Asusteita korkkikankaasta

 
Ostin kässämessuilta korkkikangasta ja joulun alla aloin googlata ideoita erilaisiin korkkikangasprojekteihin. Silmään osui Ruususuu ja Huvikumpu -blogista ohje korkkikangasrusetteihin. Sellaisia piti kokeilla. Tein aluksi ohjeen mittojenmukaisen rusetin. Omaan silmääni siitä tuli aika reilun kokoinen. Tulkoon siitä miehen rusetti. Pienensin seuraavaan projektiin mittoja paremmin lasten rusetiksi sopivaksi. Lasten rusetin mitat 21 x 7 cm. Keskiosan pienensin vain silmämääräisesti mutulla tuosta alkuperäisohjeen koosta. Ohjeessa rusetin kääntöaukko ommellaan umpeen käsin. Näin teinkin. Ensimmäisen osalta. Lastenkokoisissa ruseteissa oikaisin. Kääntöaukko jää joka tapauksessa piiloon tuon keskiosan alle, joten surautin kääntöaukon (tai pikemminkin koko sauman) siksakilla. 

Ompelin pienempiä rusetteja kaksi. Toisesta turailin kummipojalle rusetin ja toisen pujotin keskiosastaan mustaan ostopantaan. Ruususuu ja Huvikumpu -blogissa vinkataan yksinkertaisempi versio rusetin kiinnityksestä: hakaneulalla kiinni paidan kaulukseen. Jotenkin tuo tuntui lahjaksi tarkoitettuihin rusetteihin liian "kototekoiselta hätäratkaisulta". Halusin kunnollisen kiinnitysmekanismin. Ongelmaksi vain muodostui noiden pienten klipsien hankkiminen. Kotikaupungistani sellaisia kun ei kangaskaupasta löytynyt. Hetken jo mietin vanhojen rintsikoiden uhraamista, mutta päädyin kuitenkin jouluostosreissulla piipahtamaan vielä naapurikaupungin Nappi ja nauha liikkeessä, josta sitten onneksi löytyikin klipsejä, kiristimiä ja kiinnikkeitä useampaakin leveyttä. 

Ajatus oli ommella korkkikankaiset somisteet siskoni perheelle. Isille oli nyt rusetti ja tyttärelle rusettipanta, vielä piti siskolle keksiä jotakin. Ehkä korkkikangassomisteinen pieni käsveska... Sitten bongasin Madame BC:n blogista hauskat korkkikankaiset korvikset. Päätin kokeilla sellaisia. 

Yksinkertaisena pisaraläpyskät tuntuivat jotenkin tosi heppoisilta. Ei sillä, ettäkö korvisten nyt kovin massiiviset täytyisi ollakaan, mutta kokeilin silti liimata kaksi korkkipalasta vastakkain. Parempi. Korvikset kaipasivat kuitenkin vähän lisää särmää. Tai ehkä vain väriä. Rusetissa ja pannassa toistuvaa mustan ja korkin teemaa jatkaen päätin lisätä hieman mustaa korviksiinkin. Kaivoin esiin mustan tekonahkatilkkuni ja leikkelin siitä samanlaiset vastakkain liimatut kaksipuoleiset pisarat, korkkisia hieman isompina tosin. Kuvista nyt vähän huonosti käy ilmi, mutta pisarat oavt siis pienen ketjun päihin kiinnitetyt ja ketju roikkuu keskiosastaan korviskoukuissa, jolloin pisarat heiluvat ketjun päissä erillään toisistaan, vaikka näissä kuvissa hämäävästi näyttääkin melkein kuin korkkipisarat olisi liimattu mustalle taustalle.

Alien-sukat

12-vuotias poikani ilmoitti joulun alla haluavansa uudet villasukat. Poikani on tykästynyt näihin pitkävartisiin Space invaders -sukkiin, mutta ne ovat jäänet jo auttamattomasti liian pieniksi. Pitkävartisia kuitenkin toivottiin nytkin. Olkoon joulukiireet sitten millaiset tahansa, mutta jos tuonikäinen poika sanoo haluavansa joululahjaksi villasukat, sellaisethan pitää tehdä. Aluksi mietin malliksi jotakin Star Wars -henkistä, mutta sitten Ravelryssä tuli vastaan nämä The truth is out there -sukat. Mieleen tuli heti keväällä ostamani ärtsyn vihreä Seiskaveikka, josta siis alunperin piti tulla kevään euroviisuhuumassa Kaksosflikkojen ohjeella Käärijähihat. Toisin kävi. Projektista oli ehtinyt puikoille jo toinen hiha, kun sitten mursin sormeni. Neulomalla poikani vappuasu ei olisi millään valmistunut. Piti vaihtaa suunnitelmaa lennosta ja päädyin ompelemaan Käärijähihat, se kun luonnisti jotenkuten murtuneellakin sormella. Projektista jäi kuitenkin yli monta kerää limenvihreää lankaa. Alien-sukkiin sain hukattua yhden noista ärtsyistä langoista ja samalla avaruusteema poikani villasukissa sai jatkoa.

Alkuperäisohje on ohuemmalle langalle, mutta sovelsin kuvion seiskaveikalle sopivaksi. Koska pohkeessa silmukkamäärä saa olla nilkkaa ja jalkaterää reilumpi, varren yläosassa alienin pää on silmukan verran leveämpi (silmien välissä kaksi silmukkaa), säären puolivälissä kaventelin silmien välin vain yhden silmukan levyiseksi. Yläosassa korotin alienin otsaa niin ikään yhdellä rivillä, jotta päästä tulee pitkulaisempi. Liian pyöreä pään muoto sai alienin muistuttamaan enemmän hymiötä kuin kuin avaruusoliota.

Loin varteen 70 silmukkaa ja neuloin 3,5 puikoilla 10 krs 1 oikein, 1 nurin joustinta + 1 musta oikein rivi ennen kuvion aloittamista. Varren ympäri kiertää samassa tasossa aina 5 alienin päätä ja osittain alhaalta limittäin toiset 5 päätä. Kun alienin pään leveys ylhäällä on 10 silmukkaa ja varren alaosassa 9 silmukkaa, kapenee ympärysmitta nilkkaa kohti kymmenellä silmukalla pelkästään kaventamalla noita alienin päitä yhden silmukan verran. Koska kavennukset tapahtuvat kadessa eri tasossa tulee yhdelle kierrokselle ensin 5 silmukkakavennusta ja 10 riviä myöhemmin limittäisen alienpääkuvion alkaessa toiset 5 kavennusta. Silmukkamäärän supistaminen uppoaa siis varteen melko huomaamattomasti. 

Alkuperäisinspiraatiosukista poiketen neuloin pohjan raidallisena. Näin sain kantapääkavennusten yhteydessä kavennettua jalkaosan silmukkamäärän vielä 60 silmukasta 54 silmukkaan.

Kissatunika

 
Tilasin aikoinaan tuon pantterikuosin ja sen värimaailmaan sointuvan joustocollarin samaan aikaan Nappinjalta. Visiona oli huppari, jonka hupun vuori olisi pantterikuosia. Vaan sitten kävi niin, että innostuin ompelemaan tuosta pantterikuosista (jota mielestäni olin kyllä tilannut sikses reilusti) paritkin tyttöjen paidat. Koko alkuperäisvisio hautautui, kun pantterikuosia ei sitten enää ollutkaan jäljellä kuin pienet rippeet. Ei edes sitä hupun vuorien vertaa. 

Edelleen pantterikuosi kuitenkin mielestäni toimi hyvin tuon yksinään ehkä vähän bliisunväriseksi jäävän yksivärisen joustocollarin kanssa. Tuli visio hyödyntää ne pienimmätkin pantterin jämät alikeompelutekniikkaa käyttäen. Ompelin siis ekaluokkalaiselle siskontytölleni joululahjaksi kissatunikan.

Tunikan peruskaavana toimii Paapiin Siiri. Kissan pään tulostin netistä ja leikkelin printtikuvan pohjalta samanmuotoisen palasen pantterikuosia jättäen muutaman millin saumanvarat. Mallailin kissan pään sopivalle kohdalle ja asettelin sen nurjalle puolelle pantterikuosi collarin nurjaa vasten. Asettelin päälle suorakaiteenmallisen palasen tukikangasta niin, että tukikankaan reunat tulivat reilusti kissa-aplikaation yli. Kun sislitin tukikankaan paikoilleen, myös kissan pää kiinnittyi tukikankaan avulla taustaansa, jolloin ompelu helpottuu eikä erillisiä neulaamisia tarvittu. Ompelin kissan pään suoralla tikillä nurjalta n. 2-3 millin päästä kuvion reunasta. Käänsin työn oikeinpäin ja leikkelin joustocollarista kissan pään sisäosan pois jättäen ompeleen reunaan n. 2 milliä kangasta.

Lisäilmeen tuomiseksi modasin tunikan hihansuihin resorit pantterikuosista (alkuperäisessä Siiri-kaavassa hihansuuresoreja ei ole). Huolittelin myös pääntien pantterikaitaleella. Kokonaisuudesta tuli aika kiva. Joskin jälkeenpäin mietin, oliko nuo hihansuuresorit jopa jo liikaakin. Olisiko kokonaisuus ollut kivempi yksivärisin kääntein..?

Alikeompelu on aika simppeli ja hauska aplikointitekniikka, jota on kuitenkin tullut melko harvakseltaan käytettyä. Ehkä täytyisi käyttää enemmän. Jospa tästä lähtisi vaikka lisää ideoita hautumaan.

Vuoritettuja merinopipoja

 
Innostuin joulun alla neulomaan patenttineulemerinopipoja (ohje aiemmassa postauksessani). Isoilla puikoilla ja verrattain paksulla langalla tuollainen pipo valmistui suht sukkelaan, joten päätin neuloa niitä joululahjaksi. Oman pipon testaus kuitenkin osoitti, että muhkeudestaan huolimatta isoilla puikoilla (nro 5) neulottu pipo ei sitten loppupeleissä ollutkaan aivan niin lämmin. Etenkin tuulisella säällä viima tuiversi kuohkean patenttineuloksen läpi. Asia piti ratkaista ja päätin vuorittaa pipot. Vuoriksi valikoitui ei ehkä niin ekologinen, mutta kiireiseen aikatauluun helpoin ja varmasti lämmin vaihtoehto: fleece.

Vuoriosan kaavaksi käytin Ommelkuplan Raksua yksinkertaisena (koska edellisten projektien jäljiltä Raksu sattui olemaan valmiiksi piirreltynä). Pipokaavaa sai toki vuoriksi jonkin verrankin madaltaa ja leikkelin kankaan melko levein saumavaroin, Raksu-kaava kun on alunperin ribbineulokselle tehty. 30 cm korkuisesta fleecekaistaleesta riitti vuori 2-3 pipoon. Musta oli sen verran leveää, että siitä riitti kolmeenkin (onneksi, sillä leikkasin ensimmäisen vuorin liiankin matalaksi, tunarointivarahan on aina hyvä olla), marjapuuron ja harmaan sävyistä leveyttä riitti ainoastaan kahden pipon vuorittamiseen. 

Koitin aluksi kääntää vuorin reunasta käänteen nurjalle. Siitä tuntui kuitenkin tulevan tarpeettomankin paksu käänne, joten lopulta jätin reunan kääntämättä ja ompelin vuorin vain joustavin ompelein käsin pipon sisäosaan kiinni. Ei ehkä huolitelluin lopputulos, mutta käytön kannalta huomaamattomimmantuntuinen. Eikä tuo fleecen reuna tuosta mihinkään purkautumaankaan ala.

Viimeistelin pipon ulkonäköä vielä pienin kässämessuilta ostetuin tekonahkaisin ompelumerkein. Muistaakseni olivat Lempikankaan kojulta. Ehkä. Tai sitten ei. 

Kukalliset ribbitrikoopaidat

 
Viime kesänä ostin Ommel-festareilta kukallista ribbitrikoota muistaakseni Lempikankaan kojulta. Ihastuin kuosiin ja ajattelin tekeväni siitä tyttärelleni pitkähihaisen paidan. Festareilla oli kuitenkin vain 60 cm palaseiksi leikeltyjä kääröjä, joten päädyin ostamaan kaksi, sillä yksi tuskin olisi riittänyt 140 koon pitkähihaista paitaa varten. Tyttäreni ei lopulta ollut yhtä innoissaan kuosista kuin minä ja niinpä paitaprojekti jäi.

Joululahjaompeluksia miettiessä mieleen tulivat nuo kaksi 60 sentin ribbitrikookääröä. Niistä sai ommeltua samistelupaidat pienille veljentytöilleni. Kaavaksi valitsin tutun LillaLumin Ilona-paitakaavan. Olkaröyhelötkin olisivat olleet kivat ja niihinkin kankaan olisi juuri saanut kikkaillein riittämään, mutta tekninen totetus meni hankalaksi. Ribbitrikoo on toiselta puolelta valkoista, en halunnut valkoisen nurjan puolen paistavan röyhelön alapinnasta. Kokeilin ommella röyhelön kaksinkertaisena, jolloin saisin käännettyä nurjan puolen pois näkyvistä röyhelön sisään. Näin olen joidenkin ohuiden kuviotrikoiden kanssa tehnytkin, mm. tässä yksisarvispaidassa. Ribbitrikoo oli kuitenkin sen verran paksua, että kaksinkertaisena rypytettynä olkasaumasta olisi tullut liian paksu röyhelön kanssa. Ehkäpä se olisi ollut liikaa muutenkin.

Pääntien kanttauksen jouduin tekemään kertaalleen uudelleen. Ihan hetkeen en taas ollut ommellut paitaa ribbitrikoosta. Huolittelin pääntien suht nopeasti sen enempiä ajattelematta, mutta kaksoisneulauksen jälkeen kaulus näytti lörpöltä. Niinpä niin. Olisihan se pitänyt muistaa, että ribbitrikoota kantatessa tuli olla kieli keskellä suuta ja varoa hitsutakaan venyttämästä miehustaa. Näin oli tainnut käydä joskus aiemminkin ribbitrikoon kanssa. Purkuhommiksi meni. Lyhensin pääntiesuikaletta ja ompelin sen paikoilleen nyt entistä tarkemmin. Yritin venyttää suikaletta venyttämättä kuitenkaan hitustakaan pohjakangasta. Lopputulos oli paljon parempi.

Eläinpyjama

Ompelin kummipojalle joululahjaksi eläinpyjaman. Tykästyin tuohon maatilan eläimiä vilistävään kuosiin jo pari vuotta sitten. Olin ostanut metrin ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Optimistisesti kuvittelin, että metristä riittäisi pyjama pienen pojan pyjamaan. Viime vuonnakin riitti. Vaan eipä tuo poika nyt enää ollutkaan niin pieni. Tai oikeastaan vielä merkittävämmäksi tekijäksi osoittautui printin valmistajan pöljyys. Kankaan reunasta 10 cm levyinen kaistale oli varattu printin tuotemerkkitekstejä varten. Kankaan riittävyys jäi leveydestä vajaaksi juuri kriittiset 3 senttimetriä. Älkää kysykö mikä valmistaja oli. Harmitti niin, että viskasin tuon soiron samantien roskiin, enkä enää muista kenen printistä oli kyse

Paidan suhteen kaavaksi valikoitui viimevuotiseen tapaan Crazy Frog (OB 6/2016). Nyt vain pykälää isommassa koossa. Koska viimevuotinen pyjama oli ilmeisesti ollut passeli ja kovassa käytössä, en lähtenyt vaihtamaan housukaavaakaan, piirtelin siitäkin vain suuremman koon. Housujen kaavana siis samaisen lehden Super Basic. Perusmalliakin perusmallisemmaksi modattuna tosin. Jätin kaavasta pois kokonaan taskut. Valehalkion jätn eteen helpottamaan housujen oikein päin mallailemista.

Koska tuota eläinkuosia ei riittänyt koko pyjamaan, ompelin housut yksivärisestä kuosiin sointuvasta trikoosta, josta tein myös paidan pääntien ja hihansuuresorit.

Perinteiset kalapaidat joulupakettiin

Erään sortin perinteeksi on alkanut käydä, että ompelen joululahjoiksi kalapaidat samasta kuosista isälleni ja pojalleni. Näin talvella yhteisiin kalareissuihin on toki vielä aikaa, mutta onpahan sitten valmiina jo ensi kesäksi.

Viime vuonna ompelin samaiselle parivaljakolle paidat Ommelkuplan Ahvenlampi-kuosista ja pari vuotta aikaisemmin Paapiin Hauki-kuosista. Tänä jouluna ompeluun pääsi Minellen Syvyyksissä kuosi. Papan paidassa kaava on mieheni teepparin pohjalta itse piirtämäni perus t-paidan kaava. Poikani paitakaava Ottobren Simply Basic (OB 1/2021).

Suklainen appelsiinijuustokakku

 
Jossakin instan feedissä tuli vastaan hirmuisen kivannäköinen video, jossa cake pops -massasta ja mantelilastuista muovailtiin nopeasti ja helposti suklaaseen dipattava käpy. Tuli heti ajatus, että sellaistahan piti kokeilla joulupöydän juustokakun koristeeksi. Kokeilinkin, joskaan lopputulos ei ollut ollenkaan yhtä viimeistellyn oloinen, eikä prosessi lopulta käynyt ollenkaan niin sukkelasti kuin videolla. Alunperin näitä käpyjä piti tulla kaksi. Mutta toisesta tuli niin susiruma, ettei se koskaan päätynyt kakkuun asti.

Kävyn pohja on muovailtu murennetusta maustekakun siivusta, johon sekoitin hiukan tuorejuustoa. Palluraan tökin mantelilastuja (jotka muuten murenivat tai katkeilivat heposti käsiin, mitä sitäkään ei tapahtunut videolla). Kun käpy oli saavuttanut ulkomuotonsa, dippasin sen sulassa suklaassa, kuten videolla ...paitsi, että minulla sulaa suklaata oli liian vähän, eikä käpy kokonaan mahtunut suklaasulaan. Kävyn paino sulan suklaan myötä muodostui myöskin niin isoksi, että käpy tipahti tuosta grillitikkuvartaastaan suklaaseen ja ongin sen sitten sieltä. Ehkä suklaamassani oli liian paksuakin, ei sitä tasaisesti ja peittävästi mennyt noihin kaikkiin kolosiin. Kikkailin puolisuklaisen kävyn takaisin grittikun nokkaan, josta se tuppasi pyörähtämään koko ajan pois. Tässä kohtaa tarvitsin jo apukädenkin. Pitelemään toisella coctailtikulla käpyä vastaan estäen käpyä luiskahtamasta pois tikun nokasta. Kaadoin suklaata noihin paljaaksi jääneisiin kohtiin. Ja lopputuloksen kannalta suklaata on varmaan kävyssä vähän liiankin paksu kerros. Ja mitä tulee siihen toiseen käpyyn... Tämän ensimmäisen ähräyksen jälkeen ajattelin, että kai tähän olisi jokin helpompikin tapa. Hätäpäissäni turailin tomusokerista, vedestä ja kaakaomassata ruskean tahnan, jossa dippasin käpyä. Tahna jäi koloihin, mutta manteleiden huipuilta se hiljalleen valui pois. Kävystä tuli epätasainen. Ja vaaleampi kuin yltiösukalinen parinsa. Dippailin uudelleen. Ja uudelleen. Koko saamarin käpy mureni lopulta kahteen osaan. Olkoon. Luovutin. Yksi käpy riittäköön. Ja seuraavaan kakkuun keksisin mahdollisesti jonkin muun koristelutavan. Tai... kokeilisin suklaakäpyjä esim. tämän videon mukaan (jonka bangasin vasta tätä postausta tehdessä). Tähän konstiin ehkä jopa minä kykenisin ilman suurempiä sähläyksiä. Ehkä.

Mutta ellei ähräämistäni suklaakävyn osalta lasketa, muilta osin kakku onnistuin vallan hyvin. Tyypilliseen tapaani vilkaisin reseptiä ja otin siitä osia, mutta sävelsin loput. Pohjareseptinä käytin Kinuskikissan suklaacrisp-apppelsiinikakkua.

Pohja:

1 pkt (180 g) Fazerina-täytekeksejä
2 dl riisimuroja
40 g voita

Täyte:

3,5 dl kermaa
1 tl vanilijasokeria
2 tl tomusokeria
200 g appelsiinituorejuustoa
200 g vanilijatuorejuustoa
n. 1,5 -2 dl vanilijajogurttia (Skyr)
muutama (maun mukaan) murskattu suklaacrispkarkki (löytyy irtokarkkihyllystä)
5 liivatelehteä
0,5 dl mandariinimehua

Koristelu:

vajaa paketillinen Fazerina suklaapiparkakkuja
suklaakäpyjä? Suositellaan valmistettavaksi jollakin muulla menetelmällä, kuin minun tekeleeni :D
granaattiomenan hippusia
rosmariinin oksa

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla pohjasta. Leikkaa leivinpaperista suikaleet myös reunoille. Murskaa täytekeksit. Sekoita murskaan riisimurot ja voisula. Painele massa irtopohjavuuan pohjalle ja laita se jääkaappiin jähmettymään.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ainakin 5 min. Vatkaa kerma. Mausta vanilijasokerilla ja tomusokerilla. Sekoita tuorejuustot, kerma ja jogurtti keskenään. Mikrota mandariinimehu kuumaksi. Purista liotetut liivatelehdet mehuun yksi kerrallaan. Valuta liivatemassa tasaisesti sekoittaen kakkumassaan. Lisää suklaacrispit. Kaada massa tasaisesti kakkuvuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. Mieluiten seuraavaan päivään.

Vuoraa reunat Fazerina suklaapiparkakuilla. Koristele kakun päälliosa haluamallasi tavalla.

Spraymaalatut joulukortit

Ostin paketin jouluisia sabloonalevyjä ja ajattelin päästä tänä vuonna kerrankin suht helpolla joulukorttiaskartelujen suhteen. Aika simppeli projektihan tämä olikin, joskin pari muuttujaa piti tässäkin huomioida. Lähinnä työskentelytiloja ja maalihuuruja koskien. 

Spraymaaliksi ostin tuollaista kultaista askartelusprayta. Ajattelin sen olevan aromeiltaan liuotinpohjaisia kevyempää kamaa. No tiedä sitten oliko. Aromit vain erilaiset. Tuohon askartelumaaliin oli lisätty mitä ilmeisemmin jotakin hajusteita. Ainakin se tuoksui hyvin voimakkaasti vanhan miehen partaveden ja hyttysmyrkyn sekoitukselta. Vielä pari päivää kuivuttuaankin pinnasta lähti pyyhkäisemäälä sormeen kullanhohtoa. Että ei ehkä sittenkään maailman onnistunein maalivalinta. Viimeistelin kortit siis lopuksi kuivumisensa jälkeen hiuslakkasuhautuksin, jolloin kultaväriä ei enää irronnut.

Tuo kultaspray loppui odotettua aiemmin. Mieheni kaivoi autotallista vanhan kultaisen akryylimaalipurkin. Ei ehkä aivan priimaa sekään, sillä kullanhohdon sijaan tulos oli hopea. Tai kultaa sai toki "klönteittäin", jos oikein paljon samaan kohtaan suihki. Lopputulos oli tällöin laikukasta pintaa hopean ja kullan välimaastosta. Tulee jotenkin ruosteisen pinnan vivahde.

Päätin suihkia tuota vanhaa akryylimaalia vain ohuen kerroksen. Olkoonkin sitten hopeinen väri. Nyt on sitten kortteja molempaa sorttia, hopeista ja kultaista. Jokainen kortti on hieman omanlaisensa, pieni epätäydellisyys maalipinnan tasaisuudessa on mielestäni pelkkää plussaa. Jos olisivat täysin virheettömiä ja keskenään identtisiä, tulisi liian teollinen vaikutelma ja käsityön leima katoaisi.

Akryylimaalin aromit olivat odotetusti tujut. Sprayasin ne iltapäivällä tyhjässä teknisen työn luokassa etu- ja takaovien ollessa apposen auki. Aamuun mennessä aromit olivat täysin hälvenneet. Ja itse asiassa lopputulema on se, että nuo akryylimaalatut kortit ovat kuivuttuaan täysin hajuttomia, sen sijaan kultaspraykorteissa tuoksahtaa edelleen hennosti Mennenin ja Offin sekoitus. Pahoittelut jo etukäteen kultaisten korttien saajille.

Korttien mitat määritteli aika pitkälti sabloonan koko. Halusin reunoille spraymaalista pienet kehykset, joten korteista tuli sen kokoisia, etteivät mahdu tavalliseen korttikuoreen. C5-kuoreen sujahtavat.

Mysteerisukkakalenteri

Olen parina vuotena aikaisemmin saanut siskoltani joululahjaksi villasukkakalenterin, jonka luukuista on paljastunut mysteerilankoja villasukkavärkeiksi. Sukkia on neulottu sitä mukaa, kun luukusta on lanka paljastunut (*klick* mysteerisukat nro 1), (*klick* mysteerisukat nro 2). Varastoihini on päässyt kertymään itse värjäämistäni langoista pieniä jämänössäköitä sitä mukaa, kun olen värjäyslangoista jotain projekteja itse neulonut. Päätin tehdä noista jämänössäköistä joulukalenterit siskolleni ja ystävälleni. Toisen Seiskaveikka-nössäköistä ja toisen Nalle-nössäköistä. Luukusta paljastuu myös pieni lappu, joka kertoo, millä kasvilla tai sienellä väri on saatu aikaan.

