lauantai 17. toukokuuta 2014

Tirppa

Jäi harmittamaan eilinen tunarointi aplikoinnin kanssa. Pakko oli koittaa tänään uudelleen. Itselleni armollisesti valitsin tämänpäiväisiksi aplikointimateriaaleiksi puuvillaa ja pellavaa, ei mitään joustavaa materiaalia :)


Aamuteen lomassa ensin hieman seikkailua Pinterestissä ideoita hakien. Lopulta virikekuvista yhteenvetona syntyi tällainen tirppa koristamaan tyttären ruokalappua.


Tällä kertaa olen aplikoinnin siisteyteen tyytyväinen, mutta kuten sanottu, myös materiaalit ja työstettävä kohde olivat aika paljon helpommat kuin eilisessä housunlahkeessa. Sen sijaan tuohon reunukseen en ole kovinkaan tyytyväinen. Varastoistani ei löytynyt kanttinauhaa kuin mustana ja se ei näin vaaleassa syöttölapussa näyttänyt oikein hyvältä. Käsityöboksistani tuli kuitenkin vastaan vaaleanpunaista satiininauhaa, jota aikoinaan tyttären kastemekkoa varten tuli hommattua. Kun ei muutakaan materiaalia ollut, päätin kantata reunukset satiininauhalla. Väri on hyvä, mutta kun nauha ei jousta mihinkään suuntaan, niin kaarevissa kohdissa kanttaus ei asetu nätisti vaan hieman kupruilee. Jos jaksan, puran tuon satiininauhan pois ja haen tilalle oikeaa kanttinauhaa. Tuskin jaksan, mennee näinkin.

Vaikka itse aplikointi sinänsä sujui tänään hyvin, näköjään jokaiseen harjotelmaani aina yksi lipsahdus mahtuu. Olin jo siksakannut etukappaleen kiinni taustakankaaseen, kun huomasin, että tirpan päässä yksi kohta oli hieman huonosti kiinni ja päätin vielä vahvistaa sitä päällekkäisellä, aavistuksen leveämmällä siksakilla. Ja näinhän siinä sitten kävi.


Tietenkin tuo vahvistettu kohta tuli näkyviin myös taustakankaaseen, koska palat olivat jo yhdessä. Sinänsä tuolla ei ruokalapun takana nyt hirveän suurta merkitystä ole, mutta harmitti silti. Sitten muistin jälleen tekstiilileimasimeni. Tehdäänpä oho-kohdan päälle NURINKUDIN-logo! :)


1 kommentti: