Kevätjumppis

Kulunut vuosi on ollut vähän nihkeä käsitöiden saralla, ei pelkästään ompelujumia vaan ehkä ylipäätään käsityöjumia. Palasin kuitenkin hipelöimään talvilomalla inventoimiani kankaita. Tätä mintunvihreää joustocollaria tuli muutama vuosi sitten tilattua (ehkä Majapuulta..?). Ajatus oli varmaan tehdä siitä jotain omalle pojalle, mutta nyt tuntui, että aika oli jotenkin ajanut sen ohi. Väri tai kuosi tai jokin siinä ei tuntunut enää 8-vuotiaan pojan kankaalta. Olisi se varmasti tyttärelleni kelvannut, mutta päätin kuitenkin surauttaa siitä keväisen jumpsuitin kummipojalleni. Oikeastaan valmiina vaatteena kangas näyttääkin taas paljon kivemmalta, vaikka jokin siinä olevinaan aluksi vähän tökki.

Erityisen ylpeä olen tällä kertaa kohdistuksista. Kankaita leikellessä hieman arvelutti, että oliko sittenkään hyvä veto valita raitakankaan kaavaksi vinovetskarista raglanhihaista jumppista. Mutta kohdistukseni menivätkin paremmin kuin osasin edes toivoa (no ehkä tuossa vetskarin yläreunaa kohti on hieman toivomisen varaa, mutta...) Takasauma ja sivusaumat menivät lähes nappiin, eivätkä nuo hihojen kohdatkaan näytä hullummilta.

Kaavana toimi Ottobren Marsupial 4/2017. Sama, jolla ompelin joulukuussa samaiselle pojalle kettujumppiksen. Laiskuuttani en jaksanut piirtää astetta isompaa kaavaa vaan leikkelin kankaat taas hiukan summanmutikalla suurentaen. Lähinnä selkäosan pituutta lisäsin, toivottavasti en liikaa. Omien lasten jumppisajalta muistan kuitenkin, että ärsyttävintä oli se, jos jumppiksen mallissa selkäosa oli liian lyhyt. Toivottavasti ei nyt ihan lökömallia tullut kuitenkaan. Silmämääräisesti yritin kaavasta katsoa suunnilleen saman verran lisäystä kuin seuraavaan kokoon olisi tullut, mutta nämä minun käsityöni ovat aina vähän suurpiirteisiä.

Marsupialin alkuperäiskaavassa hupussa ei ole vuoria. Halusin sellaisen kuitenkin laittaa. Samalla sain hyödynnettyä Noshin mintunvihreän Tyrskyn lähes viimeistä piiruaan myöten. Resorikaitaleita ei Tyrskyn jämistä enää olisi saanut edes leikeltyä ja toisaalta yksivärinen trikoo toimii kyllä siinä virassa kuviollista paremmin. Melko lähelle sattui kuitenkin tuo resorikaitaleidenkin väri hupun vuorin pohjaväriin verrattuna.

Fokus hukassa

Käsitöiden saralla on ollut aika hiljaiseloa. Yksi ikuisuus kudin käsissäni pyörii satunnaisen epäsäännöllisesti, mutta ohuella langalla ja pienillä puikoilla ei siitäkään tunnu tulevan valmista. Piti ihan puoli väkisin kammeta itsensä ompelukamppeiden äärelle. Pääsiäislomalla aloin testaamaan PaaPiin kaavakirjan Klara-mekkoa. Mekon leikkauksessa on tuollaisia kolmiomaisia geometrisia muotoja, joten kankaaksikin valikoin mustavalkoisen kolmiokankaan, jota tuli joskus jostain tilattua isompi määrä. Halvalla kun sai. Jotenkin kaavoja piirrellessä ja kankaita leikellessä oli fokus hukassa. Kertaalleen leikkelin mekon ulommat taskupussikappaleet uusiksi, sillä en tullut ajatelleeksi, että tuo mustavalkoinen geometrinen kuviohan loistaa typerästi taskukappaleesta läpi. Leikkasin uudet taskukappaleet neutraalimmasta valkoisesta trikoosta. Onneksi älysin tämän mokan ennen ompeluvaihetta.

Seuraava aivopieru tosin tuli esiin etu- ja takakappaleita yhteen mallaillessa. Takakappaleen olkasaumat olivat muutaman sentin etukappaleen olkasaumoja kapeammat, eivätkä hihojen pyöriötkään tietenkään olisi istuneet, vaikka etukappaletta olisi kaventanut. Olin piirtänyt ja leikellyt takakappaleen samaisen kirjan hihattomasta Flora-mekosta. Onneksi tuota sulovileniyksissä tilamaani kangasta oli sen verran reilu pala, että siitä sai kuin saikin leikattua vielä uuden takakappaleen. Kyllä tästä lopulta mekko syntyi, mutta motivaatiota uudelleen työstämiseen täytyi hakea taas muutaman päivän ajan.

Ihan perus Klara ei tämäkään versio silti ole. Alkuperäisessä mallissa on pidemmät hihat, mutta en oikein ole 3/4 hihojen ystävä, joten modasin hihoja lyhemmiksi. Pääntien tein ilman resorikanttauksia ihan vain laiskuuttani. Nopeampi tapa on kääntää pääntieltä reunusta nurjalle ja tikata kaksarilla reunus. Helmaa modasin hiukan pidemmäksi. Mekko on muuten kokoa 38, mutta helman pituus on piirretty 44 koon mukaan. Aika tyköistuva on tämä malli yläosastaan. Itse ehkä mukavuussyistä pidän enemmän hieman väljemmästä mallista. Jos tällä kaavalla joskus vielä toisen mekon teen, modaan ehkä kainaloihin enemmän väljyyttä. Sitten mietin noita helman sivukolmioita. Kädet taskussa ollessa mekko on kyllä kiva, mutta harvemmin sitä joutaa pelkästään käsiä taskussa pitämään. Helman roikkuessa vapaana mekkoon tulee aika isot laskokset tuohon reunoille. Ehkä modaisin noita kiiloja myös hieman kapeammiksi. Katsotaan, päätyykö tämä kaava joskus jatkoon.

Korjauskirjontaa

Tiedätte varmaan ne 5-Minutes Crafts, Amazing Crafts yms... -videot, joissa käden käänteessä saadaan aikaan hieno lopputulos? Sellaisen videon innoittamana lähdin kohti korjausompelua. Paitsi, ettei homma ollut aivan 5 minuutin pikapläjäys. Ensinnäkin reikien korjaaminen on jotenkin tympeää hommaa ja toimeen tarttumista täytyy yleensä odotella pitkän aikaa. Usein viikkoja. Nytkin oli korjattavia leggareita siunaantunut jonoon jo kaksin kappalein. Tänään päätin vihdoin tarttua härkää sarvista. Pinterestistä bongailin hauskan näköisiä reiän paikkausmenetelmiä kirjomalla. Piti olla sellainen tuosta nuin vaan -pikapläjäys. Oranssit leggarit ajattelin korjata mustalla, koska niissä oli mustaa tehosteena muutenkin lahkeissa. Pykäpisto on entuudestaan tuttu menetelmä ja päätin tehdä tämän videon innoittamana kohdasta 00:34 alkavan tutorialin mukaisen pykäpistopaikkauksen. Teinkin. Vaan tulipa ihan susiruma "koppakuoriainen". Purin pois.

Ensinnäkin tuo musta lanka oli liian paksua tähän käytettäväksi ja toiseksi tajusin myös, että trikookangas kirjaillessa venyy hirmuisen rumaksi reiän ympärillä. Tuosta nuin vaan -pikakorjaus otti heti takapakkia, kun tuota mustaa järjettömän rumaa lankamöykkyä lähti purkamaan (onneksi mustaa lankaa on aina niin miellyttävä purkaa...) Purkuepisodin jälkeen meinasin heittää kirjailulangat jo nurkkaan. Silitin reiän taakse paksuhkon liimakankaan ja tein tuohon reiän päälle tuollaisen pikasyherön oranssilla langalla. Vaan teinpä senkin sitten lopulta niin ruman, että pakkohan sekin oli peittää. Samaisen videon kohdasta 02:02 otin malliksi tähtikuvion, joka lopulta tuon taakse silitetyn tukikankaan jälkeen osoittautuikin suht simppeliksi malliksi. Merkkasin lyijykynällä tähden kärkipisteet ja lopulta homma alkoi sujua aika sutjakkaasti. Samalla metodilla kirjoin sinisten leggareiden reiän umpeen.

Täydellisiä ei näistäkään tähdistä tullut, mutta leggareiden omistaja itse oli kovin tyytyväinen. Näillä mennään taas hetken aikaa.

Metsäpuuhia

Aika harhaisesti tulin aluksi ajatelleeksi, ettäkö etätöiden myötä sitä EHKÄ olisi jotenkin enemmän aikaa käsitöille. Väärin. Nyt, kun työpiste on koko ajan kotona, on työpäivälle paljon vaikeampi määritellä päättymisajankohtaa. Työpäivät tuntuvat venyvän entistä pidemmiksi, kun tulee mieleen, että se ja sekin asia täytyisi vielä tehdä ja sitten ihan puoli vahingossa löytää itsensä jumittuneena koneen ääreltä vielä illallakin. Jotta tässä ei aivan täysin mökkihöperöityisi (ja myös lapsille olisi päiviin vaihtelua ja virikkeitä), asetin itselleni tavoitteeksi käydä huhtikuun jokaisena päivänä metsässä tuulettamassa päätäni.

Nämä keppiukot syntyivät lasten kanssa metsästä poimituista kepeistä. Oikeastaan tämä oli poikani käsityötehtävä. Aika hauska sellainen, varmasti tulen käyttämään tätä ideaa jossain vaiheessa myös oppilaideni kanssa.

Pihaltamme on onneksi suora yhteys metsään, nyt poikkeusolojen aikana kotipihamme onkin kokenut aika ison "laajentumisen" ulottuen nyt pitkälle lähimetsään. Päivä päivältä mukaan metsäretkillemme lähtee yhä enemmän leluja ja tykötarpeita. Ja tietenkin aina myös eväät. Myös mukaan lähteneet supersankarimme saivat oman eväshetken, kun heille rakennettiin metsän antimista oma leirinuotio.

Supersankareille rakennettiin myös oma mökkilaituri.

Metsäpuroilla ja lammikoilla on viime päivinä ollut käynnissä useampikin silta- ja satamatyömaa. Samalla on kokeiltu millaisia rakenteita pelkistä kepeistä ja tikuista saa maastoon rakenneltua. Ehkä loppukuusta meillä on metsään rakennettu kokonainen pienoiskaupunki.

Onneksi hyttyset eivät ole vielä ilmaantuneet "ystäviksemme", joskin eilen bongasimme metsälammelta jo ensimmäiset hyttysen toukat, eli kohta puoliin saamme varmasti retkillemme myös ei niin toivottua seuraa.

Päivittäisillä metsäretkillämme seuraamme kevään etenemistä, vielä viikko sitten saimme rakennettua Elsalle ja kumppaneilleen jäälinnoja lammikoiden pinnasta lohkotuista jäälevyistä.

Aurinkoisimpina päivinä olemme bongailleet ötököitä. Erilaisia kuoriaisia ja perhosia on ollut jo melko paljon liikkeellä.

Pionin jämät mekoksi

Jämäpalaprojektini jatkuivat kaivelemalla esiin Pionin jämät. Oman Pioni-mekkoni ylijäämänä tilkkulaatikosta löytyi 30-20 cm korkea koko kankaan levyinen Pioni-soiro. Järkeilin tekeväni siitä mekon yläosan. Pikainen viimeaikaisten Ottobre-lehtien selailu ei tuottanut oikein järkevää täsmäosumaa haluamanilaiseen malliin. Muistelin tehneeni ainakin kerran aiemmin matalayläosaisen mekon ja pengoin blogiarkistojani. Löysin Ottobren (4/2016) Hummingbird-kaavan, jota olen käyttänyt kerran aiemmin (tosin silloinkin hieman omin sooloiluin). Kyseistä kaavaa mukaillen sain tehtyä mekon yläosan. Muistelin kaavan olevan melko lyhyt ja leveä ja pidemmillä hihoilla. Modasin siis kaavaa lyhythihaiseksi (koska kankaan riittävyys oli knafti). Helman tein kokonaan mutulla, pidemmäksi ja malliltaan suoralinjaisemmaksi. Ja sitten ihan vain laiskuuttani modasin myöskin tuon pääntien tavanomaisemmaksi ilman resorikanttauksia ja tuota pientä v-leikkausta. Kaavan leveyttä kompensoin käyttämällä kokoa pienempää kaavaa (ja siltikin mekko on minun silmään ihan hiukan turhan leveä), sivusaumoja ommellessa kaarsin saumurilla vielä aika leveän soiron pois kainaloiden alta.

Mekko ei ole tulossa omalle tyttärelleni, mutta häneltä kysyin apua helman väriin. Vaihtoehtoina oli vaaleanpunainen ja harmaa trikoo. Kumpikin oli suht lähellä Pionin sävyjä, mutta toisaalta kumpikaan ei ollut sävyltään ihan täydellinen. Pionin kukat taittavat ehkä hiukan enemmän vanhaan roosaan, kuin minun vaaleanpunainen trikooni ja tuo varastoistani löytyvä harmaa puolestaan taittaa hieman enemmän lilaan kuin Pionin pohjaväri. Hieman yllättäin tyttäreni puolsi helman väriksi mieluummin harmaata kuin vaaleanpunaista, joten sillä mentiin.

Ehkä tuota harmaiden sävyeroa saisi hälvennettyä, jos tuohon kankaiden rajakohtaan solmisi vaaleanpunaisen rusettinauhan/vyön. Mutta kauanko tuollainen vyö sitten pysyisi lasten touhutessa. Tuskin kauaakaan. Ei täydellinen lopputulos, mutta jämäpalaprojektiksi ihan kelvollinen. Tarkoitus oli kuitenkin ommella tilkuista ihan vaan perus käyttövaate.

Kaavan venytystä

Vuosia sitten lainasin kirjastosta Ottobren, josta piirsin pojalle Happy Champ housukaavat (OB 6/2014) koossa 110. Happy Champeja on tullut vuosien saatossa ommeltua useammatkin kappaleet erilaisina variaatioina. Mutulla olen aina itse tuota alkuperäiskaavaa suurennellut astetta suuremmaksi. Tällä kertaa päädyttiin jo kokoon 146. Tiedä sitten paljonko alkuperäiskaavasta on enää jäljellä, mutta housut näistäkin tulivat. Alkuperäismallista muuntelin tietoisesti etutaskut erilaisiksi. Myös lahkeen suut jätin tässä variaatiossani ilman resoria.

Tykkään erityisesti tuosta housujen takaosasta. Niissä on tuollainen hieman farkkumainen leikkaus. Farkkuja kun poikani ei edelleenkään suostu jalkaansa laittamaan. Materiaalin kun tulee olla joustavaa, eikä nykymuodissa olevista kapealahkeisista malleista kerta kaikkiaan löydy yksiäkään pojalleni sopivia farkkuja, ei edes stretsh-kankaisia. Farkkuja ei toki näistäkään tullut. Materiaalina on erään kangastilauksen bonuskylkiäisenä tullutta joustocollaria, mutta varastoissani olisi myös farkun näköistä collaria, josta voisi yrittää "wannabe farkkuja". En vain malttanut siitä ommella, kun en ollut alkuunkaan varma, miten tämän kertainen kaavan suurentamiseni toimii. Takaosasta tuli ihan ok, joskin tuo yläosan kiilamainen osa, joka ei tässä edes näy koko korkeudeltaa olisi voinut olla hiukan matalampi, samoin etupuolen yläosat voisivat olla jonkin verran matalammat. Istuessa etuosa näyttää jostain kohta hieman hassulta, eli ei tämä  vaiheittain jatketun kaavan suurenteluni ehkä ihan kaikilta osin nappiin ole mennyt, mutta en oikein tiedä miten tuota etumusta tulisi muuttaakaan. Ehkä olisi jo aika etsiä jokin uusi housujen luottokaava. :D

Kaavan mukaan tähän housumalliin tulisi vyötärölle leveähkö resori. Halusin tuon vyötäröosan olevan kuitenkin samaa väriä muun housuosan kanssa ja niinpä ompelin vyötärölle kaitaleen tuosta joustocollarista, kaitaleen sisään ujutin leveän kuminauhan.

Oranssi kausi jatkuu

 

Oranssi jämäkangaskausi jatkuu. Kauan kauan sitten tein tyttärelleni housut tuosta oranssista velourista. Housuista tuli jotenkin vähän tönköt. Ehkä kangas oli liian paksua. Tai housujen kaava köpönen. Niinpä tuo housuista yli jäänyt velour on vuosia pyörinyt tilkkulaatikossa enkä ole oikein saanut inspiraatiota tehdä siitä mitään. Aloitettuani tilkkujen tuhoamisprojektin, päätin vihdoin tarttua tuohon velourtilkkuunkin. Pala ei ollut kovin iso, mallailin sen päällä valmista PaaPiin mekkoa ja totesin helmaa kaventamalla palasen nipin napin riittävän jonkinlaiseen tunikamekkoon.

Kankaan korkeus määritteli mekon/tunikan pituuden. Ajattelin aluksi, että tilkku olisi jo lähtökohtaisesti liian pieni eskarilaisen vaatteen materiaaliksi ja ompelin mekkoa sillä ajatuksella, että se sopisi pari vuotta nuoremmalle siskontytölleni. Tyttäreni kuitenkin ihastui pehmeään materiaaliin ja halusi koittaa mekkoa. Tykästyi siihen niin, että halusi pitää sen itsellään, eli nyt se on enemmän tuollainen pehmoinen tunika. Tilkkulaatikon kätköistä kaivoin myös tuon mustan pilkkukankaan. En oikein tiedä mitä materiaalia se on. Joustavaa ja aika jämäkkää, ei ihan perustrikoota. Olen sen joskus poiminut Eurokankaan palalaarista tietämättä sen tarkempaa tuoteselostetta. Taskuna jämäkkä kangas toimii hyvin. Hieman riskillä lähdin venuttamaan tuosta pilkkukankaasta myös pääntien ja kädenteiden kanttaukset. Paljon jämäkämpää kuin resori tai ihan perustrikoo, mutta joustaa sen verran, että aika isolla pituuskertoimella sain kaitaleet asettumaan nätisti kanttauksiin.