Kerin ja punnitsin nössäkät n. 10 gramman keriksi. Ensimmäiseen luukkuun laitoin kokonaisen mustan lankakerän. Ajatus oli, että sukkien kärjet, kantapäät ja varren yläreunan joustinneule neulotaan mustalla. Lisäksi jokaisen mysteerivärin väliin tulee mustaa, joka nostaa värjätyn langan sävyn paremmin esiin. Ohjeet itse projektiin jätin melko viitteelliseksi antaen neulojalle lopulta valinnanvapauden tekeekö simppelit raitasukat vai lähteekö soveltamaan päivän värillä jotakin kuviota mustalle pohjalle. Sukkien lopputulos on siis mysteeri myös itselleni riippuen siitä, mitä ikinä neulojat päätyvät langoilla tekemäänkään.

Petteri Punakuono -kuppikakut

 

Tyttäreni halusi järjestää kavereilleen pikkujoulut. Tyttö alkaa olemaan jo siinä iässä, että pyörittävät kavereidensa kanssa pikkujoulujen ohjelmatoimistoa sujuvasti keskenään. Oli jouluista pantomiimia, tikkarin piilotusta, tietovisaa ja jos vaikka mitä. Valmisteluihin ja leipomiseen osallistettiin kuitenkin äitiäkin. Seurueessa oli monenlaista allergiaa: piti olla gluteenitonta ja vehnätöntä, laktoositonta, soijatonta, sitrushedelmätöntä ja mielellään vielä suht perunatontakin...

Tuli idea Petteri Punakuono -teemaisista kuppikakuista. Olen kokeillut monenlaisia muffinssireseptejä enemmän tai vähemmän onnistunein lopputuloksin. Välillä koostumus pakkaa jäämään kuivahkoksi, välillä taas on tullut turhan rasvaisensorttinen. Lähdin siis selailemaan erilaisia reseptejä ja tein niistä jäälleen jonkinlaisen yhdistelmän gluteenittomana versiona ottaen osasia vähän sieltä ja täältä. Tästä koostumuksesta tuli mielestäni melko hyvä. Jos siis tykkää tuhdin suklaisesta mausta ja koostumuksesta. Kirjasin sen tähän itselleni ylös, josko joskus toistekin soveltaisi samaa pohjaa uudelleen.

Pohja:

100 g laktoositonta voita

2,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

1 dl kaakaojauhetta

2 dl sokeria

1 tl vanilijasokeria

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1,5 dl laktoositonta luonnonjogurttia

2 munaa

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kevyesti keskenään munat, jogurtti ja hieman jäähtynyt voisula. Yhdistä muna-jogurtti-voi -massa jauhoseokseen. Sekoita taikina nuolijalla tasaiseksi ja annostele muffinssivuokiin (12 kpl). Paista 175 asteessa n. 15-20 min (Kokeile kypsyys tikulla).

Kuorrute:

2 dl laktoositonta kermaa

100 g Laktoositonta vanilijatuorejuustoa

1 tl tomusokeria

1 tl vanilijasokeria

Koristelu:

N. 75 g laktoositonta suklaata (Esim. Brunberg, Huom! Sisältää soijalesetiiniä, eli jos tarvitsee olla täysin soijaton, sarvet voi jättää pois.)

Tuoreita vadelmia

Mustia koristerakeita

Sulata suklaa ja pursota leivinpaperille sarvia (sula suklaa Minigrip-pussiin ja pieni aukko kulmaan). Jäähdytä suklaasarvet jääkaapissa. Pursota kerma-tuorejuustoseos jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Koristele nenä vadelmista, silmät koristerakeista ja sarvet jähmettyneistä suklaapursotuksista.

Pursotuksia tehdessä huomasin, ettei huushollista löytynyt ainuttakaan pursotuspussia. Onneksi sellaisen saa turailtua myös Minigrip-pusseista. Sulan suklaan annostelin minikokoiseen pussukkaan ja tyttäreni kanssa pursottelimme leivinpaperin päälle poronsarvia, jotka laitettiin jääkaappiin jähmettymään.

En ole mikään superkondiittori, joten tyllavarastonikin näytti olevan melko kepuli tähän tarkoitukseen. Oli lähinnä tähtikuviota, isoa ja pientä, minikokoista pyöreää, tulppaani- ja ruusutyllaa. Mikään niistä ei oikein tuntunut soveltuvan Petterin pursotukseen. Päädyin annostelemaan kerma-tuorejuustomassan tällä kertaa hieman isompaan Minigrip-pussiin, josta leikkasin vain sopivankokoisen kulman auki. Lopuksi tursotin keon päälle pienet korvat, jotka kyllä vähän virheellisesti sijoitin hiukan liian lähelle toisiaan, jäävät nyt paljolti sarvien taakse piiloon. Olisi saanut olla hieman reunempana. Ja perfektionistimpi olisi vaihtanut korvien tursotukseen lituskamman tyllan.

Petterin nenäksi pohdin ensin erilaisia karkkeja. Mutta suklaarakeet eivät olisi olleet laktoosittomia. Candy King -hyllyjen punaiset viinikumivalikoimatkin olivat jotenkin liian isoja ja kökön muotoisia tähän tarkoitukseen (ja jokaisen karkkilaarin tuoteselostuksen lukemisessa hirveä vähti). Sitten tuli mieleen tuttu ja toimiva suklaan ja vadelman liitto. Marssin HeVi-osastolle, josta löytyi tuoreita vadelmia, suklaisen Petterin nenäksi juuri täydellisiä.

Tonttulakkeja rusetilla ja ilman

 
Olen yrittänyt olla tässä vähän kaukaa viisas pitkin syksyä ja miettiä jo valmiiksi, mitä käsitöitä lasten harrastusten tiimoilta eteen tuleviin joulumyyjäispöytiin voisi viedä. Lokakuussa innostuin valamaan myyjäisiä ajatellen räsymattokynttilöitä vanhoista kynttilän jämistä. Sitten tuli mieleen suht nopea ja sesonkiin sopiva myyntiartikkeli: tonttulakit.

Kolusin kangas- ja tilkkulaatikkoni, joista kieltämättä löytyi yllättävän vähän mitään jouluhenkistä kangasta. Tuollaisen punavalkoisen mitäliekeinokuitusekoitetrikoopalasen löysin. Olisi juuri omiaan tähän projektiin. Punaista velouria olin niin ikään ostanut joskus huokeaan hintaan kirpputoripöydästä tietämättä sen tarkemmin mitä siitä tekisin. Nyt tiesin. 

Kaavakirjastostani löysin perustonttulakin kaavan, jolla olen joskus surauttanut tonttulakit omille lapsille. En ollut kaavaan kirjannut mitään merkintää mistä mahtaa olla peräisin. Ehkä olen itse piirtänyt sen jonkun ostotonttulakin pohjalta. Näyttipä netissä olevan ladattavissa useitakin erilaisia ilmaiskaavoja tonttulakeille, mutten jaksanut niitä printata, kun valmiiksi piirretty kaava itseltäkin löytyi. Selailin hieman netistä ideakuvia erilaisista tonttulakkivariaatioista ja päädyin tekemään punaiset velourmyssyt rusetillisina, kuviolliset ilman rusettia. Rusettiin ei sinällään ollut kaavaa. Mutulla leikkelin isomman ja pienemmän suorakaiteenmuotoisen palasen, joista sitten taittelin rusetit. Itse asiassa jokainen rusetti taitaa olla hieman eri kokoinen, sillä ensimmäisen myssyn rusetti oli ehkä turhankin iso, seuraaviin vähän pienensin viistäen saumurilla tarkoituksella hieman reilummat saumavarat pois. Rusetin keskiosa on kietaistu myssyn reunaresorin ympäri ennen resorin kiinnitystä, jolloin se resoria ommellessa kiinnittyy samalla paikalleen. Rusettiosa on on sitten vain pujotettu paikoilleen ja ommeltu käsin muutamalla pistolla kiinni.

Halusin myssyihin tiukujen sisään tupsut. Sellaiset olisi toki itsekin voinut tehdä, mutta menin tällä kertaa helpoimman kautta. Punavalkoisiin kiinnitin valkoiset akryylipompomit. Rusettimalleihin turailin pienet vaaleanpunaiset tekoturkistupsut Tokmannin poistotuotteista mukaan tarttuneesta avaimenperästä. Avaimenperäksi kyseinen hässäkkä olisi mielestäni jäätävän iso ja epäkäytännöllinen, mutta halusinkin siitä vain nuo tekoturkistupsut, jotka yksittäin ostettuina olisivat maksaneet varmasti huomattavasti enemmän.