmiosta, mutta yksinkertaisuudestaan huolimatta paisto oli tehnyt osalle kolmioista tepposia, eikä neljästä palasesta kootun kuusen kasaaminen ollutkaan aivan yhtä yksinkertaista kuin oletin. Yläosasta saumat tuntuivat jäävät turhan erilleen. Lopulta kuusi asettui nätimmin kolmesta palasesta koottuna.


Yleensä jouluinen piparkakkuprojektimme on ollut useamman päivän askare, yhtenä suunnitellaan ja kaavoitetaan, toisena leivotaan, paistetaan ja liimaillaan ja kenties kolmantena koristellaan. Tämän vuoden simppeli metsä valmistui nopeasti yhdessä illassa. Perinteisesti karkkien metsästys (ja syöminen) on projektin hauskin osuus. Kuvittelin, että tänä vuonna sopivat karkit löytyvät helposti, mutta toisin kävi. Koristenauhoiksi olin suunnitellut Snörren punaista lakunauhaa. Ei löytynyt! En myöskään löytänyt mistään tähdenmuotoisia karkkeja! Piti ostaa rasiallinen tyrnimarmeladeja, joista sitten leikkelin itse latvatähdet. Ihan maukas tuttavuus toki tuokin marmeladi. :)


perjantai 11. joulukuuta 2020

Virkatut tontun luistimet

 

Jossakin muistan nähneeni kuvan virkatuista minikokoisista kaunoluistimista, ehkä Pinterestissä, ehkä Instassa. Omista tallennuksistani en kuitenkaan tuota kuvaa enää löytänyt, joten alkuperäistä inspiraation lähdettä en valitettavasti voi tähän postaukseen linkittää. Luokkani viereen on tänä vuonna ilmaantunut mystinen tonttuovi, jonne ilmestyy päivittäin uusia esineitä ja välillä jopa salahuoneita! Halusin ilahduttaa koulutonttuamme virkkaamalla tälle luistimet. Oppilaat ovat päätelleet tontun jättämistä vihjeistä, että tällä saattaisi olla myös tyttöystävä. Kuulemma yli 100-vuotiailla tontuilla voi olla tyttöystävä (eräs ekaluokkalainen oli näin tonttukirjastaan lukenut), ja koska koulumme on yli 120-vuotta vanha, on täysin mahdollista, että koulutonttummekin on yli 100-vuotias. 


Ohjetta luistimiin ei ollut, joten sellainen piti omasta päästä soveltaa. Kokeillessa kirjasin samalla ohjeen ylös. Aloitin virkkaamisen hokkareista, tai oikeastaan alunperin pitikin tehdä vain hokkarit, mutta näpertely oli niin kivaa, että päätin tehdä luistimet myös tontun mahdolliselle tyttöystävälle. Käyttämästäni lankalaadusta en osaa sanoa tarkempaa tietoa, sillä langat olivat vanhoja virkkauslankanössäköitä, joista vyötteet ovat hukkuneet aikapäiviä sitten. Ohje toimii varmaan aika pitkälti millä tahansa ohuella virkkuulangalla. Itse käytin 1½ nron virkkuukoukkua.


Ohje:

Virkkaus aloitetaan luistimen varresta.

  1. Luo 12 kjs.
  2. Virkkaa ketjusilmukkaketjuun 11 ks (hyppää ensimmäinen kjs yli). Käännä työ.
  3. *1 kjs, 11 ks, käännä työ* toista *-* vielä 3 kertaa (kaunareissa voi virkata vielä yhden ylimääräisen kierroksen).
  4. Viidennen kierroksen päätteeksi virkkaa 2 kjs ja jatka sitten 11ks niin, että yhdistät ensimmäisellä kiintosilmukalla työn rinkulaksi. 1 ks ketjusilmukkakaareen, 6 kjs. Käänny, 5 ks ketjusilmukkaketjuun (aloita toisesta ketjusilmukasta). (Tästä alkaa muodostua luistimen jalkaosa).
  5. 11 ks (varsiosa). Virkkaa jalkaosan "ulokkeeseen" 5 ½p, ulokkeen kärjessä 3 ½p samaan käännösketjusilmukkaan, 5 ½p.
  6. Virkkaa nyt jokaiseen silmukkaan 1ks (=24 ks / kierros) yhteensä 4 kierroksen ajan.
  7. 5 ks, hyppää kantapäässä 1 s. yli, 11 ks, hyppää kärjessä 1 s. yli, 6 ks.
  8. Virkkaa vielä 5 ks (olet nyt kantapään kohdalla). Litistä pohjan sivut yhteen ja aseta litistyssauman väliin klemmari. Yhdistä pohjan vastakkaiset reunat toisiinsa piilosilmukoin siten, että klemmarin toinen puoli jää sauman väliin. Jos klemmarin virkkaus luistimen saumaan tuntuu hankalalta, voi klemmariterän kiinnittää myös jälkeen päin käsin ompelemalla.
  9. Katkaise ja päättele langat.
  10. Pujottele eri värisestä langasta neulan avulla luistimen narut.
  11. Muotoile luistin muotoonsa tunkemalla luistimen sisään luistimen värinen pieni kangastilkku. Tilkusta muodostuu samalla luistimen iltti.
Lyhenteet:
kjs = ketjusilmukka
ks = kiintosilmukka
½p = puolipylväs


Ja sitten vain toinen luistin samaan tapaan. Toivottavasti tonttu saisi talven mittaan hyviä luistelukelejä! :)


Postaus on osa tämän vuoden Käsityöblogit -Facebook-ryhmän joulukalenteria. Eilisestä luukusta vastasi Craft Candidate ja huomenna luukun valmistelee VillaNanna. :) Kalenreriluukkuja pääsee somessa seuraamaan myös #kässäjoulukalenteri20.

...ja jos kiinnostuit koulutontustamme ja haluat tarkemmin seurata tontun elämää, dokumentoimme huikean työparini kanssa tontun elämää instaan @riipi_raapi_maailmal ja @nurinkudin.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Valot solmussa


Vaikka suuri osa joulutervehdyksistä tuleekin nykyään diginä, minusta on kiva edelleen lähettää perinteiset itse tehdyt joulukortit. Lidlistä jäi käteen lajitelma eri värisiä metallinhohtotusseja, joten päätin tänä vuonna tussata kortit. Tein testiversiot kahdesta eri mallista. Lopulta  solmussa olevat jouluvalot osoittautuivat nopeammaksi versioksi, joten pitäydyin siinä mallissa.


 Jouluvalokorteistakin tein kahta eri värivariaatiota.


Nopeisiin sarjatuotantokortteihin sopi valmis washiteippi-jouluntoivotus. -Paitsi, ettei se sitten ollutkaan ihan niin nopea kuin luulin. Mitä lienee hinnat alkaen teippiä olin ostanut, sillä parin päivän jälkeen toivotusteipit olivat rullautuneet reunoiltaan karrelle. Kiinnittelin ne sitten paperiliimalla uudelleen ennen korttien postitusta.


Tähän aikaan vuodesta kuvaaminen on aina jotenkin hankalaa. Nytkään aurinko ei ole pilkistänyt moneen päivään ja tuntuu, ettei luonnonvaloa ole juurikaan tarjolla edes päiväsaikaan.  Suhruja ovat siis kaikki kuvat, mutta ehkä näistäkin kuvista ideasta saa kiinni.

