tiistai 11. kesäkuuta 2019

Kolmen minuutin kauluri


Merinovillaisen kaulurin ompeleminen keskellä kesäkuuta ei ehkä tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta sellainen nyt kuitenkin tuli surauteltua. Ommel 2019 festareilla pengoin Johanna K. Designin tilkkulaatikoita siinä toivossa, että löytäisin helpotusta viime talvena vallinneeseen kaulurikriisiin. Aiemmin neulomani merinokauluri oli pojalleni hieman liian lörppä eikä oikein suojannut kaulaa kunnolla. Lopulta meni sitten hukkaankin koko neulomus. Ompelin jämätilkuista uuden fleecevuorillisen kaulurin. Piti olla pikasurautus, mutta toisin kävi, sillä "pikatyö" oli aivopieruja täynnä. Pikatyöstä tuli vikatyö. Tuli varmaan tehtyä ennätys siinä, montako erilaista VÄÄRÄÄ tapaa pystyy keksimään vuorillista tuubikauluria ommellessa. Lopulta mokomasta epäonnen kaulurista tuli käyttäjänsä mielestä liian kuumakin vielä.


Riemastukseni oli siis suuri, kun 30 asteen helteellä bongasin Johanna K.:n tilkkulaatikoista juuri sopivan kokoisen ja muotoisen merinoneulospalasen. Kuosikin sattui kohdilleen! Hinta ei päätä huimannut, sillä laatikon tilkut maksoivat 10 €/kg. Tälle kaulurille tuli hintaa kokonaisen euron verran. Lämmittää ensi talvena varmasti koko rahan edestä! Neulos ei vuorta kaivannut ja kaulurin tekoon menikin kokonaisuudessaan ehkä kolme minuuttia. Voi miten iso riemu pienestä neulospalasesta. Jätin sen toistaiseksi nyt ihan vain yksinkertaiseksi putkeksi saumurisaumat näkyville. Käytön myötä näkee sitten taitanko kaulurin kaksinkertaiseksi tuubiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti