maanantai 28. elokuuta 2023

Draped-paita

 
En taida olla mikään muodin edelläkävijä, sillä huomaan valikoivani ompelukaavoja usein muutaman vuoden takaisista lehdistä. Tämänkin paidan kaava on vuoden 2017 Ottobresta. Jostain syystä uusimpien Ottobre-lehtien kaavat eivät ole nyt viime aikoina oikein sytyttäneet. Tai sitten ehkä lämpenen niillekin vasta muutaman vuoden viiveellä.

Aluksi en oikein lämmennyt tälle kankaallekaan. Vaikka itse lankoja värjäilenkin (paitsi että sekin homma on jostain syystä tänä vuonna jäänyt tyystin), jotenkin nämä batiikkivärjäykset eivät ole olleet minun juttu. Kangas on kuitenkin tyttäreni itsensä valitsema, mielestäni oli aika bliisun värinen ja plurun tuntuinenkin. En oikein keksinyt siitä mitään järkevää, yökkäriä kai alunperin ajattelin, mutta kangas jäi lopulta laatikkoon odottelemaan inspiraatiota. Vanhoja kaavalehtiä selaillessa silmä osui Draped-kaavaan. Siinä etu- ja takakappale ovat periaatteessa yksi palanen, niin että toinen sivu on alaosastaan "taitettu" toiselle puolelle peilikuvaksi. Oli sen oloinen kaava, että tulee joko kiva tai sitten ihan susi. Päätin, että juuri tuohon kaavaan sopisi tyttäreni valitsema pluru batiikkivärjäys. Ei oikeastaan hirveästi harmittaisi, vaikka sitten kaava olisikin aivan susi ja toisaalta juuri tuohon malliin pluru kangas ehkä sopisikin. Laskeutuisi ainakin jouhevasti kaavan epäsymmetrisyydestä muodostuvat sivulaskokset. 

Pienin muokkauksin lopputulos on ihan ok. Alkuperäiskaavassa ei ollut helmaresoria, yllättävän pitkä helma kylläkin. Pelkän epäsymmetrisen leikkauksen kanssa pitkä roikkuva helma näytti jotenkin vähän pöljältä. Odotin epäsymmetrisen kaavan saavan aikaan voimakkaammat sivulaskokset (vaikka totta puhuen sellaisia ei kyllä Ottobren mallikuvissakaan ollut, toisin kuin kuin sitten taas ohjeen "piirrosversiossa". Sivuun tuli kyllä joitakin poimuja, mutta kovin vähän ja toisaalta sivusaumaan jäi  hölmösti "törölle" etu- ja takakappaleen sivutaitoskohta. Päätin korjata asian helmaresorilla. Mutulla kaavoitin samaisesta kankaasta helmaresorin, jolloin pussittuu koko helma. Parempi, joskin en tiedä paljonko siihen nyt sitten enää jää efektiä tuosta alkuperäisestä epäsymmetrisyydestä. Ehkä toisenlaisen kuosin kanssa kaavan vino epäsymmetrisyys tulisi paremmin esiin.


Resorikaitaletta leikatessa bongasin kankaassa ensin yhden reiän (onneksi ei ollut osunut paitakohtaan), joka harmillisesti rajoitti jäljellä olevan kankaan määrää. Jouduin reiän vuoksi tekemään resorikaitaleesta lyhemmän kuin olin ajatellut. Onneksi kangas on kuitenkin hyvin venyvää ja sain lyhemmänkin palasen riittämään. Bongasin jäljelle jääneistä tilkuista vielä toisenkin pienen pienen reiän alun. Tämän jälkeen tutkin paidan tarkasti. Kuin ihmeen kaupalla olin onnistunut kohdistamaan kaavat siten, ettei reikiä ollut osunut paidan kohtaan. Mutta jäi kyllä pieni epävarmuus kankaan laadusta... No kestää minkä kestää. Tulipahan ainakin nyt kaava testattua. Ja kangas oli alunperinkin hinnaltaa hyvin huokea -syystäkin. 

Mikään ihan varsinainen teepparisesonkihan nyt syyskuun kohta koittaessa ei ole, mutta jospa tuo nyt mahtuisi vielä ensi kesänäkin ja voihan tuota neuleen kanssa pitää tässä syksymmälläkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti