Ilona-paita olkarusetilla

 Vuoden viimeisimpinä ompeluksina valmistui LillaLumin Ilona-paita olkarusetilla. Kankaana kässämessuilta ostettu Lempikankaan ribbineulos. Lempikangas oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Samaiselta kojulta jäi käteen myös vohvelitrikoita, joiden ompeluista sitten ehkä ensi vuoden puolella. Visiot vohvelitrikootöihinkin ovat valmiina, mutta eivä ole päässeet toteutuksen asteelle.

Aluksi vähän jännitti, miten tuo rusetti asettuisi pääntien kanttauksessa, mutta aika kivuttomasti lopulta sujahti tuohon. Tein ompelukoneella aputiukkaukset rusetin reunoille pääntielle ja kädentielle, vaikka ohjeessa ei näin neuvottukaan.

Puron ja Solinan yhdistelmä

Kyseinen tunikamekko tuli ommeltua jo tovi sitten, mutten ole saanut kuvattua. Kaavana tässä Paapiin Puron ja Solinan yhdistelmä. Syksyn kässämessuilta ostin itselleni pitkään harkinnassa olleen Paapiin kaavakirjan naisille. Tuo lasten versio hyllystäni on löytynytkin jo pitkään ja kaavat ovat olleet selkeitä ja toimivia. Tässäkin tykkään mekon muodosta ja se istuu aika kivasti, mutta taskun suut jäävät melko ahtaiksi. Lisäksi tuo Muumitrikoo Rocks (95% puuvillaa, 5% elastaania) on ainakin pakkaspäivänä tosi sähköinen, joten taskut pakkaavat asettua jotenkin pöljään asentoon. Lämpöleggareiden kanssa kangas tarraa harmillisesti leguihin kiinni. Tanttu odotelkoon kesäisempiä kelejä. Seuraavan Puron tai Solinan, tai niiden yhdistelmän taidan tehdä kokonaan ilman taskuja.

Tykkään kyllä Janssonin alkuperäiskuvituksista kuosissa, joskin se kokonaan yksivärinen mekko itselle taisi sitten jäädä tänäkin vuonna ompelematta. Asetin itselleni vuoden alussa kässätavoitteita ja yksi niistä oli ommella itselle yksivärinen mekko. Ehkä ensi vuonna. 

Kranssikortit

 

Somen ja sähköisten tervehdysten lisääntyessä perinteiset joulukortit ovat harventuneet vuosi vuodelta. Minulle itse tehdyt joulukortit ovat kuitenkin perinne, josta ainakin toistaiseksi olen halunnut pitää kiinni. Yleensä olen myös kunkin vuoden joulukorttimallista tehnyt jonkinlaisen pienen postauksen (ihan vain itsellekin muistin tueksi, ettei ihan samaa teemaa valitse peräkkäisiin vuosiin). Tämäkin postaus on siis enemmän dokumentaarinen kuin uutta mullistavan idean esittely.

Tänä vuonna kortteihin päätyi akvarellin ja tussauksen sekapläjäys kranssiaiheella. Suht simppeli ja nopea toteuttaa. Kurkistus viime vuoden postaukseen paljasti, että itse asiassa tämänkaltainen malli oli harkinnassa jo viime vuonna, joskin silloin tein testikappaleen pelkästään tussiversiona. Viime vuoden tuotantoon päätyi lopulta solmussa olevat valosarjat, joten tänä vuonna sitten niitä kransseja.

Räsymattokynttilät

Ajatuksen tasolla tämä projekti on kytenyt jo pitkään. Olen jemmaillut kynttilän jämiä, keräillyt kynttilätarjottimelta ne isoimmat jäähtyneet valumat samaan jämäpussiin. Säilönyt vinoksi valahtanutta ulkolyhdyn jättikynttilää. Jemmaillut tyhjiä Pringles-purnukoita. Ihan vain sillä ajatuksella, että jonain päivänä haluan kokeilla räsymattokynttilöiden valamista. 

Viritin takapihalle oman sulatuspisteeni. Eri tölkkeihin sulattelin vesihauteessa erivärisiä kynttilöitä. Aluksi tässä oli käytössä isompi kattila, johon mahtui useampi tölkki kerrallaan, värjäyskattilani. Kunnes tajusin, että steariinia tihkui pikkuhiljaa maitotölkin läpi ja alkoi kertyä kattilan reunaan. En halunnut pilata värjäyskattilaani ja vaihdoin kattilaksi pienemmät askartelukattilani, jolla ei oikeastaan olisi mitään väliä. Jo valmiiksi hidas puuhastelu hidastui entisestään. Toisaalta edellisen värikerroksen tuli jäähtyä, ennen kuin uutta kerrosta valutti pintaan, joten sinä aikana ehti tosin noita jäähtyneempiäkin tölkkejä sulatella vesihauteessa uudelleen. Huomasin, että jos lieriöön kaatoi liian vilpoisan kynttilämassan, se ei kiinnity kunnolla edelliseen kerrokseen. Toisaalta jos edellinen kerros ei ehdi riittävästi jähmettyä ennen uutta kerrosta, värikerrokset sekoittuvat.

Mieheni tuli seuraamaan puuhastelujani. Hän kehitti vaihtoehtoisen strategian, jotenkin miehekkäämmän. Steariinin pystyi sulattamaan tohon avulla hetkessä. Sulatusastiana toimi alumiinitölkki, kynttilää valettiin toiseen alumiinitölkkiin, sillä jemmatut Pringles-purkit loppuivat. Kynttilämassan kaataminen pihtien avulla tulikuumasta tölkistä valuastiaan oli tosin jonkin verran hankalampaa kuin massan valuttaminen vesihauteessa lilluneesta maitotölkistä. Pidemmän päälle myös tuo ohut alumiinitölkki alkoi kärsiä kuumuudesta ja sulatusastiaa tuli uusia vähän väliä. Lopulta mieheni hitsasi metalliputkesta sulatusastian. 

Ja tulihan näitä... Näköjään punaisia, harmaita ja valkoisia kynttilöitä tullut polteltua eniten. Toisaalta värimaailma sointuu lähestyvään joulun aikaan. Valkoisella pystyi miksaamaan olemassa olevasta isommasta muodottomaksi valuneesta punaisesta kynttilästä vaaleampia sävyjä. Osa jämistä oli tuoksukynttilöitä. Yritin miksata vain yhtä tuoksua yhteen kynttilään.

Kynttilän jämiä jäi tosin vieläkin. Ehkäpä kokeilen joku päivä vielä sytykeruusujen tekemistä. Niitäkään kun en ole koskaan tehnyt, vaikka valmistusperiaatteen ainakin kuvittelen tietäväni.

Kellohelma

 

Käsitöiden saralla on ollut takkuista koko syksyn. Kiukuttelevan kyynärpään myötä myös moti on ollut kateissa. Kävin hakemassa vauhtia kässämessuilta. Kaikki lankakojut kiersin kaukaa. Niistä ei tulisi kuin paha mieli, kun ei ole tietoa missä vaiheessa puikkoihin tai koukkuun tarttuminen onnistuu. Sen sijaan kankaita lähti matkaan. Tänäkin vuonna. Maltillisissa määrin ompelusta ei aiheudu käden kuntoumisessa isompia takapakkeja. Lähdin liikkeelle todella matalan kynnyksen projektilla. Kankaisen kojulta jäi käteen pupuprintti joustocollaria (muun muassa). Kellohelmahameen kaava oli hämmentävästi printattu suoraan kankaalle. Sen kun leikkasi valmiiksi printatun ympyrän irti ja leikkeli keskelle pyöreän aukon.

Piirsin kaavan kankaalta toki myös kaavapaperille jatkokäyttöä varten. Jostain syystä en ole tainnut aiemmin edes puolihametta ommella. Nyt on sitten kaava valmiina seuraavillekin projekteille.

Pupuprintti oli käyttäjälleen mieluinen. Pehmolelukorista käytiin valikoimassa kuvien ottoa varten kaikki pupupehmot. Kellohelma toimii kätevästi myös pehmojen kantoapuna.

