Pioneja

Ommel-festareiden jälkeinen ompelusato jatkuu. Pitkään olen jahkaillut Nappinjan Pionit-kankaan tilaamista, mutten ole saanut aikaiseksi. Ompelupiireissä suurin Pionit-humu taitaa jo olla laantumaan päin, mutta kangas on kaunis siitä huolimatta. Nappinjan kojulla Pionipalasia myytiin kilotavarana, suurin osa oli softshellia ja joustocollegea, mutta satuin löytämään korista vielä mekonkokoisen palasen trikootakin ja vieläpä juurikin toivomassani värissä. Nappasin korista mukaan myös hieman pienemmän palasen lilaa joustocollegea, josta haaveissa on ommella tyttärelle myöhemmin mekko. Yhteishintaa äidin ja tyttären Pioneille kertyi 25 euroa.

Halusin pitää kauniin kuosin mahdollisimman rikkoutumattomana, joten käytin kaavana tuota aiemmin työstämääni kimonohihamallia. Aluksi tein tähänkin mekkoon sivusaumoihin piilotetut taskut, mutta ne eivät jostain syystä nyt asettuneetkaan kovin kauniisti, joten saumuroin lopulta taskut pois ja mekko on nyt taskuton. Kuvauspäivä oli sen verran tuulinen, että eipä tuo mekko näytä nyt missään kuvissa kovin kauniisti asettuvan.

Lupiinin sävyjä

Vuoden ensimmäiset värjäyskattilat olivat porisemassa. Lupiini listattiin haitalliseksi vieraslajiksi, joka tulisi Suomesta hävittää. Vielä toistaiseksi noita kuitenkin kasvaa tienvarret pullollaan. Lähdin hakemaan lupiinista erilaisia sävyjä. Kaikki langat on esipuretettu oksaalihapolla keitellen vyyhtejä raparperin kukkavarsien (ei juurikaan värjää lankaa) kanssa. Tokikaan luonnonpurettein värit eivät ole kovin räiskyviä, mutta ei ole tarviskaan. Vihreä on lehtiliemessä lillunutta. Vaaleanpunainen on vaaleanpunaisista lupiineista keitetyn liemen tuotosta. Alarivin laitimmaiset ovat lilluneet sinisten kukintojen kanssa. Tuo harmaampi kävi kylvyssä ensin. Lilaan taittava harmaa meni sinisen liemen jälkiväriin. Huuhtelun yhteydessä annan vyyhdeille yleensä etikkakylvyn, jonka toivon auttavan värien kiinnittymistä. Etikkaa huuhteluveteen lisätessä lilan sävy tuli enemmän esiin. Tietyssä valossa tuo lila tulee enemmän esiin, näissä kuvissa ei nyt juurikaan näy tuo sävyero.

 
Alarivin keskimmäinen kellanruskea on kokeellinen hakuammuntani. Vyyhti on aluksi lupiinin lehtiliemessä lillunut, mutta koitin muuttaa sävyä ph-arvokikkailuilla lisäämällä liemeen soodaa. Väri ei juurikaan soodakäsittelyllä muuttunut, joten koitin samaiselle vyyhdille vielä nopean "rautakylvyn" pitämällä vyyhtiä hetkisen vedessä, johon lisäilin ruosteista metallihippua. Ei tuntunut vaikuttavan väriin sekään. Kuivuttuaan vyyhti oli lähes samansävyinen kuin tuo ylärivin vihreä. Koska koko vyyhti oli alunperinkin ollut erilaisten kokeilujen mallikappale, tein vielä yhden päällevärjäyskokeilun. Olin karsinut melko reilulla kädellä pihallamme kasvavaa puskaa (puuta?). En edes tiedä mikä laji on kyseessä. Kahdeksan vuotta sitten tänne muuttaessamme pihassa oli kanto, josta lähti pari vesaa. Koitimme tuolloin hävittää vesovaa kantoa sahaamalla siihen viiltoja ja kaataen niihin Rounduppia. Melko sitkeää lajia oli, sillä myrkytysyrityksestä huolimatta kanto jatkoi vesomistaan. Sittemmin siitä tuli pensas, jota olen vuosittain leikellyt muotoonsa. Ehkä se on jotain sukua vaahteralle, sillä syksyisin se tekee samanlaiset "nenät" kuin vaahtera. Paitsi ettei lehden muoto muistuta pätkääkään vaahteraa. Alkukesästä puu tekee pieniä melko mitäänsanomattomia kukintoja. Riivin noista karsituista oksista lehtiä ja kukintoja ja pistin ne pataan porisemaan. Jonkin ajan kuluttua nakkasin koevyyhdin perään. Tuollaista ruskehtavan kellertävää tuli. Ei kovin kaksinen väri. Ja mikä harmillisinta, vyyhti on todella karhen tuntuista. Saattoi tuo karheus johtua toki ph- ja rautakikkailuistanikin, mutta mielestäni karheus tuli vasta päällevärjäyksen jälkeen. Nuo lupiinipadassa lilluneet vyyhdit tuntuvat todella pehmeiltä. Mysteeripuu/pensas ei siis värjäysmielessä pääse jatkoon.

 

Jokohan näitä erilaisia sävyjä alkaisi olemaan riittävästi ikuisuusprojektiani Kalevala-peittoa varten? Syksyn jälkeen en ole virkkuukoukkuun tarttunut, ehkäpä pitäisi pakata koukku ja muutama värjätty kerä mökille juhannukseksi josko saisin siellä virkattua muutaman palasen lisää.

Ruttulegut

Tummanharmaata kaavantestauskangasta jäi oman mekko-ompelukseni jälkeen vielä leggareiden kokoiset soirot. Päätin käyttää sen testiompeluun uudenlaisesta leggarilahkeesta. Pohjana itse leguissa käytin jälleen hyväksi havaitsemaani Paapiin Liljaa, mutta lyhentelin lahkeet mutulla ja kehittelin lahkeen sivuihin tuollaiset rypytysnarut.

Ohjetta tuohon lahjehärpäkkeeseen ei ollut, mutta testikankaalla saattoi lähteä jälleen surutta omasta päästä säveltämään. Leikkelin suorakaiteen muotoiset trikoopalaset, joiden yläreunaan kiinnitin nauhoiksi venytetyt kapeat trikoosuikaleet. Ompelin suoralla ompeleella palaset lahkeiden alareunaan kääntäen saumat sisään ja jättäen tuon alareunan auki (Olin etukäteen huolitellut kaksoisneulalla sekä lahkeensuut että suorakaiteiden alareunat). Ujuttelin nuo nauhat reunoille ja ompelin suorakeiteen keskelle pystylinjan niin että sivuille muodostui kaksi nauhakujaa. Naruista vetäessä lahkeet rypyttyivät alareunastaan aika kivasti. Visio ja toteutus kohtasivat tällä kertaa.

Kerrankin sain käytettyä heti pois melkein koko kankaan niin, ettei jo entuudestaan ääriään myöten tursuva tilkkulaatikko saanut enää lisätäyettä epämääräisillä jämäpalasilla. Ruttuhässäkästä tuli sitä paitsi aika kiva. Tällaista mallia voisi koittaa soveltaa itsellekin. Paitsi etsin pitäisi löytää tai kehitellä itselle istuva legukaava.

Mieli muuttuu

 

Ommel festareiden viimeisenä ostoksena juuri sulkemisaikoihin poikkesin Kikapin kojulle, jossa yksivärisiä trikoita oli varsin huokeaan hintaan. Poimin pakkapinon alimmaiseksi jemmatun tummanharmaan kankaan. Valitsemassani kankaassa oli mukana hitusen polyesteria ja siksi kuulemma kankaan ominaisuuteen kuuluu pesuissa pintaan kertyvä "huitu". Tästä syystä kauppias möi tuota harmaata pois 5€/metri. Päätin ostaa sitä kaavantestauskankaaksi. Ei sitten korkealta putoa, jos kiville karahtaakin. Mielessä oli melko väljä malli, jotain hyvin simppeliä, ehkä kimonomekontyylistä. En vaan ollut yhtään varma, miten tuollainen mekko sopisi päälleni, joten testikankaalla päätin lähteä ottamaan asiasta selvää.

Äidiltä saamissani Suuri Käsityö lehdissä olin katsellut tuollaisia kimonohihaisia mekkoja. En tiedä, miksen ryhtynyt piirtämään kaavoja lehden mukaan vaan lähdin itse soveltamaan. Otin pohjaksi Marimekon villatunikan, jonka yläosaa mukaillen piirtelin oman kaavaluonnoksen mekosta. Timanttimekon myötä olen ihastunut sivutaskuihin ja lisäilinkin mekkoon summan mutikalla taskut sivusaumoihin. Alkuperäinen versioni oli melko laatikkomallinen. Vielä ommellessa fiilis oli hyvä, mutta ensisovituksella motivaatio lässähti. Värivalinta ja malli alkoivat epäilyttää toden teolla. Muotonsa puolesta mekko muistutti lähinnä telttaa. Värin puolesta mielleyhtymä tuli sota-ajan lottamekkoon. Järkeilin, että mekkoon olisi pakko saada jostain lisää väriä. Ehkä sinapinkeltaiset kanttaukset ja keltainen trikoovyö, miehustaan värikkäät napit..? Kokeilin kietaista vyötärölle kapean trikoovyön. Teltta muuntautui nyt keskiaikaiseksi koltuksi. Meni moti. Meinasin viskata nurkkaan koko mekon tekeleen. Mitä ihmettä olin oikein järkeillyt tätä väriä ja mallia valitessa?

Päätin kuitenkin nukkua yön yli ja miettiä mitä mekolle tekisin. Ensi töikseni lähdin hakemaan mekkoon vyötäröä. Laatikkomalli ei sittenkään tainnut olla minua varten. Uuman kavennuksen myötä mekko alkoi jo näyttää paremmalta. Keskiaikaisuus ainakin hiukan hälveni. Sitten ryhdyin kokeilemaan erilaisia asusteita mekon kaveriksi. Josko niillä saisi häädettyä mekon herättämät lottafiilikset. Asusteita kokeillessa päätin, etten sittenkään laittaisi värikkäitä kanttauksia, nappeja ja härpäkkeitä, vaan pitäisin mekon mahdollisimman simppelinä niin, että sitä voisi muunnella erilaisin huivein, koruin ja vöin. Aluksi karsastamani tummanharmaa väri osoittautuikin aika kiitolliseksi siinä mielessä, että useimmat asusteet sopivat hyvin sen kaveriksi. Mekko alkoikin yhtäkkiä vaikuttaa aika kivalta! Lempiasusteeksi mekon kanssa muodostui tuollainen vaalea leveä vyö, joka on vuosikaudet pyörinyt turhan panttina vaatehuoneen perillä. Ei ole ollut oikein sopivaa vaatetta sen kanssa pidettäväksi ja monasti olen ollut viemässä sitä kirpputorille. Ehkä se on kirppiskuormassa jo käynytkin, muttei ole mennyt kaupaksi.

Oikeastaan pienin asustemuunnoksin tylsääkin tylsemmästä mekosta tulikin aika monikäyttöinen. Mekko on sitä paitsi hurjan mukava päällä, eli sikäli tee-se-itse kaavoitukseni onnistui ihan kivasti. Taskut voisivat olla ehkä inan ylempänä, mutta muuten malli tuntuu varsin pätevältä. Paitsi, että nähtäväksi jää, miltä tämä kaavantestausmekon kangas näyttää sitten muutaman pesun jälkeen, jos pinta on täynnä pientä huitua. Ehkä se päätyy lopulta vain nukkavieruksi kotoilumekoksi, mutta 5 euron satsauksella sain aikaan ihan toimivalta tuntuvan kaavan kuitenkin.

Kesäpöksyjä

Kesävaatepäivitykset jatkuvat. Caprimittaisista leggareista oli vajetta, joten surauttelin Paapiin Lilja-kaavaa lyhentäen parit kesäpöksyt. Mansikkakangas on niin ikään Paapiilta, vihertävä trikoo tilkkulaatikon kätköistä arvottu palanen. Mansikkapöksyistä tein hieman pidemmät, vihreiden caprien mitan määräsi tilkun koko.

Ylijäämäsuikaleista askartelin pienet rusetit lahkeen suihin. Todennäköisesti rusetti on pesun jälkeen pelkkä epämääräinen kippurakasa, mutta kuvissa nuo muistuttavat vielä rusetteja.

Kesäpaitapäivitys

Vaari on aikamoinen tarinankertoja, yksi lastemme suosikkitarinoista on 70-80-luvun taitteelle sijoittuva tapaus, jolloin mustekala tarttui lonkerollaan sukeltamassa olleen vaarin jalkaan. Osin tuon tarinan vuoksi Ommel festareilta jäi käteen (muun muassa) Kangaskapinan mustekalan lokeroita. Muistan hypistelleeni tätä kangasta jo Tampereen kässämessuilla, mutta jäi silloin ostamatta. Kankaan tuntuma on hieman erilainen kuin perustrikoossa. Nähtäväksi jää, kuinka sitten kestää kulutusta ja pesuja.

Toisen kesäpaidan surautin pitkään marinoituneesta Verson puodin Hurmurin serkusta ja perus vaaleansinisestä trikoosta. Vähän arvelutti, olisiko tuo kuosi jo liian lälly, mutta poika tuntui pitävän siitä edelleen. Hurmurin serkkua on tosin vain paidan etumuksessa, hihat ja selkäosa ovat vaaleansiniset. Loppuosa Hurmurin serkusta taitaa tahtoa pikkusiskon hellemekoksi.

Kummankin paidan pohjakaavana on käytetty Graphic Printsiä (OB 3/2017) pienin muokkauksin. Poistin helmahalkiot ja lisäsin hieman leveyttä paitoihin. Hurmurin serkussa kaula-aukko on kaavan mukainen ja tällä kertaa sain jopa tuon v-aukon asettumaan poikkeuksellisen nätisti. Lonkeropaidassa kaula-aukko on pyöristetty.

Kangaslaatikot pursuavat edelleen, joten lähipäivinä lienee tiedossa lisää kesävaatepäivytyksiä. :)

Tilkkuöttiksen kaveri

Pikkusiskon suunnittelema Tilkkuöttis, tai ehkä tarkemmin ottaen Ylen toimittajan osoittama kiinnostus Tilkkuöttistä kohtaan innosti myös isoveljen suunnittelemaan oman pehmo-otuksensa. Minulle annettiin tarkka suunnitelma otuksesta. Piirroksessa on saumanvarat ja kaikki!

Suu piti olla vetoketjulla avattava. Lisävaatimuksena matkan varrella tuli kieli. Suunnitelma oli sen verran monimutkainen, että kaavoitukseen ja ompeluun tarvittiin kyllä äidin apua. Jalat ja kädet pikkumies sai ommella itse. Samoin palojen kääntämisen ja täyttämisen herra sai tehdä itse. Tärkein osa projektia oli kuitenkin tilkkujen valinta.

Kaveri sai nimekseen Kuningas Aleksi 572. Iltiksessä oli joskus kuulemma tehty esineanimaatioita. Sellainen piti nyt tehdä Kuningas Aleksista. Kuvasimme Stop Motionilla Kuningas Aleksi 572:n ja Tilkkuöttiksen temppuiluja ja teimme lyhyitä animaatioita. Ihan hauskaa kesäpuuhaa lasten kanssa. Pidemmällä kärsivällisyydellä tuotoksista olisi ehkä tullut vähemmän nykiviä. Tässä tapauksessa prosessi oli kuitenkin itse tuotosta tärkeämpää. :)

Kolmen minuutin kauluri

Merinovillaisen kaulurin ompeleminen keskellä kesäkuuta ei ehkä tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta sellainen nyt kuitenkin tuli surauteltua. Ommel 2019 festareilla pengoin Johanna K. Designin tilkkulaatikoita siinä toivossa, että löytäisin helpotusta viime talvena vallinneeseen kaulurikriisiin. Aiemmin neulomani merinokauluri oli pojalleni hieman liian lörppä eikä oikein suojannut kaulaa kunnolla. Lopulta meni sitten hukkaankin koko neulomus. Ompelin jämätilkuista uuden fleecevuorillisen kaulurin. Piti olla pikasurautus, mutta toisin kävi, sillä "pikatyö" oli aivopieruja täynnä. Pikatyöstä tuli vikatyö. Tuli varmaan tehtyä ennätys siinä, montako erilaista VÄÄRÄÄ tapaa pystyy keksimään vuorillista tuubikauluria ommellessa. Lopulta mokomasta epäonnen kaulurista tuli käyttäjänsä mielestä liian kuumakin vielä.

Riemastukseni oli siis suuri, kun 30 asteen helteellä bongasin Johanna K.:n tilkkulaatikoista juuri sopivan kokoisen ja muotoisen merinoneulospalasen. Kuosikin sattui kohdilleen! Hinta ei päätä huimannut, sillä laatikon tilkut maksoivat 10 €/kg. Tälle kaulurille tuli hintaa kokonaisen euron verran. Lämmittää ensi talvena varmasti koko rahan edestä! Neulos ei vuorta kaivannut ja kaulurin tekoon menikin kokonaisuudessaan ehkä kolme minuuttia. Voi miten iso riemu pienestä neulospalasesta. Jätin sen toistaiseksi nyt ihan vain yksinkertaiseksi putkeksi saumurisaumat näkyville. Käytön myötä näkee sitten taitanko kaulurin kaksinkertaiseksi tuubiksi.

Tilkkuöttis

Esikoinen oli ensimmäisellä isolla partioleirillään ja pikkusiskolle (ja äidille) piti keksiä tekemistä Tammileirin ajaksi. Päätimme lähteä yökyläilemään siskoni luokse Helsinkiin. Sopivasti Espoossa sattui olemaan Ommel 2019 festivaaliviikonloppu, joten perjantaina poikkesimme tyttöjen kanssa festareille.

Kun sekä äidissä että tyttäressä on kangashamsterin vikaa, matkatuliaisina kotiin tarttui aika monta kangaskäärylettä. Kaikilla osastoilla emme ehtineet edes käydä, sillä saavuimme festareille vasta iltapäivällä. Tytöt innostuivat Helsingin työväenopiston pehmolelutyöpajasta ja teimme yhdessä Tilkkuöttiksen. Serkkutyttö suunnitteli öttiksen kaverin Disney-Elsa-öttiäisen.

Yökyläilyreissulla serkkutytöt saivat unikavereikseen itse suunnittelemansa ja osin itse tekemänsäkin pehmolelut. Tilkkuöttis päätynee loppuvuodesta vielä vierailulle Yle Oppimisen verkkojulkaisuun, sillä öttistä askarrellessamme työpajassa hyöri Ylen toimittaja, joka kuvasi artikkeliaan varten Tilkkuöttiksen ja iloisen suunnittelijansa.

Innostus pehmolelun tekemiseen ja suunnitteluun jäi tyttärelleni päälle, joten Tilkkuöttis saattaa saada jossain vaiheessa vielä lisää tilkkuystäviä.

Pieni merirosvo

Jämäkankaista ompelin kummipojalleni kesäisen merirosvosetin. Bodyn kaavana toimi Bampimetsä lyhythihaiseksi muunneltuna (OB 1/2018). En ollut aikaisemmin kyseistä bodymallia ommellut ja hieman tuo kaula-aukko vaikuttaa reilulta. Käyttämäni resorikaan ei ollut kovinkaan napakkaa, mikä ei asiaa ainakaan auttanut. Body annettiin käyttäjälleen pienellä muokkausvarauksella siltä varalta, ettei kaula-aukko toimikaan.

Shortsien kaavana oli Running Birds (OB 3/2019). Tätäkään kaavaa en ollut etukäteen testannut ja arpapeliksi jäi näidenkin housujen istuvuus, kun sovituskappale ei ollut paikan päällä kokeilemassa pöksyjä. Shortsien takaosaan lisäsin Lidlin merirosvoaiheisen silityskuvan.

Jämäpalapussukat

Töiden puolesta kevät oli varsin kiireinen, joten aikaa käsitöiden tekoon ja blogin päivittämiseen ei liiemmälti ollut. Toukokuun viimeisellä viikolla kaivoin kuitenkin pitkän tauon jälkeen ompelutarvikkeet esille, samalla ekaluokkalainen poikani ilmoitti haluavansa ommella opettajalleen lahjan. Tuollaisella hetkellä kiire unohtuu ja käsitöitä arvostavana äitinä tietää tehneensä jotain oikein. Oma ompeluprojektini jäi taka-alalle ja ryhdyimme poikani kanssa suunnittelemaan sopivaa ompeluprojektia. Päädyimme kännykkäpussiin. Poikani valitsi tilkuista mieleisensä kankaan ja pian opettajalle surauteltiinkin jo pöllöpussukkaa. Toki "työnjohdollisesti" autoin projektissa paljon. Leikkelin kankaat valmiiksi sekä kiinnitin vetoketjun ja hihnan. Mutta muilta osin itse ompelutyö jäi ekaluokkalaiselle. Ompelukoneen käyttö ja oman ompelujäljen tarkastelu aiheutti ekaluokkalaisessa suurta ylpeyttä.

Projekti tosin aiheutti äidilleen hieman lisätöitä, sillä myös 5-vuotias pikkusiskonsa ilmoitti haluavansa antaa kännykkäpussit tarhatädeille lahjaksi. Viimeistä tarhapäivää edeltävänä iltana tuli kolmen pussin lisätilaus. Tälläkin kertaa lahjan antaja sai itse valita tilkuista sopivat kankaat. Valinnoissa puntaroitiin tarkasti mm. tarhatätien lempivärit. Tyttäreni pääsi myös itse ohjastamaan ompelukonetta, vaikka 5-vuotiaan kärsivällisyys ei aivan kaikkien kolmen pussukan ompeluun riittänytkään. Sopivin väliajoin hän kävi kuitenkin surauttelemassa suoria saumoja yhteen saaden arvokasta itse ompelun kokemusta.

Pussukoiden hihnakiinnitykset ovat keskenään hieman erilaisia riippuen millaisia tarvikkeita varastoistani sitten sattuikaan löytymään.

Niin ikään vetoketjujen ja hihnojen värit valikoituivat hieman sen mukaan mitä käsillä sattui olemaan.