tiistai 3. elokuuta 2021

Frisbeegolfaajan huppari

Ystäväporukkani järjesti jokin aika sitten "elämysmatkan" Jyväskylään. Kaksi ihanaa naista suunnitteli ja järjesti ohjelman ja meille muille vain ilmoitettiin varustelista sekä paikka ja aika, minne ja milloin tulisi ilmaantua. Elämysmatkamme sisälsi mm. koskiseikkailun Varjolan tilalla (kosken laskua kumiveneellä, kosken ylitys vaijerilla kävellen ja vaijerilla liukuen), ystävien kanssa rentoutumista kylpylässä, pakohuonepelin ja vaikka mitä. Koko reissu oli ihan huippu, niin ohjelma kuin seurakin. Kuinka ollakaan itselleni yksi reissun kohokohdista oli shoppailuretki Ommelliselle. 😆

Ihanien kuosien keskellä oli jopa vaikea valita, mitä kangasta matkaan lähtisi. Yksi kuosi erottui kuitenkin ylitse muiden. Poikani on tänä kesänä innostunut frisbeegolfauksesta. Vaatteissa hän on kovasti tykästynyt erilaisiin camokuoseihin. Varsinainen camokuosihan tämä Ommellisen Frisbeegolf ei ole, mutta jotenkin muotokielessä ja värimaailmassa on kovasti camohenkisyyttä. Niinpä näin kankaan heti hupparina pojalleni.


Ja oikeassahan äiti oli kuosia valitessaan, hupparin valmistumista ehdittiin jo pariin otteeseen perään kuuluttaa. Viimein tuli valmista ja kivahan tätä oli ommella, kun tiesi jo etukäteen, että paidasta tulisi käyttäjälleen mieluinen. Kaavana lempikaavani Ottobren See You Soon (1/2019). Collarihupparin kanssa kelpaa frisbeegolfailla syksyn viileämmilläkin keleillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti