Kun liian vähästä tuli vähän liikaa

Tarina siitä, kuinka erään possupussin myötä lähdin tietoisesti oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja liian vähästä kankaasta tulikin omaan makuuni vähän liikaa ...kaikkea. Liikaa väriä. Liikaa rypytystä. Liikaa levottomuutta. Liikaa ...kasaria..?

Viime vuonna tilasin Poppanavakalta pienen akkainpaketin. Pääsääntöisesti sen antimet olivat tosi kivoja. Pari pienempää palaa oli plaah kategoriassa. Tuo yksivärinen on omaan makuuni vähän turhan räikeä väritykseltään. Sitä oli max puoli metriä. Sitten oli tuon helman korkuinen pala mitäliekasarikuosia. Muistaakseni itselläni oli suunnilleen tuolla värityksillä ja kuosityylillä lapsena paita. Oli se silloin kiva, mutta kun kasarin on kertaalleen elänyt, ei kasarityyli enää oikein iske. Yksivärisen räikeän kankaan ja kasarikuosin värit tuntuivat kuitenkin nappaavan yksiin. Päätin ommella niistä kaavantestausmielessä arkimekon.

Suuri Käsityö 1/2015 lehdessä on samasta mekkopohjasta erilaisin hiha-, helma- ja vyöratkaisuin koottu 4 hieman erilaista muunnelmaa. Itse onnistuin tekemään samaisesta mekkopohjasta viidennen eri variaation, sillä materiaalia ei riittänyt hihoihin. Pääsääntöisesti käytin pohjana mallia nro 7, mutta ilman hihoja. Materiaalia ei myöskään riittänyt ohjeen mukaiseen kaksinkertaiseen olkakaarrokkeeseen, mikä sinällään ei kyllä tunnu haittaavan. Yksinkertaisenakin toimii ihan hyvin. Vyökin piti alunperin jättää pois, enkä tehnyt ohjeistettuja vyöaukkoja sivusaumoihin. Päällä mekko asettui kuitenkin paremmin vyön kanssa, joten kankaan rippeistä sain kuin sainkin kahdesta eri palasta ommeltua vielä erillisen vyön.

Kaavaa täytyy vielä miettiä, mennee sellaiseen ehkä-kategoriaan. Mutta kokonaan yksivärisestä kankaasta. Ehkä.

Kisapaita

Meidän perheessä ei ole aiemmin liiemmälti jalkapallon MM-kisoja seurailtu. Tällä kertaa 6-vuotias jalkapalloilijan alku on pitänyt huolen siitä, että kisat on tässäkin torpassa noteerattu. Kisoja varten ompelin pienelle Ronaldo-fanille kisapaidan. :)

Talvella tilasin Nimipyyhe.comilta tuollaista jalkapallotrikoota. Mikälie nuukuuskohtaus iskenyt tuolloin, kun tilasin kangasta kovin knaftisti.  Tai sitten järkeilin kuosia pelkkiin hihoihin. Kangaskapinalta ostettu vaaleansininen trikoo tuntui värin puolesta natsaavan tähän jalkapallokuosiin täydellisesti ja surautin siitä kesäpaidan, jossa etuosa on puoliksi pallokuosia. Hyvä että olin nuukaillut kankaan kanssa, koko etuosa, saati paita palloja täynnänsä olisi ollutkin liikaa. Nyt juuri sopivasti.

Kaavana Graphic Prints (OB 3/2017). Tuntui olevan aika pitkä ja kaponen malli. Lyhensin helmaa, kun tuntui sovittaessa nappaavan alaosa lantiolta kiinni ja paita jäi typerästi pussittamaan keskeltä. Nuo helmahalkiot antavat toki alas lisäleveyttä, mutten ole sittenkään varma, tykkäänkö niistä. Käytössä taittuu helposti tuo etuosa halkion kohdalta ylös...

Pääntiestä tykkään. Loiva V-aukko tuo siihen pientä muunnelmaa ihan perinteiseen nähden. Hihansuut kanttasin jalkapallokuosilla saaden paitaan hieman lisäilmettä. Takaa katsoessa jalkapalloista ei näykään kuin nuo kapaeat hihansuukaitaleet.

Kuvausmiljöönä tällä kertaa työkaverini mökkimaisemat Kustavissa. Huikean hieno paikka!

Villejä lupiineja

Normaalisti ovat pihan reunustat sekä läheisen metsätien varsi piukassa lupiineja, tänä vuonna oikein odotin tuota lupiiniloistoa. Vaan nytpä onkin ollut niin kuivaa, että lupiinisato on paljon normaalia pienempi. Metsätien laidasta olivat nuupahtaneet melkein kaikki. Lehdet lontollaan eivät olleet jaksaneet kukkia. Tien varsilta kävin kuitenkin poimimassa lupiineja, jotta pääsin kokeilemaan saanko kukista sinistä väriä.

Ensimmäiseen erään laitoin valkoista seiskaveikkaa. Tulos oli aika harmaa, siniharmaa kylläkin. Väriä näytti olevan liemessä vielä hyvin jäljellä ja laitoin toisen vyyhdin luonnonvalkoista seiskaveikkaa. Tällä kertaa tuloksena turkoosi lanka. Molemmat langat olin etukäteen purettanut raparperin kukkavarsilla (väri jää aika neutraaliksi) Lopuksi heitin yöksi vielä jälkiliemeen luonnonvalkoista Venlaa, jonka olin kertaalleen hieman epäonnistuneesti keitellyt suolaheinäliemessä. Väri oli tuolloin jäänyt aika plassun vihertäväksi, ei oikein minkään väriseksi. Lupiinien jälkiliemessä väri muuttui merenvihreäksi.

Höntsäilypäivä Turussa

Mutturallan karhukangasta marinoitui pitkään kangaslaatikossa. Keväällä sain siitä vihdoin ommeltua pitkähihaisen tunikan Roses On Grey kaavaa mukaillen (Ottobre 4/2016). Sitten tuli kesä etuajassa. Toukokuun helteissä ei pitkähihaiselle tunikalle ollut käyttöä ja sen kuvaaminenkin jäin. Kesäkuun koittaessa säät viilenivät ja tänään Turun seikkailupäivään tunika puettiin vihdoin ensi kertaa päälle. Enemmän tästä tulee ehkä kuvaus höntsäilypäivän etapeista kuin itse tunikasta, mutta vilahtelee tuo tunika näissä kuvissa mukana. :)

Aloitimme päivän Turun linnasta. Linnassa olikin lapsille tosi kiva opastettu ritarikierros. Kierroksen alussa lapset saivat ritariviitat itselleen ja osallistuivat pikkuritarikoulutukseen. Kierroksen lopuksi tapasimme itse kuningattaren, joka löi kokelaat Turun linnan pikkuritareiksi. Ennen kuningattaren tapaamista oli opeteltu tärkeitä ritarillisia taitoja, kuten oikeaoppista kumarrusta ja niiaamista sekä opeteltiin, miten kävellä takaperin tai sivuttain, sillä kuninkaallisille ei koskaan saanut näyttää selkäänsä.

Illalla ritaritaitoja harjoiteltiin myös kotona. Ajatella, että meillä asuu nyt aatelisia ihan kaksin kappalein!

Ritarikierros ja linnamiljöö oli lapsista niin hauska, että he halusivat tehdä oman omatoimilinnakierroksensa vielä opastetun kierroksen jälkeen. Kiersimme linnan tänään siis kahteen kertaan. Jälkimmäisellä kerralla oli aikaa paremmin tutkailla mielenkiintoisia syvennyksiä, vankityrmiä ja linnan ulkopuolta.

Pikkuritarit saivat linnakierrokselta muitoksi omat vaakunaviirit. Viirit kädessä lähdimme Aurajokea seuraten kävelemään kohti keskustaa. Matkalla pysähtelimme lapsia kiinnostaviin paikkoihin -Kuten kanankaaliviidakkoon. :)

Bongasimme reitin varrelta myös Suomen Joutsenen. Itse laivaa kiinnostavammalta näytti kuitenkin lähistöllä oleva jättimäinen laivan potkuri. Sen sisään kelpasi kiivetä jalkoja lepuuttamaan.

Matkaa keskustaan kertyi melkein kolme kilometriä. Uskomattoman hyvin kohta 5-vuotias ritarimmekin jaksoi reittiä taivaltaa. Matkan varrelta bongasimme upeita patsaita, suihkulähteitä, jättiläispäivänkakkaran ja muuta mukavaa. Joen varren ravintoloiden edestä löytyi myös leikkilaivoja lapsille.

Vasta reitin loppuvaiheilla pysähtyessämme syömään, bongasin ravintolan tiskiltä Piiloleikkivihkosen. Kävelemämme reitin varrella olisi ollut piilotettuna 28 lasten tekemää minipatsasta! Reitti oli toki hauska seikkailla nytkin läpi pysähtyen aina lapsia kiinnostaviin paikkoihin, mutta paljon jännittävämpää reitin kulku olisi ollut yrittäen löytää noita matkan varrelle kätkettyjä minipatsaita. Joudumme ehkä tekemään tänä kesänä vielä toisenkin Turku-päivän. :) Piiloleikkireitistä sekä muista kulttuurikuntoilureiteistä lisää Turun kulttuuritoimen sivuilla.

Koska lapsilla riitti virtaa vielä linnaseikkailun ja kaupunkikierroksen jälkeenkin, suuntasimme lopuksi vielä Kupittaan seikkailupuistoon. Tosi kiva ja monipuolinen leikkipuisto oli tämäkin.

Kotiin palatessa isi oli lämmittänyt paljun ja reissupölyt huuhdottiin pois kotipihassa. Iltapalalla kuului yhdestä suusta: "Tänään oli tosi kiva päivä!" Niin oli. :)

Jo joutui armas aika...

Uskomatonta miten nopeasti aika rientää. Vastahan meille lähettivät kutsun eskariin. Äidille jonkin asteen kriisin paikka oli taannoin sekin, eihän meillä asunut kuin pieniä lapsia... ja eskarikutsuja lähettävät! Nyt on esikoisella jo eskaritodistus kädessään ja ensi syksynä edessä ekaluokka. Kuin huomaamattaan on vuosi taas humahtanut, monta taitoa karttunut -ja hammasta irronnut. :) Eskareiden kevätjuhlaan askartelin opettajille pienet paketit kiitoksena kuluneesta vuodesta. Ihan huippu henkilökuntaa ovat kaikki tyynni ja varmasti kiitoksensa ansainneet.

Kääräisin hieman kiiltävänhohtoista puuvillalankaa eri kokoisten puuhelmien ympärille (nakkisormista helpottaa huomattavasti, kun työntää puuhelmen kerintävaiheessa tikun tai sukkapuikon nokkaan). Pujottelin minilankakerät siimaan kolmen kerän ketjuiksi. Kerien väliin pujottelin pari pientä lasihelmeä erottamaan kerät toisistaan. Keriessä lanka kannattaa neulalla pujotella silloin tällöin lankojen alta, jotta kerästä tulee tiiviimpi. Ilman pujottelua lanka lipsahtaa helposti löysille lenkeille ja kerä lähtee purkaantumaan.

Kääräisin kaulakorut kortin reunukseen ja sujautin kortit koruineen pieniin pussukoihin. Korteiksi tulostin kuvat harvahampaisesta eskarilaisen hymystä. Myös pikkusisko halusi antaa tarhan tädeille kortit, joissa olisi hänen kuvansa. Samanlaiset lankakeräkorut lähtivät myös tarhan tädeille kiitokseksi kuluneesta vuodesta.

Lahjapussukoiden toinen puoli koristeltiin uniikein taideteoksin.

Osa "tädeistä" sai lankakeräkorvikset. Värivalinnat olivat lasten päättämiä sen mukaan, minkä värisiä vaatteita "opet" heidän mukaansa tykkäsivät käyttää. :)

Keltainen toukokuu

Muistan, kun viime syksynä/syyskesällä tein ensimmäisiä kasvivärjäyskokeilujani. Ihmettelin, että mikä siinä on, kun monissa lukemissani värjäysaiheisissa postauksissa kerrottiin keltaista väriä saatavan luonnosta melkein mistä vain. No minä en saanut. Paitsi sipulin kuorista. Mutta sitäkään en laske sillä tavalla luonnosta kerätyksi materiaaliksi (vaikka omalta kasvimaalta olikin peräisin). Ehkä kyse onkin vuodenajasta. Nyt toukokuussa keltaisen sävyn saaminen tuntuu paljon helpommalta. Jopa nokkosella värjätessä lankaan tuntuu tarttuvan hento kellan häivähdys (alakuvassa toinen oikealta). Käytän nokkosta tosin usein ihan vaan lankojen purettamiseen, koska väri itsessään ainakin minun metodeillani jää hailakaksi ja sen päälle on helppo värjätä toinen väri.

Ulkona otetuissa kuvissa lankojen sävyt näyttävät kylmemmiltä kuin sisällä. Sisällä langat näyttävät oikeastaan keltaisemmilta kuin näissä kuvissa.

Tyttäreni halusi välttämättä stailata kuviin mukaan myös pehmonallensa. :)

Ylärivi vasemmalta: raparperin lehdet, 2. ja 3. suolaheinän varret ja kukinnot, pihlajan lehdet (nokkospuretus)
Alarivi vasemmalta: suolaheinän lehdet, raparperin lehdet, raparperin kukkavarret, nokkonen, pihlajan lehdet jälkiväri (nokkospuretus)

 Mieheltäni joululahjaksi saama langankerijä ja vyyhdinpuut ovat olleet ahkerassa käytössä. Vyyhdit olen näppituntumalla pyrkinyt tekemään keskimäärin saman kokoisiksi. Punnitessa tuo alakulmassa oikeallakin oleva kerä on lankamäärältään kuta kuinkin samaa kokoluokkaa toisten kanssa, mutta kerän koko paljon isompi. Poikani halusi myös pyörittää kerijälaitetta ja pyörimisnopeuden ollessa hitaampi tekee näköjään paljon ilmavamman kerän. Neuloessa selvinnee kumpi sitten itse asiassa on parempi, tiiviimpi vai ilmavampi kerä.

 Raparperin lehdistä tuli ihanan kirkkaan keltaista, vaikkei se näissä kuvissa siltä näytäkään (vasen yläkulma). Raparperin kukintovarsista sai vaaleankeltaista, joka kylläkin näissä kuvissa näyttää taittavan aavistuksen punaiseen (alarivi toinen oikealta). Oikeastaan väri sisävalaistuksessa katsottuna on aika kullanhäiveinen. Viime kesänä keittelin lähinnä raparperin varsia saaden tuollon vain persikkaisen vaalean beigeä väriä. Suurimman osan noista beigeistä langoista värjäsin uudelleen ja käytinkin raparperia tuolloin oikeastaan vain lankojen puretukseen (oksaalihappo). Nyt sain raparperilla kunnollista keltaista, ehkä olin käyttänyt viime vuonna vääriä kasvin osia tai oli muuten vain väärä vuodenaika.

 Keltaisen värisuoran jatkeeksi keittelin pihlajan lehtiä. Olin lukenut, että niistä tulisi hyvää keltaista. Ei tullut keltaista nyt kun sitä tarkoituksella yritin. Tai ehkä tuohon ruskeaan saa hyvällä tahdolla tai pikemminkin oikeassa valossa miellettyä jonkinlaisen "kullankeltaisen" vivahteen. Ensimmäisessä erässä on tuollainen hento kiiltokin. Jälkivärissä väri itsessään pysyi melko lailla samana, mutta kiilto jäi uupumaan. Pihlajanlehtivärjäykset esipuretin nokkosliemessä.

Luonnonpuretteista kiinnostuneena muistan lukeneeni suolaheinän sisältävän oksaalihappoa ja toimivan näin ollen myös puretteena. Lasten kanssa retkellä ollessa bongasin järven rannalla hurjasti suolaheinää. Keräsin pyörän etukorin täyteen suolaheinää ja laitoin yöksi likoomaan lehdet omaan kattilaansa, varret kukintoineen omaan kattilaansa. Keittelin ensin lehtiliemen. Väriksi näytti tulevan jälleen yllätys, yllätys KELTAISTA! Huuhdoin langan ja laitoin värit vielä hetkeksi etikkaveteen kiinnittymään. Lankojen kuivaessa väri muuttui aina vain kirkkaammaksi. Lopputulos oli aika hauska sitruunaperhosen väri.

Lehtilientä oli jäljellä enää niin vähän, ettei siitä yksinään olisi saanut uutta värjäyserää tehtyä. Pilkoin suolaheinän varret kukintoineen lehtiliemen jämiin, kaadoin varsien liotusvettä täydennykseksi ja keittelin uuden liemen. Lopputulos tässäkin aika kellan vihreä, enemmän ehkä vihreää kuin keltaista.

Suolaheinästä innostuneena avasin silmät ja katselin kotipihan ojan pientareita ja mansikkamaan laitoja tarkemmalla silmällä. Suolaheinäähän kasvoi omissa nurkissakin siellä täällä. Keräilin vielä riipin raapin pientareilta suolaheinät ja sain kasaan toisen erän suolaheinää. Pakko koittaa vielä, millaiseksi suolaheinällä puretettu lanka muuntautuu päälle värjätessä toisilla kasveilla. Ensimmäiset lupiinitkin alkavat jo kukkia, kohta täytyy koittaa lupiinin kukilla värjäsystä. Viime kesänä kun heräsin värjäsypuuhin vasta lupiinien jo kukittua, joskin lehdistäkin sai aika kivasti väriä. :)

Pastellin sävyjä pöheiköistä

Ylärivi vasemmalta: pihlajan kuori, raparperi, voikukan kukinnot (+ puretus nokkosella)
Alarivi vasemmalta: kääpä (+ puretus nokkosella), koiranputki (+puretus nokkosella), kääpä (vaaleanharmaalle langalle), raparperin jälkiväri

Toukokuulta ei ole montaakaan blogipäivityksiä kertynyt. Säät ovat olleet niin upeat, että paljon on vietetty aikaa ulkosalla. Ulkotöitä tehdessä kevään ensimmäiset väripadatkin ovat lähteneet porisemaan. Viime syksynä sain innostuksen kokeilla ensimmäisen kerran kasvivärjäystä. Seuraukset olivat aika kohtalokkaan koukuttavat. Joitakin vuosia sitten Veikkauksella pyöri mainoslause "Maailma on erilainen vakioveikkaajan silmin", voisin soveltaa tuota lausetta muotoon "Maailma on erilainen kasvivärjääjän silmin". Pöheikköjen villiintyneet puskat ja ennen niin harmittavaiset rikkakasvit alkaa nyt nähdä väreinä -Tai mielikuvina siitä, mitä väriä kasvilla mahtaisi saada aikaan.

Tähän asti aikaan saamani värit eivät ehkä kirkkaudellaan koreile, eikä ole tarkoituskaan. Hakusessa on ollut enemmän pehmeät ja luonnonläheiset värit kuin riemun kirjava väriloisto. Kunnianhimoisena haaveena olisi vielä joskus virkata Kalevala CAL -peitto kokonaan itse värjätyin langoin (tarkkaa aikataulua tämän vision toteutukselle ei ole, taidetaan puhua ennemmin vuosista kuin kuukausista). Peittoa varten halusin toisiinsa sointuvia pehmeitä värejä. Samantapaisia, mutta hienokseltaan eri sävyisiä.

Käytän värjäyksissäni ainoastaan luonnonpuretteita, minkä vuoksi väreistä tuskin kovin räiskyviä on tulossakaan. Samalla metodilla värjäilin viime syksynäkin ja toistaiseksi suht hyvin värit ovat pysyneet. Ainoastaan aronia marjoilla värjätty lanka on hieman haalistunut ja samettijalan syvän ruskea onkin talven aikana muuttunut kuusen vihreäksi -Kauniimmaksi kuin alkuperäinen väri. :) Oman viehätyksensä kasvivärjäykseen tuokin se, kun ei voi koskaan ihan tarkasti tietää mitä tuleman pitää ja miten lanka ajan saatossa muuttaakaan väriään.

Hauskaa on se, että samalla kasvilla voi myös saada eri kerroilla aivan eri värejä aikaiseksi. Viime syksynä käytin aika paljon raparperia lankojen puretukseen (oksaalihappo). Raparperiliemissä lilluessa langat värjäytyivät tuolloin persikan häiveisiksi vaalean ruskeiksi (käytin tuolloin pelkkiä varsia). Tällä kertaa viskasin pataan varret, lehdet sekä paksut kukkavarret. Tuloksena oli ihana sinapinkeltainen väri. Jälkivärinä liemesttä nousi vielä vyyhdillinen banaaninkeltaista lankaa.

Kaikki värit ovat peräisin kotipihan antimista. Tämä komea kääpä (taulakääpäköhän?) kasvoi heinikkoon piiloutuneellan lahonneella koivun kannolla. Potkaistessa kanto hajosi palasiksi, mutta nappasin käävän talteen. Murustelin sitä ensin palasiksi puukolla ja kovimmat kohdat pilkoin kirveellä. Liotin käävän palasia yön yli ja keittelin kääpälientä aika pitkään. Kääpä antoi pehmeän hieman punaruskean värin.

Vähän turhan harvan nuorehkon kuusiaidan väliin on sinne tänne kasvanut nuoria honteloja pihlajan alkuja. Leikkelin niitä oksasaksilla poikki ja vuoleskelin niistä kuoret irti. Pihlajan kuoria liotin pari päivää ennen keittämistä. Pihlajasoppaa keittelin aika kauan ja jätin langat vielä yöksi liemeen jäähtymään. Tuloksena oli hennon vaaleanpunainen lanka. Puun kuoressa itsessään on parkkiaineita, joten erillistä puretusta en näille langoille tehnyt.

Koiranputki oli iso pettymys. Tuota raaka-ainetta kun näillä konnuilla riittäisi yllin kyllin. Puretin langan aluksi nokkosilla, joilla langasta tuli hennon beige. Koiraputkiliemestä noustessa langat olivat oikeastaan saman väriset kuin nokkospuretuksen jälkeenkin. Kiukuspäissäni viskasin pataan lopuksi teelusikallisen soodaa. Ei tapahtunut mitään. Nostelin beiget langat kuivumaan, mutta unodin liemen kattilaan. Aamulla kattilaan kurkatessani huomasin koiranputkisoodaliemen muuttuneen yön aikana voimakkaan myrkyn vihreäksi. Kovin odotuksin nakkasin beiget langat uudelleen pataan ja lillutin niitä vielä aikansa miedolla lämmöllä. Yöksikin jätin vihreään kylpyyn. Ja höh! Kaikki tuo väri lähti huuhdellessa pois. Tässäkin taas värjärillä taisi olla matkassa enemmän intoa ja kokeilunhalua kuin tietoa ja taitoa. Ihan ei selvinnyt, mitä kaikkia kemiallisia reaktioita sain aikaan soodakokeilullani, mutta selvästikään emäksinen liemi ei ottanut tarttuakseen.

Toinen pettymys olivat voikukan kukinnot (vasemmalla alhaalla). Eipä niistäkään juuri väriä lankaan tarttunut, lähinnä tuo muistuttaa nokkospuretuksen väriä kuten koiranputkikeitoksenikin. Kerien ollessa päällekkäin ylemmässä (koiranputki) huomaa ehkä häiveen enemmän vihreää kuin tuossa voikukan terälehdillä keitellyssä langassa.

Vastedes keräilen voikukan terälehdet porkkanakakkuun tai -muffinsseihin. Sopivat siihen hommaan uskomattoman hyvin. Viime kesänä kokeilin porkkana-voikukkakakkua, tällä kertaa sovelsin voikukka-porkkanamuffinsseja. Nopeita ja helppoja valmistaa. Ja älyttömän hyviä nekin. :)

Voikukka-porkkanamuffinssit (n. 15 kpl)

3 munaa
3 dl sokeria
3 porkkanaa (raastettuna)
n. 1 dl voikukan terälehtiä (helpointa leikata saksilla kukasta se keltainen osa, jolloin kanta jää pois)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
ripaus suolaa
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
75 g sulatettua voita tai margariinia

Kerää ensin voikukat ja karistele mahdolliset ötökät kukista. Leikkele sitten keltaiset osiot irti kannoista (huuhtelemattomana terälehtihöttöä on n. 1 dl), huuhtele terälehdet ja rutista ylimääräinen vesi pois.

Riko kananmunien rakenne ja sekoita joukkoon sokeri, porkkanaraaste ja voikukan terälehdet. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä jauhoseos taikinamassaan. Lisää viimeisenä voisula. Sekoita hyvin ja annostele muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 min.