sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Liljaa sarjatuotantona


Tulevan kummipojan myötä viimeaikaiset ompelukset ovat kovasti painottuneet vauvanvaateosastolle. Sillä välin oman tyttären leggareiden lahkeet ovat alkaneet käydä harmillisen lyhyiksi. Oli aika päivittää leguvarastoja astetta suurempaan.


 Täydellistä legukaavaa etsiessä olen saanut Ompeluelämää-ryhmästä yleensä aina suositukseksi Paapiin leggarikaavan. Tampereen kässämessuilta viimein ostin itse itselleni joululahjaksi Paapiin kaavakirjan. Asetin testiin tuon suositellun kaavan. Luotin vakaasti suosituksiin ja ompelin heti kerralla sarjatuotantona Lilja-leggareita kolmin kappalein. Perusmalli on ihan ok, tyttäreni vain sattuu olemaan sen verran kaposta mallia, että seuraavalla kerralla taidan hiukan kaventaa lahkeita. Etenkin reiteen jää mielestäni hiukan turhaa väljyyttä.


Kohdistustakin täytyy vielä opetella, ei tuosta nyt ihan katastrofia tullut, mutta on takapuolessa edelleenkin toivomisen varaa, edestä osui aika hyvin. Vaikka taitaa tuollainen siksak-kuvio olla aika mahdoton saada kohdistettua aivan nappiin...


Muuten kovin pelkistettyihin petroolinvärisiin leggareihin ompelin vuodenaikaan sopien pienen Frozen-aiheisen aplikoinnin toiseen lahkeeseen.


Kuvista ei kaksisia tullut. Kuvauspäivä oli suhruisen lumisateinen ja mallikaan ei järin innostunut kuvaussessiosta. Mutta tulipa dokumentoitua nämäkin ompelukset tähän kässäpäiväkirjaan.

2 kommenttia: