Keväinen huppari

5-vuotiaalle siskontytölle lähti postissa synnttärilahjaksi Ottobren (4/2016) Drops-kaavalla ommeltu collarihuppari. Kangas on aikanaan tilattu Majapuun alekuoseista (Kuosin nimeä en enää muista, eikä tuota näyttänyt löytyvän enää valikoimista). Tilausvaiheessa tykkäsin kuosista, sitten taas kankaana en niinkään, joten pala on pyörinyt kangaslaatikossa pitkään. Tuo collaripalanen tuli vähä aika sitten uudelleen vastaan ja yhtäkkiä kuosi tuntuikin taas aika kivalta. Valmiissa hupparissa etenkin on minusta ihan hauska. Hassua, miten valmiissa vaatteessa kuosi näyttää usein ihan erilaiselta kuin kangaspakalla.

 

Huppari oli saajalleen vielä vähän reilun kokoinen ja toimii näin aluksi melkeinpä hupparimekkona, myöhemmin sitten perushupparina. Alkuperäisohjeessa hupussa olisi ollut nyöri, mutta en ole oikein noiden sirkkarenkaiden kanssa päässyt ystävystymään, eikä kankaan määrässä ollut tällä kertaa ryssimävaraa, joten jätin nyörit kokonaan pois. Koska jätin nyörin pois, "kiristin" hupun reunaa hieman pienellä saumaan ommellulla kuminauhalla, ettei se lörpöttäisi liikaa takana.

Kolmas visio toden sanoo

Tyttäreni aloitti syksyllä viulunsoiton. Esiintymiset ovat oleellinen osa musiikkiharrastusta ja siksi esiintymistäkin harjoitellaan heti alusta asti. Mutta koska korona, musiikkiopiston perinteisiä joulu- ja kevätkonsertteja ei tänä vuonna järjestetty. Esiintymiskokemusta treenailtiin kuitenkin videoitavin etäkonsertein. Salissa olivat ainoastaan minijouset, säestäjä ja viulunsoitonopettaja. Liveyleisöä ei saanut olla paikalla ja vanhemmat saimme ainoastaan videotallenteen konsertista. Toisaalta videotallenteesta jää muisto pitkäksi aikaa. Pukukoodi videokonsertissa oli kuten olisi ollut tavallisessakin konsertissa. Ja koska sattuneesta syystä kuluneen vuoden aikana ei ole juurikaan juhliin osallistuttu, olivat kaikki juhlavaatteetkin jääneet jo pieniksi. -Hyvä syy ommella! 

Lähestyin tällä kertaa juhlavaateasiaa kangas edellä. Päätin mennä kangaskauppaan palloilemaan ilman selkeää etukäteisvisiota ja katsoa mitä sieltä matkaan lähtee. Palloilun päätteksi käteen jäi pallokuosi, ehkä viskoosia..? Jättirätissä juuri koskaan ei kankaista saa liiemmälti tuotetietoja, niin kangasostosten materiaaliarpominen jää useimmiten pitkälti hypistelyn ja mutun varaan. Kangas oli joka tapauksessa kevyttä ja joustamatonta. Joustamattomien kankaiden ompelun suhteen hypättiin aika lailla mukavuusalueen ulkopuolelle, lähinnä kun olen vaatteita joustavista matskuista ommellut. 

Joku fiksumpi olisi ennen kauppaan menoa päättänyt kaavan valmiiksi, jotta tietää paljonko kangasta varata. Tällä kertaa en lukeutunut näitten fiksumpien joukkoon. Mekon ajattelin tehdä ja kivan kankaan löytyessä sen enempää ajattelematta ostin sitä metrin. Joustavista materiaaleista metri riittäisi mekkoon hyvinkin. Kaavoja selaillessa aika nopeasti kävi kuitenkin ilmi, ettei metristä  joustamatonta kangasta mekkoa ommeltaisi. Varasuunnitelmana järkeilin sitten jonkinlaista joustavan ja joustamattoman hybridimallia niin, että yläosa olisi joustavaa ja alaosa tuota ostamaani pallokuosia. Löysin pallokuosin väriin mätsäävää trikootakin, mutta ei... Tuo visio lensi aika nopeasti romukoppaan. Sitten tuli mieleen, että pakkokos sen juhlavaatteen oli mekko olla...

Hylkäsin mekkoajatuksen kokonaan ja selailin kaavalehtiä nyt aivan uudesta näkökulmasta. 2019/6 Ottobresta löytyi kiva Hidden Deer -puserokaava. Lehden ohjeistuksena oli tosin varata tähänkin malliin 125 cm kangasta. Koska pallokuosissa ei kuitenkaan kankaan suunnalla olisi väliä, arvelin metrin riittävän. Oikeassa olin ja kangasta jäi vähän ylikin.

Puserosta tuli kyllä tosi kiva, vaikka ei se tainnut joka kohdassa ihan ohjeiden mukaan mennä. Hihansuiden ja pääntien ohje ei aivan täysin minulle kristalisoitunut ja sovelsinkin sitten oman järjen mukaan. Pääntiellä eri tavalla kuin hihansuissa, enkä lopulta tiedä oliko kumpikaan tapa aivan sellainen kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt olla. Mutta harvoin asioihin on vain yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Hihansuiden halkion koko oli niin ikään hiukan epäselvästi selitetty, eikä sitä mielestäni ollut kaavaan piirretty. Liian isoksihan minä sen sitten lopulta leikkelin ja jouduin fiksaamaan halkion reunoja käsin tikkaamalla. Tuotakaan ei lopulta rypytysten lomasta huomaa.

Villapaita retrolangoista

Yksi tämän vuoden kässätavoitteistani on villapaidan neulominen itselle. Toinen tavoite on varastojen tyhjennys. Päätin yhdistää nuo kaksi tavoitetta, sillä lankalaatikot tursuavat osin omia hankintoja, osin saatuja lankoja. Aika tarkalleen kahdeksan vuotta sitten kävimme anoppini kanssa haikein mielin läpi hänen lankavarastojaan. Tuolloin oli jo selvää, ettei hän niitä tulisi enää tarvitsemaan. Hän halusi lahjoittaa lankavarastonsa minulle. Surun keskellä en noista langoista oikein mitään osannut silloin tehdä, enkä varmaan vauva-arjen pyörteissä olisi oikein ehtinytkään neulomaan. Sittemmin satunnaisia keriä on noista anopin langoista päätynyt pienempiin projekteihin. Mukana oli paljon uusia lankoja, mutta myös tosi vanhoja keriä. Huolellisesti säilytettyinä nuo vanhatkin langat olivat kuitenkin kaikki hyväkuntoisia ja täysin käyttökelpoisia.

Vyötteen perusteella arviolta vanhimpia lankoja olivat Hyvilla Oy:n Rondo Hertat, 100% montevideo-villaa -Mitä se sitten ikinä lieneekään, ehkä urugualaista alkuperää olevaa lampaanvillaa..? Pikainen googlaus johdatti Rondo Hertta -osumat 60-70 -luvuille. Suurella todennäköisyydellä langat saattavat olla siis jopa itseäni vanhempia.

Tuota vaaleanharmaata Rondo Herttaa oli useita keriä, vain osassa oli enää vyöte tallella ja osa keristä näytti siltä, kuin niistä olisi jo hieman neulottu. Fiksuhan olisi tässä kohtaa punninnut nuo langat, mutta mitäpä tein minä? -Luotin silmämääräiseen noin arvioon ja laskeskelin lankoja olevan suunnilleen 350 - 400 grammaa. Selailin Drops Designin sivuja etsien villapaitamallia, johon kyseinen lankavahvuus ja -määrä täsmäisi. Mitään neuletiheyttähän näihin retrovyötteisiin ei oltu painettu, ilmeisesti sellainen olisi tuohon maailman aikaan ollut turhaa hifistelyä. Ja koska testitilkun neulominen ei kuulu toimintatapoihini (ajan hukkaa, sovelletaan tilanteet sitten sitä mukaa, kun pulmia tulee vastaan), luotin tässäkin langan hypistelyyn perustuvaan kaikkitietävään mutuun toivoen parasta, peläten pahinta. Aivan ylitsevuotavainen itsevarmuuteni ei kuitenkaan ollut, sillä koskaan aiemmin en ollut aikuisten kokoista villapaitaa neulonut. Projektiin lähdettiin työ tekijäänsä opettakoon -mentaliteetilla...

 Malliksi valikoitui lopulta Drops Designin Winter Bride. Tuohon kaarrokkeen täyspatenttineuleeseen humpsahti kuitenkin odotettua paljon enemmän lankaa. Jo tässä vaiheessa alkoi olla selvää, etteivät retrolankani tulisi riittämään koko villapaitaan. Piti alkaa miettiä vaihtoehtoja akuuttiin lankapulaan. Mistään kyseistä Rondo Herttaa ei takuulla enää saisi, edes Ravelry ei antanut ainuttakaan osumaa kyseiselle langalle. Yksi vaihtoehto olisi neuloa paidasta lyhythihainen. Öööö... ei. Tästä piti tulla nimenomaan lämmin paita, mihin kääriytyä pakkasella. Mitä ideaa olisi lyhythihaisessa villapaidassa? Toinen vaihtoehto oli neuloa liukuva sävyn vaihto helmaan ja hihansuihin. Tässäkin puntaroin olisiko parempi valita selkeästi pohjaväristä erottuva sävy vai jotain mikä olisi kuitenkin melko lähellä alkuperäistä sävyä. Päädyin jälkimmäiseen ratkaisuun, sillä halusin paidan pääfokuksen olevan kaarrokkeen patenttineuleessa enkä helman langanvaihdoksessa. Kerien sävyerioja vertaillessa päädyin ostamaan vaaleanharmaata TeeTee Pallasta.

Helmassa ja hihansuissa neuloin muutamien kerrosten ajan vuorosävyin. Hieman valaistuksesta riippuen langanvaihdoksen kyllä erottaa, mutta mielestäni se ei kuitenkaan liikaa pomppaa silmille. Lopputuloksesta tuli oikeastaan parempi kuin uskalsin edes odottaa.

Malli on kiva ja paidasta tuli ihana. Lankojen tarina tekee siitä erityisen rakkaan. Pääpiirteittäin pitäydyin ohjeessa. Helman alaosaan lisäilin hieman omia silmukoita ohjeesta poiketen. Matkan varrella hieman hämmennystä herätti se, että sileään osuuteen päästyäni laskin, että tuo paidan neuletiheys (27/39) heittää jonkin verrankin ohjeessa annettusta neuletiheydestä (24/32). Niin tai näin ohjeen silmukkamäärillä ja tuolla omalla neuletiheydelläni paidasta tuli kuitenkin ihan passelin kokoinen. Koska paidan mitat ja ohjeessa annetut senttimitat tuntuivat neuletiheyden heitosta huolimatta täsmäävän hyvin lähelle, en lähtenyt kikkailemaan puikkokoolla vaan neuloin paidan loppuun asti kolmosen puikoilla. Jos jotain tekisin toisin, saattaisin seuraavalla kerralla hieman nostaa kainalolinjaa ylemmäs. Ja tietenkin punnitsisin langat etukäteen! Tajuttuani, etteivät langat tulisi millään riittämään, otin vaa'an esiin ja huomasin, että itse asiassa vyötteissä ilmoitettu grammamäärä ei alkujaankaan ollut pitänyt paikkansa, sillä korkkaamattomissakin kerissä oli ainoastaan 46 grammaa ilmoitetun 50 gramman sijaan. Toisekseen, kun punnitsin valmiin paidan, painoa oli 450 g, kun Dropsin ohjeen mukaan M-kokoon olisi riittänyt 350 grammaa. Joten vaikka olisin punninnut retrolangat etukäteen ja vaikka niitä olisi ollut ohjeessa ilmoitettu grammamäärä, olisin todennäköisesti joutunut lankaostoksille joka tapauksessa.

FoxBox-mekko

 

Majapuun FoxBox kuosi oli pitkään ostoslistalla. Ensin en osannut päättää väriä. Ja kun vihdoin sain päätettyä värin, en osannutkaan päättää, mitä kankaasta ompelisin. Tilasin sitä kyllä sikses reilun palan, eli kangasta riittää takuulla useampiinkin ompeluksiin, mutta jotenkin taas sellainen iskemättömän kankaan kammo iski. No nyt se on sitten korkattu. Tai saksittu. Seuraavat ompelukset FoxBoxista tulevatkin varmasti paljon joutuisammin.

Tähän ensimmäiseen ompelukseen valitsin kaavaksi Ottobren Blå Blomma (OB 1/2016) omin muokkauksin. Pidensin hihoja ja vähän helmaakin. Helman käänteen ompelin aluksi ohjeen mukaisesti kuminauhaa apuna käyttäen. Loppupeleissä tällä tavoin helma ei mielestäni kuitenkaan "pussittanut" riittävästi, joten lopuksi pujotin helmakäänteeseen vielä ohuen lisäkuminauhan.

Edellisen Blå Blomma -mekon jälkeen olin kirjoittanut kaavaan itselleni muistiin, että yläosa on melko leveä. En tiedä, miksen tuota asiaa tässä nyt sen kummemmin noteerannut. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo yläosa voisi istuvuuden kannalta olla kapeampi. Mutta nyt tästä tuli tällainen melko väljä, rennon letkeä mekko/tunika. Taskut tässä mallissa ovat mielestäni erityisen kivat.

Talvinen kettutunika

Olen huomannut, että käsitöiden tekemisen suhteen tulee erilaisia kausia. Välillä ompeluksia syntyy tiuhaa tahtia. eikä kutimiin tarttuminen nappaa yhtään, välillä toisin päin. Nyt alkuvuodesta on ollut tuo toisin päin kausi. Saumuri on saanut aika rauhassa lepäillä hupun alla ja käsiin on mieluummin hakeutunut kudin. Puolivuotiaalle veljentytölleni sain sentään surautettua talvisen kettutunikan. Tästä tuli kyllä aika ihana. Tuo talvinen kettukuosi on yksi suosikeistani ja nyt se alkaa olemaan viimeistä piirua myöten käytetty. Tähänkään tunikaan kettukangasta ei riittänyt enää kuin etukappaleen toiseen puoleen ja pieneen taskuun. Kuosi on ostettu vuosia sitten Turun kädentaitomessuilta muistaakseni Lalian kojulta kuosinsa viimeisenä palana.

Koska kettukangasta oli knaftinlaisesti, kaavaksi valikoitui Ottobren Cute Pockets (OB 4/2017), jossa etukappale on jaettu vertikaalilinjassa kahtia. Cute Pockets -mallissa nuo taskut ovat tosin tyystin erilaiset, ikään kuin etukappaleeseen "upotetut". Halusin kettukuosista tuohon yksiväriselle puoliskolle yhden tehostetaskun. Aika söpö tasku tuli tästäkin, että sikäli sopii kaavan nimeen.

 

Autioituu rannan talot

 

Olen jo pitkään fanittanut Tiina Kuun suunnittelemia sukkia, monet niistä ovat päätyneet Ravelryssä neulejonoon, mutta jostain syystä en ole koskaan yksiäkään aloittanut. Muutamaan otteeseen olen myös kirjakaupassa selaillut Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjaa ja kun Suomalaisen kirjakaupan tammialessa huomasin opuksen olevan tarjouksessa, kävin vihdoin ostamassa kirjan. Ensimmäisenä kirjasta pääsi toteutukseen Autioituu rannan talot -niminen malli.

Mallin inspiraatio on käsittääkseni alkujaan vanhoista pohjalaistaloista. Vaikka juuriltani olenkin pohjalainen, minulle nuo puutalojen ikkunanpokat toivat enemmän mieleen nykyisen kotikaupunkini puutalot Vanhassa Raumassa. Niinpä väriksi valikoitui pastellinsävyinen mintunvihertävä. Sävy on värjätty loppukesän tarhakäenkaaleilla. Vakaa aikomukseni oli tällä kertaa pitäytyä täysin ohjeessa, vaan toisin kävi. Päkiän koristekuvio on nimittäin näissä sukissa tuplalevyinen, sillä lankavalintaa tehdessä tapahtui jonkinasteinen ajatushärö. Kuvittelin värjänneeni tarhakäenkaalilla 100 gramman erän lankaa, mutta olinkin värjännyt ainoastaan 50 grammaa. Tajusin tämän vasta, kun olin neulonut ensimmäistä vartta jo hyvän tovin. Ohjeen mukaan pohjaväriä kuluisi 60 grammaa, joten paljosta ei jäisi vajaaksi, mutta jäisi kuitenkin. Ja tismalleen samaa sävyä tuskin onnistuisin uudelleen värjäämään ja tuotakin toivotaan toivotaan värjäystä täytyisi odotella ensi kesään asti. Piti keksiä toinen ratkaisu. Värjäämistäni langoista lupiinivärjäys osui melko lähelle tarhakäenkaalin sävyä ja lankavahvuuskin täsmäsi melko liki. Herättelin ensin toiveita, että saisin mintunvihreän sävyn ehkä riittämään kärkiosaan, jos käyttäisin lupiinin sävyä tuossa päkiän levennetyssä koristeraidassa. Keittiövaakaa apuna käyttäen tein ensimmäisen sukan edetessä laskelmia langan riittävyydestä ja totesin, ettei kikkailunikaan olisi saanut lankaa riittämään. Nyt on sitten kärkiosat lupiinin sävyä. Lieneekö tuo sitten häiritsevän ketään muuta kuin itseäni? 

Lempiosioni sukissa on tuo hieman erilainen kantapää. Kantapäätekniikalle on varmasti olemassa jokin nimikin, mitä en nyt juuri satu tietämään. Joka tapauksessa tekniikka oli itselleni uusi. Sukka istuu napakasti jalkaan, eikä kantapään toteutus ollut lopulta kovinkaan monimutkainen. Aina voi oppia jotain uutta!

Sukat on neulottu 2,5 puikoilla Filcolanan Arwetta Classicista, kärjen vaaleanvihreä on Novitan Venlaa. Musta lanka mitä lienee, vahvuudeltaan oikeaa kokoluokkaa. Arwetta Classicissa on 80% merinovillaa ja 20% nylonia, aika ihanan pehmeän tuntuiset, päätyvät ehkä uusiksi unisukiksi. 😊😴

Helmikoristeinen avainnauha

 

Klassinen esimerkki siitä, miten työn aloittamiseen kulutettu aika on täysin suhteeton itse työn toteutukseen kuluneeseen aikaan nähden. Tai miten väliaikaisratkaisuilla on taipumus muuttua pysyviksi ratkaisuiksi. Toukokuussa työavaimiani palvellut avainnauha irtisanoi pitkän palvelussuhteensa, sitä ennen avainnauhaa oli toki jo useaan otteeseen paikkailtu ja elvytetty. Hätäpäissäni pykäsin nopeasti uuden, jo alunperinkin epäkäytännöllisen, mutta järkeilin sillä meneväni kesälomaan asti. Näköjään meni helmikuulle asti ennen kuin sain toteutettua sen varsinaisen avainnauhan pinnaa kiristävän tilapäisratkaisun tilalle. Hulluinta tilanteessa on se, että itse asiassa kesälomien alla askartelin useitakin avainnauhoja lahjoiksi poikani opettajalle ja tyttäreni eskariohjaajille. Oman rikki menneen avainnauhan tilalle en silloinkaan saanut aikaiseksi tehtyä uutta.

Visuaalisestihan tämä uusi avainnauhana muistuttaa aika pitkälti tuota edellistä virkkaamaani työavainten nauhaa (musta väri ja helmikoristeet) -Paitsi että tämä oli paljon nopeampi ja yksinkertaisempi tehdä. Tällä kertaa käytin virkkaamiseen jo valmiiksi helmikoristeltua lankaa. Aikaa koko projektiin kului n. puoli tuntia. Aloittamiseen yli puoli vuotta!

Aluksi virkkasin kolmosen koukulla pitkän ketjusilmukkaketjun tavallisella mustalla puuvillalangalla. Ketjusilmukkaketjuun virkkasin rivin kiinteitä silmukoita helmikoristeisella langalla. Pujotin avainnipun ketjuun ja ompelin päät yhteen. Virallisia turvallisuuskriteerejähän tämä ei täyttäisi, sillä turvalukkomekanismi puuttuu. Sellainen puuttui tuosta edellisestäkin avainnauhasta. Itselle tein ja tiedostan asian, myyntiinhän tällaista ei saisi tehdä.