maanantai 28. tammikuuta 2019

Värillä on väliä


Välillä sitä miettii, että mikä ihme siinä oikein on, että se ohjeessa pysyminen on niin hankalaa. Näiden sukkien kohdalla olin päättänyt pitäytyä kerrankin ohjeessa. Paitsi että olin jo lähtökohtaisesti vaihtanut langan Seiskaveikasta Venlaan eli aika paljon ohuempaan ja sitä myötä toki puikkokoko ja silmukkamäärä muuttuivat. Mutta noin niin kuin muuten oli vakaa aikomus pitäytyä ohjeessa. Ihan olin sukkalehdenkin ostanut sitä varten. Mutta ei. Näköjään päädyin silti taas soveltamaan omalla tavallani.


Näistä piti tulla myös paljon pidemmät. Mutta sitten meni moti. Olin mielestäni ostanut tummanharmaata Venlaa. Sukista piti tulla harmaakeltaiset. Ja yhtäkkiä lanka ei enää ollutkaan harmaata. Äitini katsoi neulomustani ja alkoi puhua vihreästä langasta. Miten niin vihreästä? Eihän näissä sukissa ollut kuin harmaata ja keltaista. Ja kas, yhtäkkiä harmaa väri oli kadonnut. Nyt myös minä aloin nähdä tuon värin vihreänä. Aivan selvästi. Harmahtavan tummanvihreä. Ihan niin kuin sillä olisi sinällään ollut mitään merkitystä oliko lanka harmaata vai vihreää, mutta jotenkin ajatus koko sukista muuttui tyystin nyt kun väri ei ollutkaan se, minkä olin alunperin mielessäni kuvitellut. En enää halunnutkaan näistä pitkävartisia sukkia. Ja siitä se soveltaminen sitten alkoi. Taas.


Etäisesti Parhaat Sukat & lapaset -lehden Vartta pitkin mallia mukaillen. Paitsi että lanka on eri. Ja silmukkamäärä on eri. Ja osa kuvoinnista on omasta päästä improvisoitua. Ja näissä on tiimalasikantapää eikä ohjeenmukaista vahvennettua kantapäätä. Eikä nuo kärkikavennuksetkaan ole tehty siten kuin ohjeessa.

Lankana Venla, puikot nro 2. Varren yläosassa 88 silmukkaa, jalkaosaa kohti kaventelin silmukkaluvuksi 80.

2 kommenttia:

  1. Tutun kuuloista, että alkuperäisestä ohjeesta ei ole paljonkaan jäljellä.. :D kauniilta näyttävät minun mielestäni! :)

    VastaaPoista