Kestorättejä joulumyyjäisiin

 

Poikani jalkapallojoukkueella oli eilen joulumyyjäiset Prisman käytävällä. Jokaisen perheen oli kannettava kortensa kekoon. Leipomusten lisäksi täydensin osuuttamme tytökaverilta saamallani vinkillä: kestoräteillä. Tilkkulaatikkoni kun tuntuu kroonisesti pursuavan yli äyräidensä, tämä oli näppärä keino saada hukattua myös aikansa marinoituneita jämätilkkuja.

Matskuina käytin joustofroteeta, joustocollaria ja trikoota. Myyntiä varten niputin kestorätin kahden liinan pakkauksiin, joihin printtasin etiketin pienen värssyn kera. Värssyidea muokattuna Kangaskorjaamon blogista, josta nappasin myös näppärän vinkin pyöristettyjen kulmien viimeistelyyn. 

Johannan ohjeiden mukaan valmistin pahvisen 20 cm x 20 cm sabloonan, josta pyöristin yhden kulman. Sabloonan avulla tilkut oli helppo leikata oikeaan kokoonsa (jätin leikkuuvaiheessa aika reilut saumanvarat). Pahvilärpäkkeestä oli myös oiva apu itse ompeluvaiheessa. Tarkemmat kuvalliset vinkit sabloonan käyttöön siis tuolla Kangaskorjaamon blogissa. 

Mukavasti tuli tilaa tilkkulaatikkoon. Ja mukavasti sai hetkessä taas kaaoksen aikaiseksi, kun ompelurupeaman jälkeen ruokahuoneen pöytä näytti tältä. :D

Kortti, joka katosi

 

Serkun tyttöni kirjoitti ylioppilaaksi nyt syksyllä. Juhlat piti olla tässä jo aiemmin, mutta ylläripylläri perheeseen saapuikin tuolloin kutsuman kuokkavieras, joka siirsi juhlia parilla viikolla eteenpäin. Uusi juhla-ajankohta ei valitettavasti perheellemme sopinut, joten päätin laittaa kortin postiin. Tai ainakin tarkoitus oli laittaa kortti postiin. Sitten tapahtui jotain mystistä. Kortti katosi. Ja tässä kohtaa katoaminen tapahtui todennäköisesti jo ennen postia. Postiluukulle päästessä korttia ei nimittäin enää ollut missään. Pienen pieni mahdollisuus toki on, että olen tunkenut sen epähuomiossa joulukorttipussukkaan, jotka myös postitin samalla kertaa. Ja että kortti on vielä matkalla. Mielestäni kuitenkin nimen omaan katsoin, ettei kortti eksyisi joulukorttipussukoihin, sillä halusin sen ehtivän ajoissa perille.

Tässä kohtaa täytyy tosin sanoa, että onneksi olin näin joulun alla jo valmiiksi hieman skeptinen postin toimintavarmuuteen ja olin päättänyt laittaa muistamisen menemään MobilePaylla enkä kirjekuoressa. Taisi pilkka osua omaan nilkkaan, sillä todennäköisempää on, että kortin katoamisesta olen vastuussa ihan minä itse, eikä postilaitos. Kortteja postilaatikolle viedessä oli aikamoinen myräkkä. Ehkäpä kortti on lennähtänyt avoimesta kortteja pursuavasta käsilaukustani jo matkalla postilaatikolle. Niin tai näin, kyseinen kuva taitaa olla enää ainoa jäljellä oleva dokumentti tästä kortista.

Joulupallokortit

Perinteisiä joulukortteja lähetetään vuosi vuodelta yhä vähemmän. Itselleni itse tehtyjen joulukorttien askartelu on kuitenkin edelleen jokavuotinen jouluperinne. Ja joka vuosi joulukorttien viimeinen postituspäivä tuntuu tulevan vastaan yhtä nopeasti. Askartelut tuntuvat jäävän aina viime tinkaan.

Yleensä jonkinlainen idea joulukorttien visuaalisesta ideasta on kuitenkin alitajunnassa kytenyt jo jonkin aikaa. Tällä kertaa niin ei ollut. Umpimähkään silmäilin Pinterestissä erilaisia joulukortti-ideoita ja jonkinlaisen kuusivision kanssa lähdin kirjakauppaan kartonkeja hakemaan. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun kartonkihyllyn värivalikoimat eivät miellyttäneetkään silmää. Pari hyllyä ammotti kokonaan tyhjyyttään, ehkäpä juuri niissä oli ollut kaipaamiani luonnonläheisiä sävyjä. Nyt hyllyissä oli jäljellä kirkkaat karkkivärit. Niin tai näin. Huomasin läheteväni kirjakaupasta valkoisen ja mustan lehtiön kanssa. Päättäisin sitten kotona, kumpaan väriin liittyen tulisi kortti-idea.

Jostain syystä askartelulaatikkooni on päätynyt melkoinen valikoima erilaisia metallinhohtoisia tusseja, mielestäni paksut Lidlistä ostetut ovat olleet laadukkaimpia ja pitkäikäisimpiä. Sellaiset kalliit ohutkärkiset kulta- ja hopeatussit tuntuvat jämähtävän aina hyvinkin nopeasti.

Piirtelin kartongille kolmenkokoiset ympyrät, joista leikkasin paperiveitsellä sisukset pois. Kartonki toimi sabloonana jonka avulla töpöttelin metallinhohtotusseilla joulupalloja mustalle kartongille. Aluksi piti tehdä vain kultamustia kortteja, mutta sitten löysin laatikoistani myös hopeatekstisiä jouluntoivotuskuvioita. Niihin ei kulta oikein sopinut, joten kokeilin ensin hopeisia palloja ja vähitellen huomasin töpötelleeni vähän kaikenvärisiä joulupalloja.

Jouluntoivotustekstit on liimattu kaksipuoleiselle pehmoteipillä korttiin niin, että se nousee vähän kohoille kortin pinnasta.

Sporttimekko

 Vähän aikaa sitten ompelin itselleni Ommellisen Sporttipaidan. Ommellisen kaavat on tulostettu silitettävälle kaava-arkille, vaikkakin itse jäljentelen ne aina tavalliselle kaavapaperille, koska haluan säilyttää alkuperäiset kaavat kokonaisina. Koska kaavat on kuitenkin tulostettu niin, että kappaleet voisi periaatteessa leikellä irti suoraan kaava-arkista ja silittää kiinni kankaaseen, ovat Ommellisen kaava-arkit aina hervottoman kokoisia (toisaalta eipä ole sekavaa viivaviidakkoa tulkittavana). Oman vähtinsä ottaa kuitenkin se, että mallailee hervottoman kaava-arkin lattialle ja jäljentelee sitten siitä kaavat tavalliselle kaavapaperille, niinpä samalla kun piirtelin jättimäisiltä kaava-arkeilta sporttipaidan, piirsin myös sporttimekon kaavat.

Ohjeen mukaan kangasta kuluisi 2,5m. Sellaista kangasmäärää itselläni ei sattunut mistään kankaasta valmiiksi löytymään, ompeluhinku oli kuitenkin suuri ja kaivoin kangaslaatikostani Poppanavakasta ostetun 2-metrisen mustan puuvillamodaalin (josta siitäkin oli yhdestä kulmasta pieni tilkku nyrhitty johonkin, mihin lie projektiin). Päätin, että noin 2 metriä riittäköön. Laitan sen riittämään, kuvioimatonta kangasta kun pystyi hyödyntämään molempiin suuntiin ilman että kuvio kellahtaisi nurin kurin. Ja loput sitten sovelletaan, mikäli täytyy alkaa sniiduilla kankaan riittävyyden suhteen. Myönnetään, taskujen vuoreiksi jouduin soveltamaan toista mustaa trikoota.

Ja ihan täysin tuo knafti 2 metriä ei siltikään riittänyt. Jotta sain kankaan riittämään, typistin hieman kauluksen korkeutta. Ommeltuani jo aiemmin Sporttipaidan (jonka kanssa tämä Sporttimekko noudattaa pitkälti samoja kaavoja yläosan suhteen) tiesin kauluksen olevan varsin reilun. Itselläni ei ollut oikeastaan tarkoitustakaan käyttää tämän mekon kanssa kaulusta huppumaisesti, vaan halusin ennemminkin tuollaisen poimuttuvan runsaan pääntien. Sen saavuttamiseen riitti hiukan matalampikin kauluspala. Sniiduilin niin ikään hieman helmapalan korkeudesta ja oikeastaan yhtään pidempi ei mekon helman tarvitse ollakaan. Kelpo mekko tuli kaavaa hitusen soveltaenkin. Materiaalina puuvillamodaali tuntuu laskeutuvan aika kivasti ja vaikka kangasta on reilusti, ei mekko tunnu raskaalta, sillä kangas itsessään on melko kevyenoloista.

Kun ompeluinto iskee viikonloppuiltana, ei nyöriäkään lähdetä hakemaan kesken projektin, koska kaupat ovat kiinni. Ompelutarvikelaatikostani löytyi pinkit pääkallokuvioidut kengännauhat, jotka olin joskus ostanut sillä ajatuksella, että päätyisivät ehkä jossain vaiheessa lasten hupparinnaruiksi. Päätyi nyt sitten tämän mekon kauluksen nyöriksi. Ehkä vähän teini, mutta tavallaan ihan hauska. Ja pienellä vaivallahan nyörin saa vaihdettua koska tahansa minkä väriseksi sitten ikinä haluaakaan. Mekko toimii toki vallan hyvin ilman tuota kauluksen nyöriäkin, joskin nyörillä saa muuten mustaan mekkoon pientä lisäilmettä. 

Kuten yleensä, tälläkään kertaa Ommellisen kaavoitus ei pettänyt. Tykkään mekosta tosi paljon ja istuu päälle hyvin. Kaava menee ehdottomasti jatkoon.

Sporttipaita

Syysloman viime metreillä sain vielä ommeltua terrakotanvärisestä joustocollarista Ommellisen Sporttipaidan itselleni. Satuin juuri pari päivää sitten törmäämään artikkeliin syksyn trendiväreistä. Kuulemma ruskea on se tämän syksyn juttu. Eli ainakin värivalinnan puolesta aivan trendien harjalla mennään, joskin täysin sattumalta, sillä kangas oli tilattu jo jonkin aikaa sitten onnellisen tietämättömänä vallitsevista trendiväreistä.

Kaava oli tosi kiva ja ohjeet selkeät. Ommellisen kaavoissa kivana lisänä on videotutorial, joka helpottaa kummasti silloin, kun sanallisten ohjeiden kanssa menee ajatus solmuun. Paidassa on nyöritys kauluksessa sekä helmassa.  Helman suhteen koinkin AHAA-elämyksen sivuhalkion tekemisessä. Muistan, miten olen joskus aiemmin taistellut nätin sivuhalkion kanssa (koska olen yrittänyt tehdä sitä aivan väärällä tavalla), tässä ohjevideolla opastetulla tavalla toteutus oli helppo ja simppeli. Saatanpa tehdä sivuhalkioita siis jatkossakin, kun tähän asti olen usein skipannut sivuhalkioiden tekemisen, ellei sellainen ole kaavan toimivuuden kannalta ollut aivan välttämätön.

Helman voi pitää joko suorana hieman pidempänä mallina tai sen voi nyörin avulla "pussittaa" vyötärölle lyhemmäksi versioksi.

Paidan kaulus on todella korkea, jolloin sitä voi käyttää myös ikään kuin hupun tapaan. Tai sitten vain antaa kauluksen poimuttua rutulle luoden lisäilmettä muuten suht simppeliin peruspaitaan. Kaulus tuntui toimivan vallan mainiosti myös ilman tuota nyöriäkin, ehkä modailen tällä kaulusmallilla vielä jonkin fiinimmänkin paidan tai mekon ilman nyöriä.

Kaavapakettiin kuului myös Sporttimekko, joka on yläosaltaan samanlainen  Sporttipaidan kanssa, sellaista työn alle ehkä seuraavaksi. Hairahdin Kankaiden yöstä tilaamaan lisää kankaita, vaikka kangaslaatikot pursuavat jo nykyiselläänkin, joten syytä olisi ennen postipaketin saapumista ommella lisätilaa uusille ostoksille.

Hermionen takki

 

Naamiaisasuompelut saivat syyslomalla jatkoa. Lasteni koulussa on tulossa halloween-naamiaiset ja pitkällisen pohdinnan jälkeen tyttäreni ilmoitti haluavansa pukeutua Hermioneksi. Kravatti saataisiin lainattua isin juhlatamineista, kauluspaita ja slipoveri velipojan pieneksi jääneistä tamineista, mutta pitkä musta hupullinen takki tarvittaisiin. 

Uusimman Suuri Käsityö -lehden (10/2022) Blossoming Flower -takki puhutteli heti lehden ensimmäisellä selailukerralla. Päätin, että kokeilisin kyseisellä Jujunan kaavalla ensimmäistä ulkovaateompeluani ja surauttaisin sillä vielä kevättakin tyttärelle. Lehti oli luokitellut takin vaikeusasteeltaan kahden tähden projektiksi eli helpohkoksi, mutta koska takkien tai ylipäätään joustamattomien materiaalien ompeleminen ei suoranaisesti kuulu mukavuusalueelleni, eivät kaikki ohjeen työvaiheet auenneet minulle kristallinkirkkaina aivan ensisilmäilyllä. Päätin siis kokeilla "työ tekijäänsä opettaa" -metodia ja testasin takkikaavan toimivuutta naamiaisasun halpoihin kankaisiin (= vuorikangas 3 €/m). 

Pienellä modauksella peruskaavan sai näppärästi muunnettua Hermionen takiksi soveltuvaksi. Pidensin helmaa mutulla (käytännössä sen verran, mitä kaavapaperin leveydessä oli tilaa jatkaa helmalle pituutta) ja koska hihansuihin ei tässä takkimallissa tulisi resoreita, pidensin ja levensin myös hihojen mallia. Hihansuille ompelin leveähköt alavarat. Taskut ja vetoketjun jätin tästä naamiaisasusta suosiolla pois.

Kaava oli tosi kiva. mitat täsmällisiä ja saumojen kohdistukset osuivat kohdilleen, vaikkei materiaali antanutkaan piiruakaan joustovaraa (tai ehkä juuri siksi). Aluksi hieman hännetäviltä tuntuvat ohjeistukset alavarojen kiinnityksiin liittyvistä työvaiheista loksahtelivat lopulta työn edetessä aivan loogisesti kohdilleen. Takista tuli tosi kiva. Eniten hämmästyin, etten projektin aikana menettänyt kertaakaan hermojani edes materiaalin suhteen. Takkiprojekti jopa hälvensi hienoista joustamattomien materiaalien ompelukammoani.

Olin jo selailemassa netistä rinnuksiin sopivaa Rohkelikko-kangasmerkkiä, kun paikalle saapui tyttäreni. Hän halusi itse piirtää Rohkelikko-merkin pahville. Näin tehtiin, ja siitä tuli hieno. Valmiin kangasmerkin tilaamisen sijaan päädyimme siis kokonaan D.I.Y-versioon ja takin käyttäjän oma kädenjälkikin pääsi projektissa hienosti esiin. Liimasin Rohkelikko-merkin paksuhkolle taustakankaalle, jonka ompelin muutamalla pistolla takkiin kiinni. Pesunkestävähän tuo pahvinen merkki ei ole, mutta parilla nipsaisulla sen saa takista irti, mikäli takkia nyt joskus haluaa käyttää vaikkapa jonkin muun rooliasun kaverina.

Jätin takista vetoketjun pois, mutta pohdin vielä jaksaisinko turailla takkiin vielä yhden napin, jotta sen saisi edestä edes vähän kiinni.

Belle-kostyymi

Syysloman alkamisen ja tällä viikolla vietetyn Sadun päivän kunniaksi järjestimme koulussa jälleen satuteemaiset naamiaiset. Viime kerralla ompelin Lumikki-asun, mutta nyt halusin jotain uutta. Tummatukkaisia pitkähiuksisia hahmoja pohtiessa mieleen tuli Belle. 90-luvun alussa pikkusiskoni taisi kuluttaa melkein puhki Kaunotar ja hirviö -VHS-kasettimme. Itsekin olen tuon Disney-animaation siis useaan otteeseen nähnyt. 

Valmiita kaavoja ei tietenkään taaskaan ollut, vaan projekti lähti käyntiin tutkimalla Googlen kuvahaulla ideoita erilaisista Belle-asuista. Tämän jälkeen suuntasin kangaskauppaan hypistelemään kankaita. Päädyin keltaiseen loimusamettiin, samaa materiaalia käytin aikoinaan tuossa Lumikki-asussakin. Saumurin kanssa materiaali oli suht mutkatonta työstää ja joustavuutensa ansiosta kaavoituksen mittojen suhteen ei ollut niin justiinsa. Mutulla ilman valmiita kaavoja ommellessa tuo kankaan joustavuus oli ehdottomasti plussaa. Kangaspariksi valikoitui kevyt organza, jolla tavoittelin volyymiä helman leveyteen. 

Loimusametti oli melko edullista ja toimi tähän tarkoitukseen mainiosti, sillä kankaan jämistä sai vielä surautettua joustavat käsineet. Haittapuolena tuossa tosin oli kankaasta leikatessa ja saumuroidessa irtoava höttö. Keltaista mikromuovia tuntui tämän ompeluprojektin aikana leijailevan kaikkialla. Eli sinällään mikään kovin ekologinen asuhan tämä ei ollut. Varsinkin kun ottaa huomioon, että rooliasulle tuskin kovin montaa käyttökertaa lopulta tulee kertymään. Mutta ehdottomasti hauska ompeluprojekti. Varsin terapeuttista ommella fiilispohjalta ilman sen tarkempaa ohjenuoraa. Täysin virheetönhän tämäkään projekti ei ole, mutta toisaalta rooliasu on aika paljon armollisempi ommeltava kuin vaikkapa juhlamekko, jossa vaatisin itseltäni tietyissä asioissa varmasti tarkempaa viimeistelyjälkeä.

Ompelin aikoinaan Lumikki-asun yhtenäisenä ja huomasin tuolloin, että helmaan oli tuolloin vaikea saada riittävästi volyymiä. Leikkasin Lumikki-asun yläosan niin ikään vähän kiilamaiseen muotoonsa edestä, mutta suoraan yläosaan kiinni ommeltu helma painoi sen verran, että käytännössä tuo kiilamainen muoto yläosasta katosi. Niinpä päätin ommella Bellen asun kaksiosaisena. Yläosan toppiin käytin suuntaa antavana mitta-apuna PaaPiin Klaran yläosaa, sillä tiesin sen jo entuudestaan yläosastaan hyvin istuvaksi malliksi. Helma on ommeltu kahdesta metrin korkuisesta täysleveästä loimusamettisuorakaiteesta. Ompelin vastaavanlaisen helmaosan myös organzasta (joskin vähän korkeampana, sillä kangasta kului noihin helman poimutuksiin). Saumuroin loimusametin ja organzan yläreunoistaan yhteen ja tein reunaan kääntämällä kuminauhakujan. Kangasta on leveytensä puolesta sen verran reilusti, että kuminauhan pujottamisen jälkeen hameeseen tulee kivasti volyymiä. Yläkerroksen poimutuksien myötä volyymiä tuli entistä enemmän, enkä ryhtynyt enää omepelemaan erillistä vannehametta hameen alle.

Yläosan organzareunus on irrallinen. Käytännössä saumuroin vain suorakaiteenmuotoisen palan leveyssuunnassa putkiloksi, jonka päät solmin edestä yhteen. Lopuksi muotoilin putkilon päät nätisti solmukkeen sisään piiloon. Helman organzapoimut on käsin ommeltu.

Kun yhden rooliasun saa valmiiksi, on uusi tilaus jo odottamassa, sillä myös lasteni koulussa on lähiaikoina tulossa halloween-naamiaiset. Uusi naamiaisasu on siis jo tilauksessa.