Kesän ensimmäiset

 

Aloitin värjäyskauteni ekoteolla poimimalla ämpärillisen ääriään myöten täyteen sinisten lupiinien kukintoja. Materiaalia riittää. Sinällään kukka on mielestäni kyllä kauniskin ja erityisesti näin värjärin näkökulmasta pidän lupiineista kovasti, mutta ymmärrän toki syyn, miksi siitä pitäisi pyrkiä eroon. Itse harvennan vuosittain pientareiden lupiinisatoa omiin värjäyspatoihini. 😃 Tänä vuonna lupiinien antama sininen sävy on mielestäni erityisen kaunis. Kasvivärjäyksessä on juuri se hauska puoli, että koskaan ei padasta nousevaa lopputulosta tiedä etukäteen täysin varmaksi. Tällä kertaa kävi hyvin.

Olen aina käyttänyt värjäyksissäni luonnonpuretteita Tällä kertaa käytin raparperin kukkavarsia, jotka pitävät puretettavan langan sävyn aika neutraalina, toisin kuin esim. raparperin lehdet, jotka itsessään värjäävät langan keltaiseksi. Lupiiniliemestä siivilöin kukinnot pois ennen lankojen laittoa, vähemmän siivoamista vyyhdeistä. Oleellista sinistä sävyä tavoitellessa on pitää keitoksen lämpötila melko alhaisena. Koska värjäykseni on aina enemmän tai vähemmän suurpiirteistä, en tälläkään kertaa mittaillut lämpötiloja, pidin vanhan keittolevyni lämmön 2-teholla toivoen, ettei lämpö nousisi yli 60 asteen. Ilmeisesti ei noussut, sillä sain aika kivaa sinistä aikaan.

Ensimmäisenä nakkasin pataan vyyhdin valkoista ja harmaata Seiskaveikkaa. Valkoisen vyyhdin otin pois noin parin tunnin jälkeen samalla kun sammutin keittolevyn, tuloksena oli melko kiva siniharmaa (toinen vasemmalta). Harmaalle vyyhdille ei ollut vielä kovin ihmeitä tapahtunut, sillä pohjaväri paistoi reilusti läpi. Jätin harmaan lillumaan liemeen ja nakkasin sen kaveriksi uuden valkoisen vyyhdin. Kaverukset kylpivät jäähtyvässä liemessä noin vuorokauden. Sinä aikana valkoinen otti itseensä kauniin sinisen sävyn (toinen oikealta) ja harmaa vyyhti oli muuttunut kauniin turkoosiksi. Liemessä näytti olevan vielä reilusti väriä ja niinpä päätin heittää kylmään liemeen kylpemään vielä viimevuotisista nokkosvärjäyksistä pilalle menneen mitäänsanomattoman bliisun vyyhdin. Lähinnä kokeilumielessä, sillä huonompaankaan suuntaan vyyhti tuskin enää menisi. Yllätyksekseni vyyhti otti jälkiliemen jälkiliemistä parin päivän kylmäkylvyssä vielä kauniin vaaleansinisen sävyn (ensimmäinen vasemmalla).

Annoin kaikille vyyhdeille vielä etikkavesikäsittelyn (ymmärtääkseni auttaa värien kiinnittymistä) ja yllättävän vähän vyyhdeistä lähtikin huuhdeltaessa väriä. Värin kesto lupiinivärjäyksissä ei varmastikaan ole parasta mahdollista luokkaa, mutta eipä ole tarkoituskaan näitä suorassa auringonpaahteessa pitää. Ainakin torkkupeitossani lupiinien sinertävät sävyt ovat säilyneet ihan kivasti.

Kesän väriloistoa

Raitakangas ja päässä valmis visio tulevasta kesämekosta. Paitsi että juuri kun olin tarttumassa saksiin, tajusin, että eihän tuo alunperin visioimani kaava toimisikaan tässä kankaassa. Tarkoitus oli ommella täysin erilainen hihaton mekko. Yläosan piti olla napakka ja alaosan vyötäröltä rypytetty hulmuhelma. Sinänsä 60 cm kangasta olisi periaatteessa juuri ja juuri riittänyt tuohon kaavaan, mutta ei tämä kuosi. Yläosien raidat eivät olisi osuneet kohdilleen ja mekko olisi näyttänyt pöljältä, jos takakappaleen raidoitus menisi eri tahtiin etukappaleen värien kanssa.

60 cm kangasta ei korkeutensa puolesta riittäisi yhtenäiseen mekkoon. Kävin läpi kangasvarantoni siinä toivossa, että löytäisin jonkin raidan väriin osuvan yksivärisen kankaan. Tilannne oli sinänsä onnekas, että raitakankaan värikirjo antoi aika paljon vaihtoehtoja väriparin löytämiseen. Lopulta kirkkaanpunainen trikoo osui lähes yks yhteen punaisen raidan kanssa.

Seuraavaksi alkoi kaavan etsintä. Halusin hyödyntää mekkoon mahdollisimman paljon tuota pirteää raitakuosia. Lehtiä selaillessa vuoden 2017 Ottobresta löytyi Vasilisa-mekko (OB 2017/6), jonka kaavaa lähdin työstämään.

Alkuperäisessä Vasilisa-kaavassa oli takana nappilista ja suht pieni pääntie muotokaitaleella. Parikymmentä vuotta sitten opettajaopintoja suorittaessani sain trauman nimeltä muotokaitale. Kässän demoiltani muotokaitaleyritelmäni palautui bumerangina takaisin pariinkin otteeseen. Meni moti ja meni hermo, kun olin ihan oikeasti yrittänyt. Lopulta palautin arvioitavaksi kaverini ompeleman muotokaitaleen. Oletan, että "rikokseni" on vanhentunut ja puolustuksekseni todettakoon, etten tähän päivään mennessäkään ole vielä alkuopetusta lukuun ottamatta rättikässää opettanut. Tuon episodin jälkeen kanaalissa on aika paljon vettä virrannut ja myös aika monta ompelusta on käsieni kautta kulkenut, joten todennäköisesti tänä päivänä saisin tuon muotokaitaleen onnistumaan ihan omin avuinkin, mutta... ei silti. Toisaalta nappilistan väkertäminen trikookankaalle ei sekään houkutellut. Modasin siis takakappaleesta yhtenäisen ja surutta suurensin pääntietä mutulla.

Tämänkaltaisten matalayläosaisten kaavojen kanssa on usein käynyt niin, että mekoista tulee aivan liian leveitä. Alitajuntani käski nytkin kaventamaan yläosaa, mutta en totellut sisäistä ääntäni. Päätin antaa alkuperäisille Vasilisan mitoille mahdollisuuden, sillä lehden kuvissa mekko ei näyttänyt mitenkään erityisen leveältä. Virhe. Liian leveähän siitä tuli. Ensimmäinen sovitusversio antoi aika vahvat yöpaitafibat. Koska raitakuosi ja väljä malli. Hihojen irti ratkominen ei suoranaisesti houkutellut, joten päätin ensin kokeilla pienempitöistä mekon fiksausta. Ajoin saumurilla helmaosan sivusaumoista aika reilut siivut pois. Parani hiukan, mutta edelleen liian väljä. Saumuroin sivusaumoista lisää leveyttä pois mukaillen samalla vyötärön korkeudelle hienoista tiimalasimaista muotoa. Parani. Edelleen tuo hartialinja on mielestäni liian leveä, mutta olkoon. Seuraavassa mekossa tiedän kaventaa yläosasta leveyttä pois.

Dark side

Aikana, jolloin vasta aloittelin ompeluharrastusta, tuli ostettua tilkkusäkki. Korppikangas (vai naakkojakohan nuo lienevät..?) on peruja noilta ajoilta asti. Nykyään, kun tilkkulaatikko tursuaa ääriään myöten täynnä omistakin ompelujämistä, ajatus tilkkusäkin OSTAMISESTA naurattaa. Toisaalta säkin materiaaleista on sittemmin ammennettu aineksia aika moneen ompeluprojektiin. Tilkkusäkin kuoseihin ei ole vielä samalla tavalla päässyt kyllästymään, kuin ehkä niihin kuoseihin, joita on aikanaan tullut ostettua reilumpi pala niin että samaa kuosia on sitten riittänyt projektiin jos toiseenkin. Tätä korppi/naakkakangasta oli säkissä ainoastaan yksi pala. Korkea ja kapea kiilanmuotoinen soiro. Paidan pystyleikkauksen leveys/muoto on oikeastaan muotoutunut tilkun koon ja muodon mukaan. Myös musta puuvillatrikoo on ammennettu tilkkulaatikon uumenista. 

Tästä tuli käyttäjälleen mieluinen kesäpaita. Ja itsellekin aina yhtä palkitsevaa, kun onnistuu "hukkapalasista" kokoamaan vielä jotakin käyttökelpoista vaatetta.

 

Paidan kaavapohjana on käytetty luottokaavaksi muotoutunutta Plain Basicia (OB 1/2019). Alkuperäiskaava on tosin pitkähihainen, mutta olen modannut siitä lyhythihaisen mallin. Etukappaleen (,jossa siis alkuperäiskaavassa keskiaetutaite) jäljensin ensin kaavapaperille yhtenäisenä kokolevyisenä palasena, tästä taitoin tilkun muodon mukaan tuon pystyleikkauslinjan ja leikkasin kaavan taitosta pitkin kahdeksi erilliseksi palaseksi.

Kesätunikoja

Kesäloman alkaessa tapasimme pitkästä aikaa sisarusten kesken, joten pengoin tilkkulaatikon uumenia ja surautin suvun nuorimmille neidoille kesätunikat kankaiden jämäpaloista. 5-vuotiaalle siskontytölle ompelin pandatunikan, jonka kaavan pohjana käytin vanhaa Paapiin mekkoa, helman pituus määräytyi sen mukaan, mitä kangasta riitti.

Ostin tuon pandakankaan pari vuotta sitten Ommel-festareilta, muistaakseni jokin ruotsalainen firma, nimestä ei hajuakaan. Tänä vuonna vietinkin Ommel-festareita verkossa, kuluuhan se sadepäivä joutuisasti silläkin tavalla. -Ja kukkarokin kevenee kummasti! 😜

Auringonkukka-kuosin jämät ovat pyörineet tilkkulaatikossa vuosia. Nyt ne päätyivät taaperoikäisen  veljentytön tunikaan. Tässäkin jokin oma kaavasovellus

Korona-aikana siskon kanssa näkemisestä aikaa oli kulunut sen verran, että vaihdoimme sujuvasti joululahjat näin kesäkuussa. 😁 Minun paketistani putkahti Blogin mukaan nimetyt Datanorpan säädettävät sukkaplokit! ...sekä melkoisen päheät yksisarviskässäsakset (manikyyrisaksien nimellä kulkivat, mutta minulla sujahtavat projektipussukkaan lankasaksiksi). Saksien kanssa sävy sävyyn myös sukkalankaa! 💗

Hunajasukat

Työpaikallani on usein annettu villasukat eläkkeelle jääville tai muuten vain pois lähteville työkavereille. Nämä hunajakennosukat lähtivät työpaikkaa vaihtavalle mehiläisharrastajalle. :)

Mehiläiskuvio on napattu Pinterestin kätköistä ja loppuosa on omasta päästä sovellettua. Työläin tai ainakin aikaa vievin osio on itse asiassa tuo kuvioneuletta reunustava latvialainen kierreraita. Neuloessa syntyviä kierteitä ei pitäisi ensimmäisellä kierroksella avata. Niiden pitäisi avautua itsestään jälkimmäisellä kierroksella langankiertojen mennessä toiseen suuntaan, mutta itselläni ainakin pakkaavat nuo kierteet mennä solmuun jo ensimmäisen kierroksen aikana niin, että niitä on välillä pakko availla, jos aikoo saada langan juoksemaan. Ehkä tuohonkin tekniikkaan harjaantuisi, jos useammin tekisi.

Lankana Novitan Venla, puikot nro 2,5. 

Improvisoidut pitsisukat

Leija-huivin jälkeen uuden huiviprojektin aloittaminen jäi vähän mieleen pyörimään. Yhtenä vaihtoehtona huivimallista mielessä kävi muutaman vuoden takainen "hittihuivi" Villapesupinnat, jossa leikitellään eri lankoja yhdistellen erilaisilla neulepinnoilla. Neulepintojen leikittelystä ajatus kulkeutuikin pari vuotta sitten pukin kontista tulleeseen Neulojan Suureen Silmukkakirjaan (Maria Parry-Jones). 

Kirjasta löytyy mallikuviot 250 erilaiseen neulospintaan. Neulekorissa pyöri "korkattu" kerä luonnonvalkoista Nallea ja hetken mielijohteesta päätin lähteä improvisoimaan siitä tyttärelle pitsisukkia yhdistelemällä erilaisia neulospintoja.

Loin 2,5 nron puikoille 70 silmukkaa. Tein alkuun muistaakseni kolme kerrosta ainaoikeaa, jonka jälkeen neuloin 24 kerrosta simpukkapitsiä. Mallikertojen väliin neuloin yhden oikean kierroksen, joka aikana kavensin silmukkamääräksi 63. Jatkoin vartta pitsisomisteisella joustinneuleella. Sukkien pohja on sileää pintaa, kun taas jalkapöydän päällä jatkuu tuo pitsisomisteinen joustinneule. Kantapääkavennusten yhteydessä vähentelin jalkaterästä muutamia silmukoita, jottei jalkapöydän ympärys olisi liian suuri. Aika harvoin jaksan neuloa vahvistettua kantapäätä, enkä tiedä olisiko se tässäkään ollut tarpeen, mutta ajattelin sen olevan pelkkää sileää neulosta ilmeikkäämpi pinta, joten tein vahvistetut kantapäät lähinnä ulkonäön vuoksi. Pidän itseäni villasukkien suurkuluttajana, enkä ole tainnut saada sukkiani puhki vielä kantapäistä, vaikken juuri koskaan niihin vahvistettua kantapäätä neulokaan. Tiedä sitten kävelenkö jotenkin omituisesti, mutta itselläni ainakin sukat kuluvat puhki päkiältä tai varpaista, ei kantapäistä.

Muilta osin sukista tuli ihan onnistuneet, mutten tekovaiheessa vaivautunut sovittamaan sukkia kertaakaan tyttärelläni, joten lopulta näistä tuli reilusti liian isot. Aika korjannee tämän ongelman. Tai sitten päädyn antamaan nämä pari vuotta vanhemmalle kummitytöllemme. Nyt ei vain taida olla ihan villasukkasesonki (paitsi itselläni tuo sesonki jatkuu läpi vuoden).

Kettuteeppari

 

Majapuun okranväristä FoxBoxia tuli tilattua kerralla isompi erä, tällä kertaa ompelin siitä kummipojalle kesäpaidaksi kettuteepparin. Kaavana käytin Paapiin Osmaa (Paapiin kaavakirja lapsille). Äkkiseltään silmämääräisesti näytti tuo pääntie aika isolta, mutta lauantaina vieraillessaan kummipoika ei ollut kovin mannekiinimielellä ja paita jäi sovittamatta. :D Toivon mukaan on sopiva.

Kummipojalle alkaakin jo kertyä näitä kettuteemaisia vaatteita. Asiassa saattaa toki olla hienovaraista ohjailua Rauman Lukon kannattajaksi jo heti pienestä pitäen. :P