sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Batman-puku



Tiistai-illalla sain pojaltani tilauksen, 5-vuotias oli piirtänyt kuvan batman-puvusta. Sellaisen hän haluaisi. Sellainen äitin tulisi ommella. Piirustus oli toki tarkka ja hieno, piirtäjä itsekin oli siitä selvästi ylpeä, äitin täytyi kuitenkin hakea vielä vauhtia toteutukseen Ompeluelämää-ryhmästä, josta tulikin muutamia kivoja vinkkejä ja uskalsin ilman erityisempiä kaavoja lähteä batmanpukuprojektiin.


Odottavan aika on pitkä. Äitin kangasvarastoista kun ei heti löytynyt riittävästi mustaa trikoota. Ompelutyön aloittaminen siirtyisi siis ainakin seuraavaan päivään. Lupasin töiden jälkeen käydä kangaskaupassa. Harvoin on äitiä odotettu yhtä hartaasti töistä kotiin.


Paita ja housut olivat helppo juttu. Halusin niistä erilliset, jotta asua voisi käyttää myös tavallisena tarhavaatteena, yhdessä tai erikseen. Paitaan käytin vanhasta paidasta soveltamaani omaa kaavaa ja housuihin omilla taskumuokkauksillani muunneltua Ottobren luottokaavaani Happy Champia (OB 6/2014). Paidan etumukseen ja housujen takataskuun aplikoin batman-logon.


Eniten päänvaivaa tuotti huppu. Aluksi mietin vaihtoehtoa hupparista. Lopulta päädyin kuitenkin ompelemaan huppuosan kokonaan erikseen. Tämä oli myös poikani toive. Lopulta hupun toteutusperiaate olin varsin yksinkertainen. Ompelin isosta suorakaiteenmuotoisesta palasesta tuubin (pitkän sellaisen, koska hupussa on myös vuorikangas). Periaate on huppuun on samanlainen kuin vaikkapa noissa Kimperin pipoissa, isompana vain.


Tuubin päät saumuroin nurjalta yhteen niin, että takasauma asettuu keskelle, käänsin tuubin ja leikkelin vanulevystä kolmiot, jotka ompelin lyhemmiltä sivuiltaan hupun sisään kulmiin. Ompelin myös vuoriosasta päädyt yhteen ja sulloin vuorin hupun sisään. Asettelin vuorioasta nuo kulmat korviin vielä lisätäytteeksi ja ompelin lopuksi korvien "tyviosat" kiinni hieman kaarevasti pään muotoa mukaillen. Vähän korvat vielä lerpattivat sivulle ja tuunailin niitä muutamalla pistolla hieman enemmän korvamaisemmaksi ruttuun, jolloin pysyivät myös parmmin pystyssä. Silmäaukot ja alaosa on ensin siksakattu ja leikattu sitten auki.


Viitan kankaaksi löysin tuollaista hieman kiiltäväpintaista hyvin laskeutuvaa ohutta plurua. En edes ehtinyt kanttaamaan viittaan, kun se solmittiin käyttöön. Hyvin on leikeissä pysynyt mukana ilman huolitteluakin. :)

2 kommenttia:

  1. Tällaisesta tykkäisi myös meidän 3-vuotias.. :) Meillä onkin isommilla ollut samantapainen kaupasta ostettu batman-viitta eikä sitäkään mitenkään ollut kantattu. Hyvin on toiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batmanina on meilläkin vuoroin 3-vuotias pikkusisko. :) Tuo loppuosa viitan kankaasta päätyneekin ehkä pikkusiskon legginseiksi.

      Poista