perjantai 28. kesäkuuta 2019

Pioneja


Ommel-festareiden jälkeinen ompelusato jatkuu. Pitkään olen jahkaillut Nappinjan Pionit-kankaan tilaamista, mutten ole saanut aikaiseksi. Ompelupiireissä suurin Pionit-humu taitaa jo olla laantumaan päin, mutta kangas on kaunis siitä huolimatta. Nappinjan kojulla Pionipalasia myytiin kilotavarana, suurin osa oli softshellia ja joustocollegea, mutta satuin löytämään korista vielä mekonkokoisen palasen trikootakin ja vieläpä juurikin toivomassani värissä. Nappasin korista mukaan myös hieman pienemmän palasen lilaa joustocollegea, josta haaveissa on ommella tyttärelle myöhemmin mekko. Yhteishintaa äidin ja tyttären Pioneille kertyi 25 euroa.


Halusin pitää kauniin kuosin mahdollisimman rikkoutumattomana, joten käytin kaavana tuota aiemmin työstämääni kimonohihamallia. Aluksi tein tähänkin mekkoon sivusaumoihin piilotetut taskut, mutta ne eivät jostain syystä nyt asettuneetkaan kovin kauniisti, joten saumuroin lopulta taskut pois ja mekko on nyt taskuton. Kuvauspäivä oli sen verran tuulinen, että eipä tuo mekko näytä nyt missään kuvissa kovin kauniisti asettuvan.


3 kommenttia:

  1. Tää pioni on niin älyttömän kaunis kuosi! Ja kaunis on myös mekko. Mä oon just ollut aikeissa hakea nappinjalta pionia, mutta mulla on valinnan vaikeus värin suhteen ja en oo vielä saanut aikaiseksi poiketa nappinjalla.. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Tässä tapauksessa valinnan vaikeutta helpotti tuo palalaari, kun tarjolla oli tasan yhtä väriä trikoota haluamassani koossa. :)

    VastaaPoista