Värejä luonnosta

Vaikka syksyn kylmät yöt tekevät jo tuloaan, löytyy luonnosta vielä mukavasti värin lähteitä. Äidille tekemäni Kalevala-peittoprojektin jälkeen iski jälleen värjäysinnostus. Ajatuksena oli koota repertuaaria talven varalle, josko sitä innostuisi vielä virkkaamaan toisen torkkupeiton itselle. Nämä värit eivät vielä riitä kokonaiseen Kalevala-peittoon, mutta kesäkuussa värisuoraa voi täydentää vaikkapa lupiinista saatavin sinisen ja vihreän eri sävyin.

Ylärivi vasemmalta: raparperin lehdet harmaalle pohjavärille, punikkitatti, taulakääpä, männynsuomuorakas, marjatuomipihlajan kuivettuneet marjat (väri todennäköisesti haalistuu, mutta tässä projektissa sekään ei haittaa)
Keskirivi vasemmalta: raparperin lehdet, tarhakäenkaali, tarhakäenkaalin jälkiväri, samettijalan + tarhakäenkaalin 2. jälkivärit, raparperin lehdet.
Alarivi vasemmalta: samettijalan jälkiväri, verihelttaseitikin 2. jälkiväri, verihelttaseitikin jälkiväri, verihelttaseitikki, samettijalka 

Kasvien lisäksi syksyllä voi väripataan pilkkoa sieniä. Omia suosikkejani syksyisessä sienimetsässä ovat verihelttaseitikit ja samettijalat. Kasveista suosikkini on pihallamme kasvava viininpunainen rikkaruoho tarhakäenkaali, joka tälläkin kertaa antoi heleän sinistä väriä. Jälkiväri oli hennon omenanvihreä. Enpä olisi ennen värjäysinnostustani uskonut, että vielä jonain päivänä toivoisin kyseistä rikkakasvia kasvavan pihallamme nykyistä enemmän.

 Käytän lankojen purettamiseen pelkästään luonnon puretteita, enimmäkseen raparperia. Pihallamme kasvaa iso raparperipuska, nyt se alkaa olemaan viimeisiä lehtiä myöten käytetty. Kukkavarsissa ja lehtivarsista väri jää hyvin neutraaliksi, jolloin varsinaisiski väreiksi tarkoitetut värit pääsevät paremmin esiin. Raparperin lehdillä tulee keltaista, mutta siitäkin saa erilaisia sävyjä hieman langan pohjaväristä tai vuodenajasta riippuen. Nyt syksyllä puhtaanvalkealle langalle värjätty keltainen muistutti melkeinpä sitruunaperhosen väriä. Harmaa pohjaväri tuotti vihreän lopputuloksen. 

Kalevala-peitto itsevärjätyin langoin

 Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten tapahtui sellainen hurahtaminen kasvivärjäykseen. Värjäyksissäni seuraan enemmän intuitioita kuin ohjeita, enkä käytä lankojen purettamiseen alunaa tai muita metallisuoloja, vaan kaikki värjäyskokeiluni on tehty luonnonpurettein. Värit eivät ehkä ole kovin räiskyviä, mutta ei ole tarviskaan olla. Osa langoista on jäänyt hyvinkin pliisuiksi, mutta lopulta keksin projektin, johon sain hyödynnettyä nuo kaikkein pliisuimmatkin (siinä hetkessä epäonnistuneiksi kokeiluiksi leimatut) värit osaksi isompaa kokonaisuutta.

Varsinaisen Kalevala-peittoprojektin kanssa taidan olla pari vuotta valtavirtaa myöhässä. Ohjehan julkaistiin aikanaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Itse aloitin tämän noin vuosi sitten. Ajatus oli virkata paloja hiljalleen ilman sen suurempaa aikataulua. Ikuisuusprojektin kanssa vaaraksi tulee vain se, ettei se tahdo oikein koskaan valmistua. Jossain vaiheessa keksin, että antaisin peiton äidilleni 70-vuotislahjaksi. Ikuisuusprojektilleni määrittyi deadline. Vaikka miten olevinaan aloitti ajoissa, oli välillä pitkiäkin taukoja ja viimeisten palojen virkkaus jäi kuitenkin lopulta viime tinkaan. Lankoja pääteltiin juhlia edeltävänä yönä. :)

Peiton tekemiseen käytettyjä työtunteja on mahdoton laskea, sillä jokainen pala on virkattu eri värjäyserästä. Halusin, että jokaisella palalla olisi ikään kuin oma tarinansa aina kasvien tai sienten poimisesta alkaen. Peitosta muodostui lopulta yksi rakkaimmista käsitöistäni ja siksi annoinkin sen mielelläni rakkaalle äidilleni, joka on ollut suurena vaikuttajana koko käsityöharrastukseni syntyyn. Minulle käsitöiden arvostaminen on pitkälti äidin ja mummin peruja. Käsitöiden tekemisen lisäksi äitini kirjoittaa runoja, siksikin Kalevala-peitto, jonka jokaiseen palaseen liittyy katkelma Kalevalasta poimittuja runoja, tuntui juuri oikealta lahjalta äidilleni. Omalla tavallaan koko peitto on kuin yksi iso runokokoelma.

Projekti oli palkitseva, lopputuloksesta tuli oikeastaan hienompi kuin uskalsin edes alunperin toivoakaan. Jossain vaiheessa jännitin, että itse värjäämistäni langoista värikokonaisuus muodostuisi jotenkin tunkkaiseksi. Mutta juuri nuo "pilalle" menneet pliisut värit raikastavat kokonaisuuden. Toisaalta kaikissa väreissä on hieman samanlaista pehmeyttä ja värit sointuvat yllättävän hyvin toisiinsa.

Projektin aikana tuli opittua aika monta uutta virkkauksen erikoissilmukkaa, onneksi jokaiseen palaseen oli olemassa oma tutorial-videonsa. En ole mikään virkkausspesialisti, joten ihan pelkkien kirjoitettujen ohjeiden varassa en olisi varmaankaan saanut peittoa valmiiksi asti.

Aurinkoisena syyspäivänä sain taas uuden värjäysinnostuksen. Kävin tänään sienimetsässä poimimassa värjäyssieniä. Matkaan tarttui iso kasa samettijalkoja sekä jonkin verran verihelttaseitikkejä ja männynsuomuorakkaita. Pihalta löytyi vielä jonkin verran raparperejakin lankojen purettamiseen, varret jättivät värin melko neutraalin värisiksi, mikä oli tarkoituskin. Samettijalat pääsivät jo pataan, muut sienet lilluvat liotusvesissä vielä ainakin huomiseen.

Ehkäpä aloitan vielä uuden peittoprojektin itselleni. Saisin ainakin hyvän syyn jatkaa värjäyksiäni. Monta kasvia on vielä kokeilematta. Toisaalta kasvien suhteen kausi alkaa olemaan lopuillaan, mutta projektiahan voi jatkaa kevään koittaessa. :) Uusilla kasveilla tai sienillä kokeilemisessa on aina oma jännityksensä. Oma yllätyksensä on tutuissakin kasveissa, värin lopputulokseen tuntuu vaikuttavat hyvin moni asia. Samasta kasvista saattaa eri vuodenaikaan tai eri lämpötilassa saada eri sävyä. Jokainen värjäyserä on tavallaan aina uniikki.

Peitto on virkattu 3,5 koon puikolla Seiskaveikasta (kestää hyvin huopumatta, vaikka väripatani ovat ulkona poristessaan päässeet välillä turhankin kuumiksi). Liitokset ja reunuksen tein luonnonvalkeasta Nallesta. Lopuksi vielä palat yksitellen ja yritykseni muistella jokaisen palasen värin lähde. Näissä yksittäiskuvissa värit eivät tosin pääse aivan oikeuksiinsa, jostain syystä (tai ehkä kuvaustaustan harmaudesta johtuen) näyttävät taittavan enemmän harmaaseen, kuin oikeasti ovat.

Ilmatar, raparperin kukkavarret

Sotkan pesä, Verihelttaseitikkien lakit

Maailman synty, suolaheinän lehdet

Kätketty aurinko, raparperin lehdet

Iso tammi, pihlajan lehdet

Pohjan akka, lupiinin kukat jälkiväri

Lemminkäinen, samettijalka

Ahto, männynsuomuorakas
(lanka oli loppua kesken, joten palan ulkoreunaa muokattu).

Kalevalan meri, lupiinin kukat

Väinölän viljavat vainiot, pihlajan kuoret

Joukahainen suossa, voikukan kukinnot

Kasvun ihme, lupiinin kukat

Ei ole vuoksen voittanutta, tarhakäenkaali

Sammon taonta, lupiinin pinkit kukat

Tuonelan joutsen, lupiinin kukat

Neidon kehrä, tuntematon kääpälajike

Nuotiovalkea, suolaheinä

Pohjolan häät, lupiinin kukat

Tellervo, samettijalka

Tapio, mongolianvaahteran lehdet

Lintukoto, samettikukan kukinnot

Marjatta, lupiinin lehdet

Kantele, koiranputki

Sammon ryöstö, kurjenmiekka

Partioteemasynttärit

Olen pitänyt lapsille jo useampana vuotena erilaisia teemasynttäreitä. Synttäriteeman valitseminen sekä ideointi toimintojen ja tarjoilujen suhteen tehdään lasten kanssa yhdessä. Näidenkin synttäreiden ajatustyö aloitettiin jo kesäkuussa, kun poikani keksi mökkireissulla haluavansa seuraavaksi partioteemaiset kaverisynttärit. Erinomainen valinta, luonnon yhdistäminen niin toimintoihin kuin tarjoiluihinkin oli myös minulle mieleen. Onneksi välillä hieman arvaamaton loppukesän sää sattui tällä kertaa kohdilleen ja saimme pitää juhlat kokonaan ulkona.

Poikani oli viime viikonloppuna partioleirillä, jossa opeteltiin mm. kanootilla melomista. Tästä innostuneena hän suunnitteli itse legoista kakunkoristeensa. Äidin tehtäväksi jäi toteuttaa maisema koristeen ympärille. Tuunasin kahdeksan valkoista kynttilää tussilla koivun rungoiksi. Varsinaista metsäpaloa emme kuitenkaan saaneet aikaan, sillä puuskittainen tuuli sammutti kynttilät ennen kuin päivänsankari ehti niitä edes puhaltaa.

Kalastusteeman ympärille näpertelin coctailtikuista, marmeladista ja jogurttimarjoista ongenkohokoristeet muffinsien päälle. Todettakoon, että juhlijoiden keskuudessa matopurkki tyhjeni huomattavasti joutuisammin kuin omanamuffinsini.

Suklaatikuista ja "vaahteranenistä" turailin sudenkorentoja synttäripöytään. Tällaisia lenteli jo kesällä tyttäreni keijusynttäreillä.

Samaisista suklaatikuista asettelin myös nuotiopuut Fasupalaklapikasan viereen. Oranssit sammakot ja cocispulloirtikset toimivat yllättävän hyvin nuotion liekkeinä.

Ja koska suklaata ei voi koskaan olla liikaa, päätyi juhlapöytään vielä suklaatattejakin. :)

Suolapalana synttäripöydässä luikerteli nakkien ympärille kietoutuneita paprikakielisiä  voitaikinakäärmeitä.

Päärynän puolikkaasta ja rypäleistä tehty siili oli hittitarjoilu pikkusiskon keijusynttäreillä. Siili valmistuu nopeasti ja helposti, joten sellainen pääsi näihinkin kekkereihin.

Kun masut oli täynnä herkkuja, järjestettiin tarkkuusammuntakisa ritsalla ja kävyillä. Takapihaltamme pääseen suoraan metsäpolulle, jonne olin rakentanut punaisesta villalangasta "laserpujotteluradan". Lankaan osuessa joutui palaamaan uudelleen radan alkuun.

Lähimetsän luontoa tutkailtiin myös bingoruudukon avulla yrittäen bongata kuponkiinsa mahdollisimman monta luontokohdetta.

Puumajassa sai käydä opettelemassa solmujen tekoa. Tulostin solmuohjeet valmiiksi ja eriväriset narut helpottivat vaihekuvien seuraamista.

Pihapiirin hiljettyä ja juhlijoiden hälvettyä torkahdin riippukeinuun. Ensi viikoksi sää taitaa melkoisesti viiletä, onneksi tänään saimme viettää vielä kesän ehkä viimeistä hellepäivää.

Kuplapaita

Jokin kuvaamiseen liittyvä tuska tuntuu nyt olevan meneillään. Eipä silti, ei ole kyllä kauheasti mitään uutta kuvattavaakaan ilmestynyt, mutta tuntuu että nekin vähät, mitä on saanut aikaiseksi, jäävät pitkäksi aikaa tai kokonaan kuvaamatta. Koska blogin pitämisen alkuperäinen idea oli toimia ensisijaisesti itselle jonkinlaisena käsityöpäiväkirjana, koitan nyt ryhdistäytyä tässä kuvaamisasiassakin, jotta tulisivt valmiit käsityöt "kirjanpitoon" edes lähimain ajallaan.

Viime viikolla havahduin siihen, että pojallani olisi seuraavana päivänä valokuvaus, eikä mitään järkevää päälle pantavaa. Pikapaniikkityönä surauttelin illalla pojalle edes uuden paidan muistaakseni Kangaskapinan Kuplavolkkarikankaasta. Kangas oli tuntumaltaan aika "lötköä" ja hieman jännitti peruspaidan ompelukin, kun yleensähän käy niin, että mitä tiukemmalla aikataululla tekee, sitä takuuvarmemmin jotain menee pieleen. Sovituskappale oli paidan ompeluvaiheessa jo unilla, eli oli vain luotettava siihen, että paita olisi aamulla kerrasta sopiva. Päätinkin turvautua tämänhetkiseen teeppareiden luottokaavaani, Graphic Printsiin (OB 3/2017), johon olen tehnyt hieman omia muokkauksia . Pääntien kanttausvaiheessa tuo kankaan lötköys jännitti aika tavalla. Kaikki tähtimerkit kun puolsivat sitä, että viimeistään viimeistelyvaiheessa jotain karahtaa kiville. Varoin varmasti niin kovasti tuota pääntien venutusta, että lopulta pääntie tuntui aika piukealta. Päitaa päälle kiskoessa sisätikkauksista kuului hieman ilkeänkuuloista rutinaa, mutta mitään totaalista katastrofia ei ainakaan päälle päin näkynyt. Onpa tuo pääntie pysynyt muodossaan muutamien käyttökertojen ja pesun jälkeenkin. Ei ehkä mikään mestarillisin taidonnäyte, mutta käyttövaatteena varmasti ihan jees.

Parempi myöhään, kuin...

Huomaan, että töiden ja lasten harrastusten alkaminen haittaa taas huomattavasti omaa harrastustoimintaani ja blogi on saanut viettää hiljaiseloa. Melkein koko heinäkuun olimme Euroopassa road tripillä, joten heinäkuullekaan ei kertynyt yhtään blogipostausta. Heinäkuun alussa tosin ompelin reissuumme muutamia mekkoja. Ajatus oli kuvata ne sitten matkalla jossakin päin Eurooppaa. Vaan kuinkas sitten kävikään, paljon puhutut Euroopan superhelteet väistyivät tieltämme ja hellemekkojen sijaan reissuvaatetus koostui lähinnä huppareista ja pitkistä housuista. Mekot jäivät kuvaamatta, enkä ole oikein saanut aikaiseksi kuvata niitä enää kotiin palattuakaan. Jotta blogini ei vaipuisi aivan horrokseen, selailin puhelimen kuvat, josko matkan varrelta olisi taltioitunut edes joitain mekkokuvia.

Toinen Legoland-päivistä oli hellepäivä ja uusi mekko pääsi käyttöön. Paljon muita hellepäiviä ei reiluun kolmeen viikkoon sitten osunutkaan. Paitsi sitten ne viimeiset kaksi päivää, jotka kuluivat tiiviisti ilmaistoimattomassa asuntoautossa istuen ajaessamme Tanskan ja Ruotsin halki kohti satamaa.

Tuolloin hellepäivänä huvipuistoon oli päätynyt pari muutakin tyyppiä. Järjetön väenpaljous. Sellaisessa tungoksessa kuvaaminen on vähintäänkin haastavaa, eikä tuolta Legolandista lopulta montaa kuvaa tullut napsittuakaan. Pari kuvaa onnistuin löytämään. Siis sellaisia, missä eteen ei ole puolittain kävellyt joku random tyyppi eikä taustalla näy tunnistettavasti ulkopuolisia. Tuo ensimmäinen noista kuvista on otettu huvipuiston perimmäisessä osassa heti porttien auettua.

Kangas on Verson Puodin Hurmurin serkku. Isoveli sai samasta kuosista jo aiemmin kesällä t-paidan. Kaava on mukailtu Paapiin valmismekon pohjalta.

Vaikka blogissa on ollut hiljaista, käsitöiden tekemistä en sentään ole kokonaan jättänyt jäähylle. Olen herätellyt horroksesta viime vuonna aloittamani Kalevala CAL projektin. Uusia lappuja valmistuu verkalleen, mutta en ole niistä tänne postauksia tehnyt. Ehkä sitten hamassa tulevaisuudessa saan joskus ikuisuusprojektini päätökseen.

Keijusynttärit

 

Kesäsynttärit ovat parhaita, kun voi kestitä koko lapsikatraan ulkona. Tyttäremme kaverisynttäripäivän sää ei pettänyt tänäkään vuonna. Vaikkei varsinaista hellettä ollutkaan, päivä oli silti mukavan lämmin ja saimme viettää keijusynttäreitä auringon paisteessa luonnon keskellä.

Tein juhannuksena mansikka-raparperijuustokakun, johon tyttäreni ihastui ja ilmoitti haluavansa sellaisen myös synttärikakuksi. Synttärikakku tosin tuunattiin keijumetsäksi sienin, sudenkorennoin ja etanoin. :) Tuollaisiin mansikkakärpässieniin törmäsin jossakin Pinterestissä, samoin näin marmorikuulista ja askartelumassasta muovailtuja etanoita. Keijusynttäreille tein omanlaiseni etanaversion kirsikoista ja sokerimassasta. Fabulous Fingers suklaatikut muuntautuivat sudenkorennoiksi tuunaamalla niihin vaahteran lenninsiivet ja strösselisilmät. :)

 

Mansikka-raparperijuustokakku

 Pohja:

200 g Digestive-keksejä

75 g voita

Täyte:

200 g vanilija tuorejuustoa

175 g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa

2 dl kreikkalaista jogurttia

3,3 dl kuohukermaa

5 liivatelehteä

1,5-2 dl raparperikiisseliä

1,5-2 dl mansikkakuutioita

2 raparperin vartta

1 dl sokeria 

1 tl maissitärkkelystä

Raparperikiille:

3-4 raparperin vartta

1,5 dl vettä

1,5 - 2 dl sokeria

4 liivatelehteä

Pohja: Murskaa keksit tehosekoittimessa. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon keksimurska. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle. (Helpottaa, jos pohjan vuoraa ensin leivinpaperilla). Laita pohja jäähtymään.

Täyte: Kuori raparpereista ulommainen kerros ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Lisää maissitärkkelys ja keitä vielä hetki hiljalleen. Anna kiisselin hieman jäähtyä. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoomaan. Vatkaa kerma. Sekoita tuorejuustot, jogurtti ja kermavaahto keskenään. Ota tilkka (n 0,5 dl) raparperikiisseliä erilliseen kuppiin. Sekoita muu kiisseli ja mansikkakuutiot massaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kuumenna erottamasi kiisselitilkka mikrossa ja puristele sen sekaan liivatelehdet yksi kerrallaan. Valuta seos kakkumassaan ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa kakun reunus mansikkasiivuilla ja kaada täyte vuokaan. Laita jäähtymään muutamaksi tunniksi.

Kiille: Laita liivatteet kylmään veteen. Pilko kuoritut raparperit hienoksi. Lisää kattilaan vesi ja raparperit, keitä kunnes pehmenneet. Lisää sokeri ja anna sen sulaa. Puristele liivatelehdet kuuman kiisselin joukkoon. Anna seoksen jäähtyä hieman. Kaada kiille jähmettyneen täytteen päälle. Laita jääkaappiin jäähtymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Kakun lisäksi varsinaisia leivonnaisia synttäreillä ei ollut paljoakaan. Suurin osa tarjoiluista koostui enemmänkin keijuteemaan sopivista naposteltavista. Myönnettäköön, että omenan puolikkaaseen rakennettu retiisi-kaalilajitelmakeijumetsä ei ehkä kulinaristiselta ominaisuuksiltaan ole kohderyhmän ykkössuosikki, mutta itselleni visuaalisen maiseman rakentaminen lasten synttäreillä on melkein yhtä tärkeää kuin tarjoilujen maku.

Keijumetsässä tarjoiltiin myös toukka-Tuc-keksejä sekä minicroissantkotiloita. Minicroissantit ovat kyllä hirmu helppoja tarjoiltavia lastenkutsuilla. Näissä käytin täytteenä kinkkua ja juustoa. Kotilojen silminä käytin pihamaalta kerättyjä aronian marjoja. Vähän ovat marjat vielä raakoja, mutta raa'atkin kelpaavat rekvisiitaksi.

Perhosia keijumetsään pyrähti kahdenlaisia: valmiskekseistä ja sokerimassasta tuunattuja pinkkejä päiväperhosia ja ananaksesta askarreltuja yökkösiä.

Noihin ananasperhosiin löysin tutorialin Tuubista. Itselläni ei tosin aivan noin kätevästi homma sujunut, mutta perhosia näistäkin tuli.

Olen sovellellut osia erilaisista muffinssiresepteistä vähän sieltä ja täältä. Viime aikoina olen tykästynyt tällaiseen variaatioon:

Porkkanamuffinssit

200 g voita

3 dl sokeria

4 munaa

4 dl porkkanaraastetta

2 dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia

1,5 dl mantelijauhetta

3,5 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1,5 tl soodaa

1 tl vanilijasokeria

2 tl kardemummaa

ripaus suolaa

Sekoita sokeri ja voisula keskenään. Lisää jogurtti. Sekoita joukkoon kanamunat yksitellen. Lisää porkkanaraaste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinamassaan. Sekoita hyvin. Annostele muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa n. 15 min. 

Sellaisenaan taivaallisen hyviä vielä hieman lämpinä ollessaan tai jäähtyneinä voit halutessasi kuorruttaa mielesi mukaan. Nämä muffinssit kuorrutin voikreemillä.

 Juhlakoristeluissa on ihana käyttää luonnosta lötyviä materiaaleja. Kun päästää mielikuvituksen valloilleen, arkiset asiat näkeekin yhtäkkiä aivan uudella tavalla. Kotipihalla kulkiessa vaahteran "nenät" muuntautuivat mielikuvissani sudenkorennon siiviksi ja jonoon asetetut herneet toukiksi. Aronian marjat kasvoivat hauskasti pareittain -ilmiselvät ötökän mulkosilmät! Kirsikkaetanoita väkertäessä kirsikan "varresta" sai taitettua oivalliset tuntosarvet. Terassipöydän ylle kuuluva päivänvarjomme oli niin auringon polttama ja kulahtanut, etten halunnut virittää sitä juhlapöydän ylle, sillä suurta auringon paahdetta ei illalla enää ollut. Varjon varsi oli kuitenkin jumittunut paikoilleen ja tönötti esiin keskeltä juhlapöytää. Kipaisin lähimetsästä hakemassa kuivuneen karahkan auringonvarjon tyhjänä tönöttävään varteen. Karahkaan sai oivallisesti viriteltyä riippuvia koristeita. Sitä mitä ei voi peittää, täytyy korostaa. :)

Keijusynttäreillä sai halutessaan myös keijun siivet poskiinsa. Tuota glitteriä löytyykin sitten nurkista varmaan vielä joulunakin. :D

Synttärisankarin toiveiden mukaan lahjat annettiin pullon pyörityksen yhteydessä. Myös pyöritettävään pulloon sujautin ripauksen keijupölyä.

Synttärisankarin mekko on ommeltu tyttären itsensä valitsemasta Paapiin ilveskankaasta. Kaava sovellettu jonkin H&M:n valmismekon pohjalta.