Välillä sitä itseäkin ihmetyttää, että minkä tähden jonkun päivän selvän asian kanssa täytyy jahkailla niin pitkään. Tämän mekon visio on ollut valmiina jo pitkälti yli toista vuotta. Kangas laatikossa odottamassa ja kaava testattuna. Ja silti ei vain saa aikaiseksi. Tai sitä keksii asioita, joita täytyy olevinaan tehdä ensin. Välillä tuntuu, että mitä selkeämpi visio, sitä pidempi toteutus. Poikani totesi tässä eräänä aamuna, että eikös sulla äiti ollut niitä ompeluhommia. Mistä lie tuokin ajatus päähän tullut, sillä en ollut ommellut melkein kuukauteen. Tai ehkä juuri siksi.
Päätin siirtää asuntoauton siivousta (taas) ja pyhittää päivän ompelulle. Ulkona mittarin lämpöasteet huitelivat yli 30 asteen, joten ehkä sitä yhden päivän voisi sisällä ilmalämpöpumpun viilennyksessä ommellakin. Vaikka sikäli taidan näillä leveysasteilla olla poikkeuksellinen yksilö, että kovasti kyllä helteistä tykkäänkin. Optimistisesti luotan helteiden jatkuvan vielä pitkälle loppukesään, joten päätin surauttaa pois alta kauan jahkailun alla olleen maksimekon. Vihdoinkin.
Ihastuin tuohon kankaaseen aikanaan Poppanavakalla. Sen tilaamistahan piti tottakai ensin monta päivää jahkailla. Ja kuinkas sitten kävikään, kun viimein olin tilausta tekemässä, kangas oli loppu! Tietenkin. Siinä harmituksessani päädyin sitten tilaamaan elämäni ensimmäisen possupussin, laitoin ranttaliksi ja tilasin parilla kympillä pienen akkainpaketin. Jos ei saanut sitä mitä halusi, tulkoon sitten mitä sattuu tulemaan. Toivelistaan kirjoitin saatteeksi
jotain mustavalkoista. Yllätykseni oli aikamoinen, kun tilaamani possupussi saapui ja sen suurin palanen oli juurikin tuota toivomaani isokukkaista mustavalkoista kangasta, joka tilausta tehdessä näytti olevan loppu! Sitä oli peräti niin iso palanen, että siitä saisi alunperinkin visioimani maksimekon!
...Mutta mikä sitten kesti?
Ensin piti testata kaavaa. Tai pikemminkin tehdä ja testata sellainen. Tämä vartalotyyppi kun on lähtökohtaisesti sellainen, että suurin osa kaupan maksimekoista ei vain istu päälle. Pöljiltä näyttävät. Kaavan testausta vartenhan piti ensin lompsia paikalliseen kangaskauppaan ja ostaa sieltä edullisesti mitä lie kangasta. Sellaista joka tavallaan olisi kiva, mutta ei
niin kiva, että jäisi suunnattomasti sapettamaan jos sitten ihan kiville karahtaisikin. Syntyi
kaavantestausmekko. Sillä mentiinkin sitten ensimmäinen kesä ja näköjään pitkälle toistakin kesää.
Sitten piti lähteä ammentamaan sen hätäpäissäni tilaamani possupussin antimia. Monet kankaat olivat sellaisia, joita en olisi itse osannut tilata. Ihan kivoja oikeastaan, mutta ei olisi tullut itselle mieleen. Tuli tarve ommella noista palasista itselle mekko. Katsoa mitä tulee sellaisesta, jota ei ole osannut etukäteen mielessään visioida. Valmistui
mustikkamekko.
Keväällä päätin, että nyt vihdoin teen tuon jättikukkamekon. Vaan ei. Sitten alkaa mielessään arpomaan, että haluanko kuitenkaan maksimekkoa, että olisiko lyhempi mekko sittenkin monikäyttöisempi. Ja olisiko jotain uutta mekkokaavaa mitä kokeilla? Mutta eihän uutta kaavaa kokeilla siihen kankaaseen, jota on jo valmiiksi pitkään jemmannut. Syntyi taas
kaavantestausmekko akkainpaketin antimista. Niistä kaikkein rumimmista sellaisista. Ja kappas, sepä onkin tainnut olla yksi tämän kesän käytetyimmistä arkimekoistani. Mutta ei sillä kaavalla kukkakankaasta ommeltaisi.
Paluu alkuperäiseen visioon: maksimekko. Valmiiksi testatulla kaavalla. Ja kun viimein sain kankaat levitettyä lattialle ja mallailin kaavoja, huomasin, että kangasta on ihan pikkuisen liian vähän kyseiselle kaavalle. Jotta kangas riittäisi, mekkoa tarvitsisi hiukan lyhentää tai helmaa kaventaa. Mutta kompromissit ovat aina vähän sellaisia, että kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää. Jos mekkoa lyhentää sen verran, mitä näyttäisi olevan tarve, helmasta tulisi juuri sellainen typerä ei minkään mittainen. Pitkä yöpaita. Huomaan palaavani tuttuun ajatusten noidankehään. Teenkö sittenkin lyhemmän mekon idioottivarmalla valmiiksi testatulla kaavalla? Sitten päätin tehdä tuplakompromissin. Sekä kavennan, että lyhennän toivoen, että lopputuloksessa ei huomaisi eroa, jos nipistän hiukan kummastakin. Tai sitten on tietysti se toinen vaihtoehto, jos yhden kompromissin sijaan tekeekin kaksi, tuleeko siitä sitten tuplapyllistys? Knafti joka suuntaan. Sehän ei selviäisi kuin kokeilemalla.
Hyvä siitä lopulta tuli. Sellainen, kuin olin visioinutkin. Riittävän pitkäkin, vaikka tuota helman lyhennystä aluksi jännitin. Vasta sovitusvaiheessa muistin, että (syystä jota en enää muista) olin tuossa kaavantestausmaksimekossa lyhentänyt ompeluvaiheessa olkaimia, kaavaan en ollut näköjään tehnyt tuota muutosta, joten lopulta helman lyhennyksestä huolimatta kokonaispituus pysyi aika samana. Mekon materiaali on puuvilla-modaalia, helteillä aika ihana. Taitaa muodostua lempimekoksi. :)
