maanantai 16. kesäkuuta 2014

DIY Beauty-kori polttareihin


Valmistin siskoni polttareihin minibudjetin tee-se-itse -kauneudenhoitotuotteita, joiden kaikki tarveaineet löytyivät joko omalta pihamaalta tai marketin ruokaosastolta. Kaikki ovat helppoja ja suht nopeita valmistaa. Postauksestani löydät ohjeet mm. kahteen eri kasvoveteen (ruusuvesi + piharatamouute), koivunlehdistä valmistettuun hiusveteen, selluliittikuutioihin sekä neljään erilaiseen sokeripohjaiseen kuorintavoiteeseen. Etikettien tekoon käytin tätä ilmaisohjelmaa, jolla editoin pulloihin ja purnukoihin halutut tekstit ja fontit.


Alunperin ajatuksena oli Hesarin artikkelin innoittamana kokeilla vain paria luonnon antimista valmistettavaa kauneudenhoitotuotetta. Pieni seikkailu Pinterestissä kuitenkin paljasti netin olevan pullollaan mitä ihanampia DIY beauty -tuotteita. Omaksi hämmästyksekseni huomasin innostuvani aiheesta yhä enemmän, MINÄ, joka olen maailman huonoin käyttämään ylipäätään yhtään mitään kauneudenhoitotuotteita! Täysin huumorimielellä lähtenyt kokeilu, jossa lähtötavoitteenani oli valmistaa halvalla kauniita ja persoonallisia, mutta vaikutukseltaan enemmän tai vähemmän huuhaata olevia kauneustuotteita polttariseurueen iloksi, sai uuden käänteen, kun aloin testailemaan "keitoksiani". Kotiäidin kotikokkailut todella toimivat! Wooo! Nyt viikon verran rasvojen ja kasvovesien kanssa lutranneena voin todeta, etten edes muista (puhutaan vuosista), milloin kasvojeni iho olisi ollut yhtä pehmeä ja hyvässä kunnossa (voi toki osin selittyä myös sillä, että nyt olen ylipäätään käyttänyt JOTAIN rasvoja naamaani ;)).

Jos siis yhtään innostuit ja omaat hitusen huumorimieltä ja kokeilunhalua, suosittelen lämpimästi kokeilemaan itse valmistettuja kauneudenhoitotuotteita. Tähän olen kirjannut tuotteiden "reseptit" sekä linkit alkuperäisille sivuille, joista reseptit on bongattu. Linkkien alta löytyy tarkempia ohjeita ja lisää kyseisen tuotteen vaikutuksista. Pulloihin liimasin taakse etiketit, joihin googletin tietoa kunkin kasvin terveysvaikutuksista luvaten yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Uskokoon ken haluaa ja kokeilkoon ken uskaltaa.


Ensimmäinen keitokseni oli piharatamouute. Muistelin jo mummoni aikoinaan kehuneen piharatamon lehtien terveysvaikutuksia haavanhoidossa, joten tähän aineeseen suhtauduin ehkä vähiten skeptisesti. Kasvovesi oli äärettömän helppo ja nopea valmistaa, eikä raaka-aineesta ole pulaa ainakaan meidän pihamaalla. Kasvoveden ja hiusveden reseptit ovat tässä desilitran suuruisia, itselläni käytössä olevat pullot olivat kuitenkin 5 dl:n pulloja, joten tein uutteet viisinkertaisena, materiaaleista kun ei syntynyt mitään kuluja. Ratamaonlehtiä ja koivunlehtiä käytin aika ronskilla kädellä
Piharatamouute (kasvovesi)
 
1 rkl piharatamon lehtiä
1 dl vettä


Etsi pihasta piharatamon lehtiä, ja pilko ne saksilla.
Kiehauta vesi kattilassa. Ota sitten kattila pois liedeltä.
Lisää pilkotut lehdet ja anna hautua 20 minuuttia kannen alla.
Kun neste on jäähtynyt, suodata se harsokankaan tai kahvinsuodatinpussin läpi purkkiin. Laita kansi päälle tai pullota.

Kasvovesi säilyy jääkaapissa ainakin kolme päivää. Levitä sitä vanulapulla kasvoille pesun jälkeen tai kun tarvitset virkistystä.

Testatessa piharatamouutteen viilentävä vaikutus tuntuu heti. Tunne kestää hämmentävän pitkään eli ei voi selittyä pelkällä jääkaapin viilentämällä vedellä. Myös kaulallani ollut hyttysenpisto lakkasi kutiamasta. Hämmentävää, eivät tainneet isoäidit olla täysin väärässä käyttäessään ratamoa jos mihinkin vaivaan. Itselläni tuo uute on ollut nyt viikon jääkaapissa eikä ole mennyt pahaksi. Kaikista tässä esitellyistä tuotteista tämä on ehkä suosikkini. Nyt olen sipaissut piharatamouutetta kasvoille aamuin illoin, iho tuntuu heleämmältä ja kasvot vähemmän turvonneelta kuin aiemmin. Täysin ilmainen ja helppo valmistaa, ehdottomasti kokeilemisenarvoinen tuote!

Samasta hesarin artikkelista bongasin hiustenhoitoon tarkoitetun nokkoshiusveden, josta tein muunnelman koivunlehtiuutteeksi. Ihan vain siksi, että mielestäni koivunlehdet tuoksuvat paremmilta kuin nokkoset -ja taas kerran alitajunnasta harhaili muistikuva lapsuuden shampoosta, joka tuoksui koivulle. Oletin siinäkin olevan siis ainakin jotain hiuksia helliviä ainesosia. Varmistin asian googlettamalla.


Koivunlehtiuute (hiusvesi)

1 rkl koivun lehtiä
1 dl vettä
 

Kiehauta vesi kattilassa ja ota kattila pois liedeltä. 
Lisää koivun lehdet. 
Anna hautua 20 minuuttia kannen alla. 
Kun neste on jäähtynyt, suodata neste suppilon ja suodatinpussin avulla pulloon ja laita neste jääkaappiin. 
Kaada kylmä neste hiuksiin pesun jälkeen. Älä huuhtele pois.

Uuttaminen oli niin helppoa ja vaivatonta, että päätin kokeilla valmistaa vielä ruusuvettä, sillä pihamaalla juhannusruusut olivat juuri puhjenneet kukkaan ja tokihan morsiussaunaan aina ruusuntuoksua mahtuu. Siltä varalta, että polttaripäivä olisi kovin aurinkoinen, ruusuvettä olisi hyvä olla myös viilentämään auringon porottamaa ihoa. Ruusuveteen käytin seuraavaa reseptiä:



Ruusuvesi (kasvovesi)

5dl vettä
5dl ruusun terälehtiä

Kerää tarvittava määrä ruusun terälehtiä. Mikä tahansa ruusu sopii, mutta varmista, ettei niihin ole ruiskutettu torjunta-aineita. 
Keitä 10min. 
Anna seoksen jäähtyä ja anna tekeentyä kannen alla jääkaapissa yön yli. 
Siivilöi ruusuvesi suppilon avulla pulloon. 
Säilyy jääkaapissa pari viikkoa.


Tuoksu oli huumaava. Iholla tuntui rauhoittavalta. Ilmeisesti ruusuvettä voisi käyttää myös vaikkapa leivonnaisissa, mutta itse en ainetta testannut muuten kuin ulkoisesti.


Selluliittikuutioita päätin tehdä, koska ne näyttivät niin herkullisilta! Kofeiinin pitäisi tehota selluliittiin samalla kun kookosöljy ravitsee ja kosteuttaa ihoa. Kahvinpuruilla on myös ihoa kuoriva vaikutus. Selluliittiä vähentävä teho tuskin tulee näkymään yhden polttarisaunassa tehdyn ihokuorinnan perusteella, mutta saapahan silläkin siloisen pyllyn :)

Kahvi-kookosöljy selluliittikuutiot

Aloita valmistus keittämällä kahvia. Kahvin voit nauttia samalla kun valmistat näitä hauskoja kuutioita :). 
Sekoita kuumiin kahvinpuruihin kookosöljyä fifty-fifty -suhteella.
Lusikoi massa silikoniseen jääpalamuottiin. 
Laita muotti jääkaappiin jähmettymään. 
(Huom! Öljy on huoneenlämpöisenä jähmeää, mutta kuumat kahvinpurut notkistavat öljyn niin että massasta tulee juuri sopivan notkeaa. Jos kuumennat öljyn nestemäiseksi etukäteen, kahvinpurut laskeutuvat kuutioiden pohjalle ja pintaan nousee öljykerros. Tasaisemman tuloksen saat siis kun sekoitat jähmeän öljyn kuumiin puruihin.) 

Hiero kuutioita iholle. 
Anna vaikuttaa n. 10 min ja pese pois.



 
Selluliittikuutioiden sanotaan vähentävä selluliittia, raskausarpia ja jopa kasvojen turvotusta! Itse en kylläkään testannut kuin reisiin ja pyllyyn. Ihon lämpö alkoi sulattaa jähmeää kookosöljyä, kahvinpurujen karkeus tuntui hyvältä ja toimii varmasti ihoa kuorien. Kookosöljyn imeytyminen iholle kestää melko pitkään. Tuoksuu erinomaiselta! Alkuperäinen englanninkielinen resepti ja lisää kofeiinin ja kookosöljyn vaikuttavuudesta täältä.

Seuraavaksi kokeilin valmistaa erilaisia sokeripohjaisia kurintavoiteita. Hyvät peruseväät kuorintavoiteiden valmistuksen saloihin löytyy täältä. Sivu tarjoaa mielenkiintoista tietoa erilaisten öljyjen sekä hedelmien ja vihannesten vaikutuksista. Kookosöljyyn olin jo tutustunut, nyt oli aika laajentaa öljytuntemusta avokadoöljyyn, joka maistui muuten erinomaiselta myös salaatinkastikkeena! Vihanneksista lähdin liikkeelle kurkusta, jolla tiesin olevan turvotusta laskeva vaikutus.


Kurkku-avokado -kuorintavoide

Kaada aineet pienen lasipurkin pohjalle seuraavan suhdetaulukon mukaan:
1/4 avokadoöljyä
2/4 ruokosokeria. Sekoita.
1/4 soseutettua kurkkua. Sekoita (älä liian voimakkaasti).

Sulje kansi ja laita jääkaappiin. 
Voiteen pitäisi säilyä jääkaapissa parisen viikkoa.

Itse tein tosin ensimmäisen version hieman fiilispohjalta ja luin vasta sitten tarkemmin ainesosien oikeat suhteet. Ensimmäiseen versiooni soseutin aluksi 10cm kurkkua ja lorottelin soseeseen vapaalla kädellä silmämääräisesti sopivalta tuntuvan määrän avokadoöljyä. Lopuksi lisäsin "sopivalta tuntuvan määrän" ruokosokeria. Tuossa versiossa kurkkua oli huomattavasti enemmän ja sokeria taas vähemmän kuin ohjeessa. Väri oli paljon vihreämpi kuin alkuperäisen reseptin kuvissa, joten aloin epäillä ainesosien suhteita. Testasin kuitenkin tätäkin ja kyllä, ainakin turvotusta laski, kuorivasta vaikutuksesta en ole niin varma. Annoin seoksen vaikuttaa kasvoilla n. 15min ennen kuin pesin sen pois. Voiteen ollessa kasvoilla sokeri hieman tahmaa ja kiristää, mutta pesun jälkeen iho tuntuu todella pehmeältä ja sileältä. Avokadoöljy imeytyy hyvin iholle eikä jätä ihoa rasvaisentuntuiseksi. Muutamassa tunnissa laskee myös turvotusta (ainakin tämä minun reilusti kurkkupitoinen versio).


Kiivi-avokado -kuorintavoide

1/4  avokadoöljyä
2/4 kidesokeria. Sekoita.
1/4 soseutettua kiiviä. Sekoita.

Sulje kansi ja laita jääkaappiin.

Alkuperäisessä reseptissä öljynä oli safflower oil (en edes tiedä mitä se on suomeksi, eli käytin tässäkin jo hyväksi havaittua avokadoöljyä). Kiivin siemenet tuovat voiteeseen mukavasti rakennetta ja tehostaa ihoa kuorivaa vaikutusta. Käsittelyn jälkeen iho tuntui pehmeältä. Herkullinen väri. Purkissa ollessaan ainekset laskeutuvat kerroksittain eli kunnon sekoitus lusikalla ennen käyttöä.

Lime-kookos -kuorintavoide

1/4 dl kookosöljyä
1 dl kidesokeria
1 rkl kookoshiutaleita
puriustettua limen mehua

Sulata kookosöljy mikrossa nestemäiseksi. Sekoita öljyyn sokeri ja kookoshiutaleet. Lisää lopuksi hieman limen mehua (alkuperäisessä ohjeessa käytetty limen tuoksuista öljypohjaista aromia, itse puristin tuoreesta limestä muutaman tipan tuomaan limen aromia.)

Tuoksuu erinomaiselta. Kookoshiutaleet tehostavat ihoa kuorivaa vaikutusta. Kookosöljy kosteuttaa. Omaa versiotani en kuitenkaan käyttäisi esim. vastahöylätyille säärille, epäilen että lime ei välttämättä tuntuisi hyvältä...


Ruusun terälehti-kookos+manteliöljy -kuorintavoide näytti äärettömän söpöltä täällä, omastani ei tullut aivan yhtä nätti. Tarkkoja mittoja ei ollut, joten katsoin kuvasarjasta ja arvioin sen perusteella määrät. Manteliöljyä en löytänyt ihan perusmarketista, mutta Punnitse ja Säästä -kaupasta sitäkin löytyi, eikä ollut edes kallista. Toimii niin ikään myös salaatinkastikkeena.

Kookos-ruusu-manteliöljy -kuorintavoide

Laita iso lusikallinen kookosöljyä lasipurkin pohjalle.
Asettele ruusun terälehdet kookosöljyn päälle.
Laita reilusti ruokosokeria terälehtien päälle. 
Kaada manteliöljyä ruokosokerin päälle, anna laskeutua ja lisää manteliöljyä uudelleen.
Älä sekoita vaan anna kerrosten jäädä näkyviin.
Juuri ennen käyttöä ainekset sekoitetaan lusikalla keskenään.


Tätä voidetta en itse testannut... mutta tuoksu oli mitä erinomaisin. :)

Mukavaa kesää!

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Jämäkankailla järjestystä?


 Mitä tehdä kapeille kangassuikaleille? Jouluksi ompelin heppakankaasta paneliverhot. Kankaasta jäi kapeita kangassoiroja, joita en poiskaan heittänyt. Nyt ne ovat pyörineet kangaslaatikossa odottaen inspiraatiota. Pieniksi koreiksi päätyivät. Vuoriksi löytyi tilkku punaista ruutukangasta. Tulikohan niistä liian jouluiset keskellä kesää!?


 Ensimmäinen kori on mitoiltaan 15x25 cm, korkeus 15 cm. Kori on sen verran laakea, että jää jämäkästä tukikankaasta huolimatta väkisinkin aika lötköreunaiseksi.


Jälkimmäisen korin tein 15x15 cm, krkeus 20 cm. Kori on malliltaan paljon jämäkämpi. Kangasta ommellessa toki kävi minulle tyypilliseen tapaan pieni hupsistarallaa. Hepat kupsahtivat nurin päin :)


Pienen tytön sukkia, tumppuja ja myssyjä tuntuu pyörivän joka paikassa, josko ne pysyisivät taas hetken järjestyksessä. Tuskin, mutta onpahan taas yritetty.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Piipaa paapii


Pojallani on vain yksi tyynyliina. Tai monta tyynyliinaa, mutta vain yksi, joka kelpaa. Kerran äidille on sattunut paha moka pyykkipäivänä: Hevisaurustyynyliina unohtui likapyykkikoriin ja illalla nukkumaan mennessä tyynyssä oli VÄÄRÄ tyynyliina. Sellaisen katastrofin iskiessä on aivan ymmärrettävää, ettei uni tule. Kun nukkumatti saatiin vihdoin väärästä tyynyliinasta huolimatta houkuteltua paikalle, kuului keskellä yötä riipaiseva parahdus: "Missä on minun dinosaurustyyny?!"

Tällaisten äidin hajamielisten pyykkipäivien varalle olisi hyvä olla myös toinen hyväksytty tyynyliina. Pienellä riskillä päätin tehdä pojalle myöhästyneeksi nimpparilahjaksi uuden tyynyliinan. Sopiva kangas tuntui löytyvän, poikani kun rakastaa autoja, kulkuneuvoja ja työkoneita. Jos tämä kangas ei kelpaa, niin sitten ei auta muu kuin yrittää etsiä toinen samanlainen hevisaurustyynyliina.

Ensimmäinen tutustuminen vaikuttaa lupaavalta. Tyynyliinasta on hauska bongailla erilaisia työkoneita ja etenkin piipaa-autoja. Poikani on innostunut lahjastaan. Joskin iso testi on vielä edessä: Osaako nukkumatti heittää unihiekkaa piipaa-tyynyliinalle?


Myös pikkusisko kävi testaamassa uuden tyynynpäällisen. Ainakin köllöttelyyn ja pyörimiseen toimi.

Ompeluvaiheessa ajatus ei kulkenut. Ei yhtään. Kesti ikuisuuden pähkäillä niinkin yksinkertainen asia, kuin että miten saan tuon tyynyä paikoillaan pitävän sisätaitteen niin, että sauma jää piiloon taitteen alle. Mieleen tuli ala-asteen käsityötunnit -kolmosluokan jälkeen en ole tainnut tyynyliinaa ommellakaan. Silloinen opettajani painotti miten tärkeää oli saada sauma piiloon. Pidin nipottamisena, kun ei tuolla saumalla tyynyn sisällä ollut mielestäni mitään merkitystä. Nyt aloin nipottaa itse itselleni. :) Hassua miten jotkut pienet asiat jäävät muistiin ja tulevat sitten yhtäkkiä elävästi mieleen pitkien aikojen päästä. Herranjestas, tuosta käsityötunnistahan on pakko olla aikaa yli 25 vuotta!



Tyynyliinan jälkeen kangasta jäi vielä pieni pala. Juuri sopiva hernepussien tekoa varten. Ajatukset olivat jo valmiiksi nostalgisesti ala-asteella, jossa liikuntatunneilla usein temppuiltiin hernepusseilla. Nekin muistan selvästi, tylsän vihreitä olivat. Näistä tuli paljon kivemmat! Kopittelu ja tasapainotemppuilu onnistui näilläkin.


Hetken päästä olohuoneen täytti aika hulina ja viuhahtavat hernepussit! Paljon iloa pienestä. :)

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kotitunika


 Taas kävi niin, että tuo kangas näytti kivemmalta pakassa kuin lopullisessa tunikassa. Mutta kangas yllätti toisellakin tavalla. Tai ei kai voi sanoa yllätti, halpa kun on harvemmin hyvää. Joka tapauksessa pesin kankaan etukäteen, kuten suositeltavaa kai on. Ilmeisesti käyttämäni kirjopesuohjelma oli tälle kankaalle liikaa. Noihin tummanruskeisiin kohtiin tuli ensimmäisessä pesussa uurteita! Rentoa arkitunikaa olin toki alunperin tekemässäkin, mutta harmittaa silti, kun kangas on jo valmiiksi kuluneen näköinen. No materiaaleihin nyt ei paljon huvennut ja helppo malli (jota käytin aiemmassakin tunikassa) valmistui miehen ja pojan kauppareissun ja tyttären päiväunien aikana. Tällä kertaa kun kaavat oli jo edelliseen tunikaan testattu, ei ratkojaakaan tarvittu lainkaan! Hiphei!

Uurteet

Opetus nro 1: Halpa on harvemmin hyvää. Olisikohan tämän kankaan kohdalla ollut parempi ommella ensin ja pestä sitten nurin päin jännittäen paljonko kangas kutistuu pesussa. Mene ja tiedä.

Opetus nro 2: Pakassa kangas näyttää usein erilaiselta kuin valmiissa vaatteessa. Oppiikohan tuohon? Että olisi silmää nähdä miltä valmis vaate tulee näyttämään. Toivottavasti.



torstai 22. toukokuuta 2014

T-paidasta shortsit

Silittämään ei ehditty, kun testaaja karkasi jo ulos.
Helteet tulivat niin kovalla rytinällä, etten ollut ehtinyt vielä kesävaatevarantoa päivittää oikeaan kokoon. Pojan lököshortsiosasto kaipasi kipeästi täydennystä ja siihen apuja haettiin jälleen isin vanhasta t-paidasta. Kangas oli ihan hyvässä kunnossa, mutta toisesta hihan suusta oli kanttaus ratkennut. Mutta olipahan taas oppitunti trikoon ihmeelliseen maailmaan tämä harjoitelma. Opetus nro 1: Neulan koolla on väliä. Opetus nro 2: Lagankireydellä on väliä. Vielä kun nuo säädöt oppisi joskus tekemään ihan näppituntumalla, ettei tarvitsisi kaikkea hakea umpimähkään kokeilemalla. Opetus nro 3: Taidanpa vielä treenailla trikoon ompelua näillä isisn vanhoilla t-paidoilla ennen kuin ryhdyn tilailemaan niitä ah niin ihania kuviotrikoita.

Tästä lähdettiin


Kaavoja ei taaskaan ollut, joten sellaiset joutui itse tekemään vanhoja shortseja apuna käyttäen. Sanomalehteä oli juuri sopivasti hollilla, joten kaavaluonnokset siihen. Vähän sinne päin piirrellen nuo tulivat, mutta mielestäni katsoin, että sivu- ja haarasaumojen pituudet täsmäisivät kummassakin puoliskossa. Leikkaus oli niin ikään vähän sinne päin periaatteella. Halusin lahkeista pidemmät kuin noissa mallishortseissa ja vyötätöllekin päätin jättää reilusti tunarointivaraa, joten silmämääräisesti leikkasin reiluin ala- ja ylävaroin..

Ajattelin ompelun olevan suht simppeli homma, mutta eihän se taaskaan mennyt niin kuin Strömsössä... Vaihdoin koneeseen pallokärkineulan, säädin samat tikit ja langankireydet kuin edelliselläkin trikooprojektilla. Vielä testiajo tilkkuun ja sitten ompelemaan. Tai sitten ei. Lanka ei vain jostain syystä jäänyt kiinni kankaaseen! Langoitin koneen uudelleen. Ei. Tyhjää surauttelin menemään edelleen. Säädin erilaisen jousto-ompeleen. Ei. Sama homma, tyhjää löi. Arvoin langankireyksiä suuntaan jos toiseenkin. Ei. Kokeilin toiseen testitilkkuun -eri trikoosta ja siinä ommel toimi. Aika salatiedettä tuntui olevan homma tällaiselle ompelukonenoviisille. Viimeisenä oljenkortena päätin vielä vaihtaa koneeseen ohuimman jersey-neulan, mitä pakista löytyi, muuta eroa noilla kahdella trikoolla kun en päällisin puolin keksinyt kuin että tämä johon tikki ei tartu, on vähän ohuempaa. Aamen, johan auttoi neulan vaihto ja tikki alkoi kankaaseen tarttua. Edelleen edessä oli toki arvonta langankireyksien suhteen. Täysin uuno kun olen langankireyden säätelyssäkin, niin yritys ja erehdys metodilla mennään. Lopulta langankireys 6 tuntui sopivimmalta. Ei sekään ehkä aivan oikea ollut, sillä ommellessa ylälanka katkesi muutaman kerran.

Voitte kuvitella, että noiden säätöjen kanssa kun on jo saanut hyvän hien pintaan, ei järki itse ompelussa(-kaan) ole aivan terävimmillään. Järkeilin, että ensin täytyy ommella keskisaumat eteen ja taakse. Joku ihme aivopieru tuli sitten tämän tehtyäni, oikosuluissani sain päähäni, että herttinen sentään nythän ompelinkin etukappaleet yhteen haarasaumojen kohdalta. Tiesin, että tuon kyseisen kaksi eteen ja yksi taakse ompeleen ratkominen olisi tuskaa ja näin ohuessa kankaassa repisin vain kankaan rei'ille. Pikapäätöksenä päätin leikata ompeleen pois. Heti tämän tehtyäni tajusin, että kappas, olin sittenkin alunperin ommellut aivan oikean sauman, jonka leikkasin aivan turhaan! Nyt oli siis edessä kikkailu sen suhteen, että kun etukappaleista on niistetty sentti pois, niin heittoa tulisi sovittaessa niitä yhteen takakappaleiden kanssa.


Ja niinhän sitä tulikin. Jotain häikkää on ilmeisesti käynyt jo leikkausvaiheessa, sillä lahkeessa heitto oli parisen senttiä, samoin vyötäröllä. Luojan kiitos ymmärsin heti alkujaan jättää reilusti tunarointivaraa ylä- ja alavaraan! Sakset käteen ja "pientä" trimmausta toivoen, että leikkelyn jälkeen pituus vielä riittäisi ja shortsit istuisivat myös edestä. Toden totta toivoin myös, että loput itse ompelusta sujuisi ilman tunarointeja. Kun sitten itse en enää räpeltänyt, keksi ompelukone vielä yhden tempauksen. Kesken ompelun ylälanka katkesi. Siinä sinällään ei mitään ihmeellistä ole, mutta kun yritin langoittaa konetta uudelleen, totesin langan jumittuneen jonnekin koneen sisään. Niin ikään neula jumittunut ala-asentoon. Pientä väkivaltaa käyttäen sain vihdoin kammettua sen yläasentoon, jolloin huomasin, että ommellessa lanka oli tehnyt itsellään tiukan solmun tuon ylös ja alas liikkuvan osan (jonka nimeä en tiedä) ympärille! Taitoa vaatii tämäkin...

 
Loppuosa ompelusta sujuikin sitten suht mutkattomasti -Paitsi että tokihan ensimmäisellä yrittämällä sain ommeltua kuminauhan kierteelle. Onneksi se oli kuitenkin helppo fiksata :) Kaikesta räpeltämisestä huolimatta itse lopputulokseen olen yllättävän tyytyväinen. Lahkeiden pituus ja shortsien väljyys on juuri sopiva.



Kuminauhan kireys testattiin pomppulinnassa. Housut pysyivät jalassa niin pomppujen kuin kuperkeikkojenkin aikana. Hiphei!


Tällaisen krokotaskunkin aplikoin shortseja varten, mutta tasku ei sitten koskaan päätynyt shortseihin.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kesätunika



Kesähelteiden yllättäessä teki mieli ommella jotain helppoa, nopeaa, kevyttä ja kesäistä. Näin varttuneemmalla iällä sitä on kummasti alkanut arvostaa pyllyn peittäviä malleja. Tunikat ovat kivoja, mutta valitettavasti tälle vartalotyypille usein ongelmallisia. Kun ylä- ja alakroppa on eri paria, on hankala löytää nätisti laskeutuvaa tunikaa. Päätin ottaa riskin.

Halusin tunikan isoilla kuvioilla ja etsin siihen kangasta, jonka kuvittelin laskeutuvan nätisti olematta kuitenkaan läpikuultavaa liesua. Tuo printti taisi kyllä näyttää kivemmalta pakassa kuin lopulta tunikassa, mutta kaipa tuokin kesäisenä tunikamekkona kelpaa.

Kaavaa ei taaskaan ollut, joten improvisoin kaavan eräästä pellavatunikastani. Pellavatunika on väljää mallia ja se on ostettu raskausaikana, nyt se on ehkä jo hieman turhankin väljää mallia, mutta eipä muutakaan kaavaa tähän hätään ollut. Olen pitänyt tuon pellavatunikan mallista juuri sen väljyyden ja huolettomuuden vuoksi. Tunikan voi vain "heittää päälle". Tästä kankaasta tuon tunikan toteutus väljänä ei kuitenkaan toiminut haluamallani tavalla. Edestä oli vielä ihan ok, mutta sivuprofiilissa näytin olevan  kuudennella kuulla raskaana. Spekulointeja välttääkseni koitin fiksata mallia kaventamalla tunikaa enemmän a-linjaiseksi. Otin kummaltakin sivulta tuuman verran sisään yläosaa, helman leveys jäi entiselleen. Sivuprofiili parani tuon kavennuksen jälkeen, mutta etuprofiilista tuli hieman erilainen kuin olin ajatellut. Paras kompromissi taitaisi olla ensimmäisen version etuprofiili ja kavennetun sivuprofiili. Ompelujälkeen olen tällä kertaa jo ihan tyytyväinen. Mallikin oli sen verran yksinkertainen, että vältyin kokonaan ratkomiselta! Jotain edistystä tapahtunut sentään :)

Ennen ja jälkeen fiksauksen


Kavennuksen jälkeen mallista tuli sen verran tyköistuva, että tätä tunikaa ei enää aivan heitetä päälle, mutta mahtuu silti ilman sivuvetoketjua.

Koesovitin kavennusta ensin hakaneulojen kanssa.

Koesovituksesta huolimatta tämä oli jännittävä vaihe...


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Käsi kädessä


Taidan olla hieman koukuttunut aplikointiin. Tänään syntyi jälleen uusi syöttölappu. :) Koska tuo satiininauha ei oikein hyvin toiminut kanttauksen kaarevissa kohdissa, päätin kokeilla syöttölappua ilman kanttausta niin, että nauhat jäisivät saumojen väliin. Ulkoreunan viimeistelin koristeompeleella. Isompi kontrasti langan ja taustakankaan värissä olisi koristeompeleen osalta toiminut paremmin, mutta kun kuviossa ei muita värejä ollut kuin valkoista ja vaaleanpunaista, niin en viitsinyt reunustakaan muulla värillä ommella. Toimii se näinkin, vaikka ehkä ryhdikkäämpi on kyllä tuon kanttinauhan kanssa. Täytynee käydä ostamassa kanttinauhaa eri väreissä.

Ensimmäinen luonnos

Ihan tyytyväinen olen aplikoinnin siisteyteen. Nyt muistan jo tiukissa käännöksissä kiinnittää neulan kaarroksen ulkoreunaan silloin, kun nostan paininjalan. Noissa ensimmäisissä harjoitelmissa en ilmeisesti kiinnittänyt huomiota oliko neula sisä- vai ulkokaarteessa kangasta kääntäessä ja neulan ollessa sisäkaarteessa ulkoreunaan tuli "hyppyjä".

Reunuksen koristeommel

Laaduntarkkailua
Käyttäjätestissä keskityttiin satiininauhojen tarkasteluun. Ilmeisesti läpi meni laadunvalvonnasta. :)