Ruoste

Hauskaa, miten myös mieheni on alkanut ottaa osaa värjäyskokeiluihin. Loppukesästä hän toi mökiltä alumiiniveneen pihallemme. Vene odotti huoltotöitä omenapuun lähellä, näin ollen veneen pohjalle oli syksyn mittaan kertynyt lakastuneita omenapuun lehtiä. Sadeveden ja omenapuun lehtien muodostama mössö värjäsi veneen pohjan voimakkaan keltaiseksi, lieneekö veneen alumiini tehnyt soppaan vielä omat vivahteensa? Joka tapauksessa väri väärässä paikassa aiheutti miehelleni melko tavalla ylimääräistä iltapuhdetta, sillä sen irroittaminen veneen pohjalta ei ollutkaan läpihuutojuttu. Voimakkaista värjäysominaisuuksista vakuuttuneena mieheni kokosi minulle omenapuun alta lehtipuhaltimella ämpärillisen silputtua värjäysmateriaalia. Odotin keltaista. Olihan veneen pohja värjäytynyt lehdillä keltaisiksi ja aiemmin syksyllä värjäyskurssilla tuoreilla omenapuun lehdillä saimme niin ikään heleää keltaista. Toisin kävi. Tuli kauniin ruskeaa. Ruosteen sävyistä, jossa on ihana kultaan vivahtava hohde, mikä ei tosin näissä kuvissa pääse oikeuksiinsa. Langat puretin alunalla.

Värjäysryhmässä näin, miten eräs värjäri oli onnistunut saamaan tammenterhoilla voimakkaan harmaata tai melkeinpä hiilenmustaa. Hämmentävää. Reseptiä väritulokseen ei oltu paljastettu. Mutta pitihän noita tammenterhoja nyt kokeilla. Syksyisellä puistoretkellä keräsimme lasten kanssa taskut täyteen tammenterhoja. Murskasin terhot nuijimalla ja lillutin sitten muutaman päivän vedessä ennen liemen keittoa. Lankoja en erikseen purettanut, sillä terhot itsessään sisältävät tanniineja. Väri sinällään ei ollut kovinkaan suuri yllätys. Tai ehkä toiveeni olivat aika paljon korkeammalla. Tulos aika platku vaaleanruskea. Tulipa kokeiltua.

Yleensä laiskuuttani siivilöin väriliemen ennen lankojen laittoa. Värjäyskurssilla laitoimme langat aina väriaineiden kanssa samaan pataan muhimaan, joten tällä kertaa jätin murskatut omenapuunlehdet ja tammenterhot lankojen kanssa liemeen. Annoin molempien muhia jäähtyneenä liemissään vielä pari päivää. Huuhteluprosessi oli työläs. Etenkin tuota lehtisilppua tuntui putkahtavan esiin vielä kerintävaiheessakin. Ja koska vyyhdissä oli pientä kuivanutta lehtisilppua mukana, ohjasin kerittävää lankaa sormien välissä pienesti nipistäen, jotta viimeiset lehtirippeet karisisivat pois ennen kerälle joutumista. Nipistin ilmeisesti liian kovasti, sillä keristä ei todellakaan tullut kauniita. Lanka on kiristynyt paikoin liikaakin ja kerät ovat vähän vinksallaan. En jaksanut purkaa. Omaan käyttöön tulevat, jahka käsi taas joskus kestää neulomistakin. 

Molemmat langat jäivät jotenkin vähän karheiksi. Lienevätkö lilluneet liemissään liiankin pitkään..?

Lisää Liljoja

Postaus on lähinnä dokumentaarinen. Tällaiset tuli tehtyä, akuuttiin leggarivajeeseen. Sinällään näissä ei mitään uutta eikä mullistavaa. Kaavana jälleen Paapiin Liljat, jatketuin lahkein vain. Jatketuin siksi, etten jaksanut piirrellä kokoa isompia kaavoja ja leveytensä puolesta edelliset liljatkin ovat vielä olleet passelit. Inventaario tyttären vaatelipastoon oli tyly: Lähes järjestään leggareissa lahkeet lyhyitä tai vähintäänkin polvista hiutuneita. Kangaslaatikon kätköistä löytyi justeeraamalla pari passelin kokoista tilkkua. Farkkujäljitelmätrikoota ja perus tummansinistä.

Kyynärpää on kiukutellut nyt elokuun puolivälistä asti. Maltillisessa määrin näköjään ompelua kesti, isommitta kiukutteluitta. Mutta jotenkin siitäkin oli nyt moti kateissa. Lankatyöt värjäystä lukuun ottamatta toistaiseksi jäissä, kuka ties kuinka pitkäksi aikaa. Syö naista. Ei ole ollut oikein intoa blogiakaan päivitellä. Eikä tänne juuri mitään päiviteltävää olisi kertynytkään. Kyseiset legut tosin ovat odottaneet päivitystään jo jonkun tovin. Tulipa dokumentoitua nyt nekin.

Värjäyskurssin antimia

 

Värjäyksiä on tullut omatoimisesti tehtyä jo muutaman vuoden ajan -Strategiana yritys-erehdys. Tällä kertaa päätin kuitenkin mennä kansalaisopiston värjäyskurssille kurkistamaan miten ihan oikeasti näitä värjäyshommia tulisi tehdä. Suurimpana erona omatoimivärjäyksiini oli lankojen puretus alunalla. Itse olen aina purettanut luonnonpurettein, esimerkiksi oksaalihappoa tai tanniineja sisältävin kasvein. Varmasti jatkossakin tulen edelleen käyttämään luonnonpuretteita, mutta kynnys käyttää jatkossa myös alunaa madaltui kovasti. Täytynee laittaa tilaukseen. Jotenkin olin aiemmin siinä käsityksessä, että alunan kanssa touhaaminen olisi pilkun tarkkaa puntarin kanssa grammamäärien punnitsemista. Mutta näköjään myös alunan kanssa sai olla suurpiirteinen. Tuollainen fiilispohjalta suurpiirteisesti häärääminen istuu jotenkin omiin toimintatapoihini paljon luontevammin kuin tarkkojen "reseptien" orjallinen noudattaminen. 

Suurin osa kurssilla käytetyistä kasveista tai sienistä oli toki minulle entuudestaan tuttuja, mutta toki muutamia uusiakin kasveja tuli vastaan. Ja kun samaan aikaan porisi useita eri liemiä, ehti viikonlopun aikana kokeilla aika paljon erilaisia yhdistelmiä. Yläkuvan langat on värjätty veri- sekä verihelttaseitikein. Osa oli liemissä pidempään kuin toiset. Pelkissä hattuliemissä muhineet langat ovat punertavia, jalkaliemistä nousi oranssia lankaa. Testailimme myös rauta- ja teräspatojen eroja. Rautapadassa punainen väri nousi voimakkaampana. Yhden vyyhdin boostasin vielä kotona uudella verihelttaseitikkikylvyllä, jolloin punainen väri voimistui entisestään. Veriseitikkejä oli melko pieni määrä, jolloin näiden sävy jäi vaaleammaksi. Kaunis vaaleanpunainen silti niistäkin. 

Kielo oli itselleni uusi värjäystuttavuus. Tai toki olin värjäysryhmissä lukenut, että kuivilla kielon lehdillä pystyi värjäämään, mutten ollut koskaan itse kokeillut. Sävy on mielestäni aika kauniin oranssi. Kun langat muhivat yhdessä lehtien kanssa, lankaan tarttui väriä hieman epätasaisesti, jolloin tulos on kauniin eläväinen.

Nokkosilla olin kokeillut värjäillä aikaisemminkin, mutta ilman alunapuretusta väri on jäänyt aina melko bliisuksi. Räväkkähän tämä nokkosen väri ei ole nytkään, mutta mielestäni kauniin sävyinen harmahtavan vihreä. Nokkosiakin oli iso määrä ja testasimme värin käyttäytymistä sekä teräs- että alumiinipadoissa. Opettajamme ennakko-oletus oli, että alumiinapata söisi väriä, eikä sitä tarttuisi lankoihin yhtä hyvin kuin teräspadassa. Tämä oletus osoittautui kuitenkin täysin vääräksi, sillä lopulta nimenomaan alumiinipadan keitoksista nousi paremmat värit. Itselläni oli vyyhti aluksi molemmissa padoissa, mutta koska teräspadan väri jäi kovin laimeaksi, uitin sen lopuksi vielä alumiinipadan liemessä.

Omenapuun lehdet olivat itselleni uusi tuttavuus. Iloinen sellainen. Niillä tuli tosi kauniin keltainen sävy. Itse olen aiemmin värjännyt omapuun kuorilla, mutta lehdillä en ole tullut värjänneeksi, vaikka materiaalia olisi kyllä riittänyt omassa kotipihassakin yllin kyllin. Pietaryrteillä värjäsimme sekä kukilla, että lehdillä. Muutamia vuosia sitten värjäsin itse pietaryrtin kukilla, joten tällä kertaa päätin laittaa vyyhdin pietaryrttien lehtien/varsien liemeen. Tuloksena oli melko kaunis vihreä. Langan hieman beige pohjaväri tosin varmasti vaikutti sävyyn.

Hyvin räväkkä keltainen syntyi kurkumalla. Laitoin kurkamaliemeen valkoisen ja harmaan vyyhdin. Vyyhdit saivat melkein neonvärejä muistuttavat keltaisen ja vihreän sävyt. Huuhdellessa keltaista väriä tosin irtosi pitkään ja kurkumavyyhdit täytyi pestä useaan otteeseen.

Krappi oli itselleni niin ikään uusi tuttavuus. Värit olisivat varmasti syvemmät, jos langat olisivat saaneet lillua liemessä pidempään. Huomasin krappiliemet melko myöhäisessä vaiheessa ja nämä vyyhdit ehtivät olla liemessä melko vähän aikaa. Kauniit sävyt silti.

Punasipulilla tiesin saatavan vihreää, mutta koska mieheni on allerginen sipulille, ei sipulin kuoria juurikaan huushollissamme kerry, enkä ollut punasipulivärjäystä koskaan aiemmin itse tehnyt. Niinpä uitin vyyhtini myös värjäyskurssin punasipulien kuoriliemeen. Aluksi langat näyttivät olevan ruskeita, mutta huuhtelun jälkeen niistä tuli esiin melko voimakas vihreä sävy.

Aronian marjoja oli paljon. Liemestä nousikin varsin voimakkaan violetteja lankoja. Kokemukseni mukaan sävy tulee ajan saatossa tosin muuttamaan muotoaan harmaan tai rusehtavan suuntaan. Mutta tavallaan ihan hauskaa tuo värin eläminenkin ajan saatossa.

Kokemukseni mukaan tateilla värjätessä lanka jää jotenkin laikukkaaksi. Niin kävi tälläkin kertaa. Kangastatti antoi aika kivan keltaisen sävyn. Pinta on hyvin elävä, sillä vyyhdissä on tummempia ja vaaleampia kohtia.

Indigo on varmasti yksi niistä värjäyksistä, joita ei ainakaan ihan heti tulisi kotona itsekseen tehtyä. Ensinnäkin indigovärjäys vaatii enemmän kemikaaleja ja erillisen kyyppiliemen valmistuksen. Toiseksi indigoliemi tuoksui (haisi) todella voimakkaalle. Haju tarttui hyvin tiukasti lankoihin. Lopulta useiden pesukertojen jälkeen lillutin indigovyyhdit laventelintuoksuisessa pyykkietikassa. Nyt tuoksuvat siis voimakkaasti laventelilta. Indigovärjäys erosi muusta värjäyksestä myös tekniikaltaan. Lankoja ei nimittäin keitelty liemessä vaan dippailtiin väriliemeen. Langat jäivät mielestäni melko karheiksi.

Kaiken kaikkiaan alunapuretetuissa langoissa sävyt ovat ehkä jonkin verran kirkkaampia ja heleämpiä kuin aiemmin luonnonpurettein purettamissani langoissa. Toisaalta itse tykkään kovasti myös noista luonnonpurettein syntyvistä hieman pastellinsävytteisemmistä väreistä.

Lempirikkaruohoni

 

Nykyisin tarhakäenkaali on ehdottomasti lempirikkaruohoni. Sitä kasvaa meillä talon nurkalla, eikä eroonkaan pääse. Toisaalta sen värjäysominaisuuksien vuoksi olen nykyään alkanut siirtää sitä tietoisesti jopa kukkapenkkiin. Osallistuin viime viikonloppuna kansalaisopiston järjestämälle värjäyskurssille ja ylpeänä esittelin juuri kerimiäni sinertävän vihertäviä tarhakäenkaalivärjäyksiäni. Kanssavärjärit innostuivat ja saivat kuin saivatkin haalittua kasvia seuraavalle päivälle. Kovin odotuksin ohjeistusteni mukaan keiteltiin tarhakäenkaalia sinertävien lankojen toivossa. Itse en vyyhtiä tuohon liemeen laittanut, sillä olin juuri kotona keitellyt tämän kuvissa näkyvän erän. Vaan kuinka sitten kävikään. Yksikään kurssilla keitellyistä langoista ei muuttunut siniseksi eikä vihreäksi, vaan pitäytyivät lilan punertavina kuten kasvi itsessäänkin. Itsellänikin liemi on aina aluksi ollut punertavaa, mutta väri on alkanut sinertää aina heti, kun olen laittanut langat liemeen. Mystisiä ovat siis joskus värjäystouhut. Kokeiltiin puretettuja ja purettamattomia lankoja (itse olen käyttänyt aina tarhakäenkaalin kanssa purettamattomia, koska kasvissa itsessään luonnonpuretteena toimivaa oksaalihappoa), mutta langat pysyivät molemmissa tapauksissa punertavina.

Tällä viikolla sain sitten kuulla, että eräs värjäri oli kotona onnistunut saamaan tuosta kansalaisopistolla keitellystä tarhakäenkaaliliemestä vihertäviä lankoja lisäämällä liemeen soodaa. Nähtävästi nuo sinisen/vihertävän sävyt tulevat esiin lievästi emäksisessä liemessä ja happamampi liemi puolestaan pitää värin punertavana.

Sinisin lanka on ensimmäisestä värjäyserästä. Lanka ei ollut kovinkaan pitkään liemessä, ehkä 45 minuuttia. Lämmöt pidin maltillisina enkä keittänyt lientä missään vaiheessa. Kokemukseni mukaan ensimmäisestä satsista saa sinertävämpää ja mitä pidempään lankaa liemessä uittaa, sitä enemmän se alkaa saada vihertäviä sävyjä. Turkoosi lanka sai lillua ensimmäisesen jälkivärin liemessä jäähtymässä toista päivää. Kaunis vaaleanvihreä sävy on puolestaan toisesta jälkiväristä, jossa ei näyttänyt olevan väriä jäljellä enää nimeksikään. Tämä vyyhti uiskenteli liemessä muutamia päiviä.

Koitan saada aikaiseksi päivityksen myös viime viikonlopun värjäyskurssilla syntyneistä langoista, jahka saan ne ensin kerittyä tai edes kuvattua. Jonkinasteinen värjäyshulluus taisi kurssillakin iskeä, sillä lopulta viikonlopun aikana kertyi aikamoinen värisuora, kun keitoksia oli porimessa samaan aikaan useita.

Sienikorin antimet kerityssä muodossa

Blogipäivitykset värjäysten suhteen laahaavat vähän perässä. Nämäkin langat on värjätty parisen viikkoa sitten. Juuri muuta päivitettävää käsitöiden saralta ei sitten ole kertynytkään, sillä kiukutteleva kyynärpää ei edelleenkään ole täysin kunnossa, eikä kutimiin tai ompeluhommiin näin ollen ole tarvinnut tarttua.

Tämän värjäyserän kaikki sävyt ovat peräisin sienistä. Nykyään sienimetsälle lähtiessä sullon jo lähes joka kerta tyhjän muovipussin taskuun siltä varalta, että ruokasienten lisäksi vastaan tulee värjäyssieniä. Sieniretken sivutuotteina poimittuja samettijalkoja ja verihelttaseitikkejä en viitsi ruokasienten kanssa samaan koriin sekoittaa. Joskaan edes tuo jälkimmäinen pahalta kuulostavasta nimestään huolimatta ei taida olla myrkkysienistä ollenkaan pahinta sorttia. Käsittääkseni samettijalka ei ole myrkyllinen laisinkaan, karvaan makunsa puolesta ruokasieneksi kelpaamaton kuitenkin.

Verihelttaseitikkejä en löytänyt kovinkaan paljoa. Sieni antaa kuitenkin melko kivasti väriä jo pienestäkin määrästä. Punertavat sävyt ovat peräisin verihelttaseitikkien lakeista, vaaleampi on jälkiväri. Rusehtavaan/oranssiin lankaan on sekoitettu lakkien jälkiliemi sekä verihelttaseitikkien jaloista keitetty liemi.

Samettijalka on hauska värjäyssieni. Varsinkin nuoremmista sienistä olen saanut usein harmaan sävyjä, jotka kuitenkin sittemmin (ehkä valon vaikutuksesta?) alkavat muuntua vihertävemmiksi. Vanhoista sienistä saa heti alkuunsa vihertävämpää tai ruskahtavaa. Nämä sienet olivat melko nuoria ja harmaatahan sieltä padasta nousi. Tummempi ensimmäisestä värjäyserästä, vaalea jälkiväri. Keitoksen liemi näyttää aluksi lilalta ja vaikka langat sisätiloissa ovat selkeästi harmaat, tuli tuo lilan sävy esiin lankoja kuvatessa luonnon valossa vihreää taustaa vasten. 

Pokemon Go -synttärit

 

Vaikka käsityöt ovat olleet kiukuttelevan kyynärpään vuoksi tauolla, sain sentään järjesteltyä poikani toivomat Pokemon Go -synttärit. Näitä synttäreitä varten tulikin samalla opiskeltua aimo annos kokonaan uudesta maailmasta. Eläissäni en ole kyseistä peliä pelannut, mutta jälkikasvuni opasti pelin saloihin suurella tarmolla ja samaiseen peliin hurahtanut työkaverini sitten paikkaili loput aukot sivistyksessäni.

Päätin pitää synttärit tällä kertaa työpaikallani, sillä koulun piha tarjosi oivan miljöön pokejahdille (pihasuunnistus), poketornin valloitukselle (kaupunkisota ministadikalla) ja loppuraidille, joka pidettiin luokassani Pokemon-teemaisen pakohuoneen merkeissä. Vieraat kisailivat leikkimielisesti toisiaan vastaan väritiimeissä kuten oikeassakin Pokemon Go pelissä toimitaan. Loppuraidissa eli pakohuoneosiossa tiimit toimivat yhdessä yhteistä "vihollista" vastaan eli yrittivät saada kukistettua jättikokoisen Mewtwo-hahmon.

Peli alkoi pihasuunnistuksella. Tai oikeastaan kyse ei ollut varsinaisesta suunnistuksesta, sillä karttaa ei ollut. Olin kätkenyt koulun ympäristöön 25 Pokemon-hahmon kuvat ja tiimien piti etsiä niistä mahdollisimman monta tiimikorttiinsa. Jokaisessa hahmokortissa oli myös tarkistuskirjain, joka tuli ilmoittaa pelin ohjaajalle eli minulle saapuessaan tiimikortille. Jos hahmon löytäjä osasi nimetä hahmolle oikean tarkistuskirjaimen, kirjasin heidän tiimikorttiinsa hahmolle CP-pisteet. Hahmolle sai isommat CP-pisteet, jos onnistui löytämään kyseisen hahmon ensimmäisenä. Eri hahmoilla oli myös erilaisia CP-pisteitä, legendaarisista hahmoista sai isommat pisteet, mutta ne olivat myös vaikeammissa piiloissa. Normihahmoista oli tarjolla pienempiä pisteitä, mutta hahmot oli helpompi löytää.

Monien vieraiden mielestä juuri pihasuunnistus oli hauskin osio synttäreistä. Eniten pihasuunnistuksessa pisteitä kerännyt tiimi sai vallattua pokesalin (eli ministadikan). Hävinnyt tiimi sai haastaa voittajajoukkueen kaupunkisotaan, mutta suunnistuksen voittaneella joukkueella oli etulyöntiasema salin puolustuksessa, sillä he saivat pallojen lisäksi käyttöönsä myös kilvet.

Kaupunkisotimisen jälkeen siirryimme luokkaani, jonne olin rakentanut Pokemon-teemaisen pakohuoneen. Pöytä oli katettu, mutta kaikki tarjoilut oli kätketty numerokoodattujen lukkojen taakse. Lasten tuli ratkoa erilaisia nokkeluutta vaativia pulmatehtäviä saadakseen tarjoilut yksi kerrallaan esille.

Pokedexistä oli iso apu pihasuunnistuskortteja ja erilaisia pakohuoneen vihjelappuja valmistellessa. Pinterestin ihmeellisestä maailmasta löytyi myös melko paljon kaikenlaista Pokemon-aiheista valmista matikkamatskua, mm. tällainen Pokemon-koordinaatisto, jonka ympärille kehittelin yhden pulmatehtävistä.

Puzzlemakerin Cryptogramilla valmistelin pokehahmojen nimiin perustuvan tehtävän, joka antoi eri kirjaimille erilaisia numeroarvoja. Lähes kaikille vieraille Pokemon Go oli tuttu peli, joten tiesivät aika paljon pokehahmojen nimiä ja osasivat muutamien vihjeiden perusteella päätellä oikeiden hamojen nimet.

Ilmoitustaululle oli aseteltu "koristeeksi" erivärisiä pokepalloja. Vieraiden täytyi hoksata, että pokepallon yläosa kääntyi ja sen alta paljastui sanallinen matikkatehtävä.

Muutamiin ilmapalloihin oli niin ikään kätketty sisälle numerolappu.

Eräässä lukossa oli kiinni iso avain, jolla pääsi luokkani ullakkokomeroon. Ullakkokomerossa oli kätkettynä limut sekä iso pahvinen Mewtwo-hahmo (poikani lempihahmo Pokemon Go -pelissä). Olin jemmannut tuota isoa pahvilaatikkoa aina joulusta asti sillä ajatuksella, että siitä voisi johonkin askarteluprojektiin vielä joskus olla hyötyä. Nyt oli. Monta kertaa olin sitä kyllä jo pois heittämässäkin, onneksi en heittänyt! Nyt se sai toimia tarkkuusheiton maalitauluna -hieman tuunattuna tosin. Seinällä oli lappu, jossa kerrottiin, että kakku tuotaisiin pöytään, kun vieraat olisivat onnistuneet heittämään 50 000 pistettä. Ainoastaan pallot puuttuivat. Nekin piti ansaita.

Jokaiseen laukkuun oli kätketty herkkujen (karkit, sipsit, keksit...) lisäksi yksi magneettikirjain. Kun kaikki lukot oli avattu, vieraat saivat muodostettua keräämistään kirjaimista salasanan, jolla saivat viimeiseen Mewtwo-hahmoa vastaan käytävään taistoon pallot.

Kattausta varten tulostelin Pokemon-kuvioisia kuppikakkujen koristeita, joita sitten liimailin punaisiin pahvimukeihin ja valkoisiin karkkikulhoihin. Jokaiselle vieraalle oli oma hahmonsa, jolloin mukit ja karkkikipot eivät menneet vieraiden kesken sekaisin.



Jotta oman paikan löytäminen ei olisi liian helppoa, oli vieraiden istumapaikat nimetty Pokemon-nimien mukaan.

Kaverilahjapussukat koristelin tulostetuin pokepalloin. Pussukan sisällä oli tottakai pieni superpallo ja karkkia!