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Kukkaissukat


Heinäkuussa loin vihdoin pitkän harkinnan ja jahkailun jälkeen itselleni instatilin, tuolloin instan somevirta toi usein eteen nämä sukat. Oli ilmeisesti jonkin sortin heinäkuun neulehaastemalli. Tykästyin kovasti malliin, mutten ehtinyt heinäkuussa tällaisia sukkia neulomaan, enkä sen enempää tuohon kyseiseen neulehasteeseen tutustunut. Silmissäni näin kuitenkin mallin sopivan kasvivärjätyille langoille ja tallensin yhden heinäkuussa feediini tulleen sukkakuvan, jotta voisin mallin myöhemmin mahdollisesti toteuttaa.


Epämääräisesti muistan kesällä katsoneeni, että malli löytyy maksullisena myös Ravelrysta nimellä Powerflowerjuli ja että sukat kuuluvat osaksi Powerflowerclubin neulehaastetta. Koska itselläni on aina vähän haasteita pysyä kirjoitetussa ohjeessa ja kirjoneulemalli vaikutti suht simppeliltä, neuloin omat sukkani fiilispohjalta tallentamani kuvan perusteella sen enempää haasteeseen perehtymättä tai ohjetta ostamatta.

Postausta varten palauttelin kuitenkin mieleeni tuon heinäkuun haasteen ja kirjoitin hakusanan powerflower. Tulokset eivät olleet aivan sitä mitä odotin. Ensimmäisenä eteen ei todellakaan tullut villasukkia, vaan jotain aivan muuta. Varmaan tämä on sarjassamme olisi pitänyt tietää, mitä hakusana tuo tullessaan, mutta haun tulokset ovat hyvin kaukana intresseistäni, eikä sanaparin yhteys suoraan sanoen tullut mieleenkään. Sukkahaasteesta äkkiseltään ymmärsin, että clubi julkaisi touko-heinäkuussa jokaiselle kuukaudelle oman kukka-aiheisen sukka/lapasmallinsa. Ja mahdollisesti (tai ainakin toivottavasti) kyse haasteessa on ollutkin ihan vaan puhtaasti ilahduttaa kukka-aiheisilla neuleilla. Harmillisesti nimi kuitenkin yhdistyy aivan johonkin muuhun kuin kirjoneuleisiin.



 Olipa mallin nimi nyt sitten mikä tahansa, tällaiset tuli joka tapauksessa neulottua. Mielestäni kaunis malli ja kauniit sukat ja aivan täysin uuvelon tietämätön olen ollut, jos malliin sitten mahdollisesti on liittynyt jokin muunlainen piiloviesti. Toivon, että ei liity. Ainakaan tuo kukan malli ei muistuta sitä, mitä hakutuloksissa ensimmäisenä tulee vastaan.


Sukat on neulottu kakkosen puikoilla kasvivärjätystä Venlasta. Roosa väri on peräisin avokadovärjäyksestä ja vihreä järviruokosta. Varressa 88 silmukkaa, jalkaterään kavensin kantapäässä muutaman silmukan pienemmäksi.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Perushuppari

Tämä huppari tuli ommeltua jo syyslomalla, mutta paidan kuvaaminen jotenkin jäi. Huppari itsessään lähti kyllä heti valmistuttuaan käyttöön ja oli pojalle mieluinen. Kaavana paidassa on huppareiden luottokaavani See You Soon (OB 1/2019).

Punainen collarikangas on muhinut kangaslaatikossa pitkään. Ajatus punaisesta hupparista on siis hautunut mielessä jo kauan, joskus toteutus vain ottaa todella pitkän aikaa, vaikka visio sinällään olisikin päässä valmiina. Ompelusälälaatikosta löysin vuosia sitten Lidlistä ostamani Spiderman-ompelukuvan, sellainen haluttiin rintamukseen.

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Uudet treenivaatteet


Kun ei kaupasta löydy sopivaa, pitää tehdä itse. Tyttäreni aloitti syksyllä tankotanssiharrastuksen, urheiluliikkeistä yritimme jo alkusyksystä löytää sopivaa treenitoppia, mutta kaikki mallit tuntuivat olevan joko liian isoja tai muuten vain kertakaikkisen plurua materiaalia. Kun itse tekee, saa sitä mitä tulee. Tällä kertaa tuli ihan hyvät. Alan melkeinpä jopa jo tykästyä lycraan ompelumateriaalina!

Tyttären itsensä valitsemasta kuosista ompelin Lucy In The Sky (OB 4/2016) mekon yläosan kaavaa mukaillen treenitopin. Mustasta lycran jämistä surautin Paapiin Lilja-leggareiden kaavaa mukaillen topin kaveriksi lyhyet treenitrikoot. Lahkeen pituus määrittyi aika pitkälti sen mukaan, miten kangasta oli halloween-asun ja pitkien leggareiden jälkeen jäljellä. Toisaalta olen ymmärtänyt, että tankotanssissa nuo lahkeet voisivat olla lyhyemmätkin, mutta asia on nopeasti korjattavissa, mikäli osoittautuvat liian pitkiksi. Molemmat sekä treenitopin, että trikoot ompelin tarkoituksella pari numeroa tavallista pienemmässä koossa, sillä treeniasu sai olla suht ihomyötäinen.

perjantai 30. lokakuuta 2020

Barbien syysmallisto

 

Lasten naamiaisasujen kankaista jäi pieniä tilkkuja, joista sai oivallisesti tuunattua barbeille jälleen uuden syysmalliston. Asukokonaisuus sisältää tällä kertaa neljä erilaista toppia (, joita voi käyttää yhtä lailla myös hameena), kolme mekkoa, kolmet housut (tai oikeastaan vain kahdet erimalliset), yhden takin ja yhden frillahameen. Asuja miksailemalla pystyy rakentamaan yllättävän monta erilaista asukokonaisuutta.




Asut ovat itse asiassa hyvinkin helppoja toteuttaa. Todettakoon esimerkkinä, että tuo yllä oleva musta-lila mekko on 7-vuotiaan tyttäreni ompelema. Toki toimin vieressä työnjohdollisessa roolissa ja autoin kaavoituksessa, mutta osien leikkaaminen, palojen yhdistäminen nuppareilla ja saumurointi ovat kaikki tyttäreni käsialaa. Kun mekon kanssa yhdistää yläosaksi mustan topin, se muuntautuu polvipituisesta nilkkapituiseksi. Helpoimmillaan tuollaisen topin (tai hameen) saa tehtyä suorakaiteen mallisesta palasesta yhdellä saumurin saumalla. Kun materiaalina käyttää esim. lycraa, eivät reunat rispaa eivätkä rullaa.


Sama musta-lila mekko toimii lyhemmälle barbille yksinäänkin kokopitkänä. Lilareunuksista toppia voi käyttää reunus ylhäällä tai alhaalla. Tai topin voi muuttaa hameeksi, jolloin lila reunus toimiikin vyötärökaitaleena.



Ruskeareunainen toppi toimii niin ikään molemmin päin toppina, tunikana tai hameena.


"Syysmalliston" kuvakollaaseja kasatessa tuli samalla leikittyä ilmaisen Fotor-kuvankäsittelyohjelman ominaisuuksilla.


Periaatteessa kaikki asukokonaisuudet on kasattu yllä näkyvistä vaatekappaleista (kuvasta puuttuu ainoastaan yksi kokomusta tuubitoppi). Vaatteissa on käytetty kolmea erilaisesta kangasta tai pikemminkin näiden kankaiden pieniä "hukkapalasia". Keskimmäiseen toppiin on liimattu kolme pientä tarraa koristepaljeteiksi.

Koko "mallisto" on pakattavissa pieneen matkalaukkuun. Ehkäpä surauttelemme tyttäreni kanssa näitä "mallistoja" vielä pukin konttiinkin. :D Tällainen kokonaisuus kun valmistuu suht nopeasti ja helposti melko pienistäkin jämätilkuista.