lauantai 11. heinäkuuta 2020

Melkein Olgat


Lankahelvetin blogissa törmäsin Olga-sukkiin. Malli näytti hauskalta, juuri sellaiselta, johon saisi hukattua pieniä värjäysnössäköiden jämiä. Alkuperäinen Olga-sukkien ohje on julkaistu Punomon sivuilla.  Tuossa Lankahelvetin mallissa kuvio on 14 silmukalla jaollinen, Punomon alkuperäisohjeella 16 silmukalla jaollinen. Käytin tuota Lankahelvetin versiota. -Tai luulin käyttäväni.  Vasta toista sukkaa aloitellessani tajusin, etten ollutkaan tehnyt ensimmäistä sukkaa ohjeen mukaan vaan näköjään sittenkin ihan oman version Olga-sukista. :)


Neuloin sukat 3,5 puikoilla Seiskaveikasta. Lankahelvetin mallissa oli tuo sama puikkokoko ja sama lanka. Ohje oli 56 silmukalle. Muutaman sentin vartta neulottuani purin koko tekeleen, sillä varsi tuntui todella kaposelta. Hämmentävää, sillä mielestäni silmukkamäärä tällä lankavahvuudella ja näillä puikoilla piti olla ihan passeli. Varsi tuntui niin kireältä, että päätin lisätä varteen yhden mallikerran (14 silmukkaa) jolloin silmukkamääräksi tuli peräti 70. Määrällisesti tuo tuntui Seiskaveikkaan tosi paljolta, mutta työn edetessä varren leveys tuntui kuin tuntuikin tuolla silmukkamäärällä ihan passelilta. Mitä ilmeisemmin kyseinen malli "söi neulepinnasta leveyttä" aika tavalla. Kantalappuun saavuttaessa jätin kierrokselta langankierrot pois, jolloin silmukkamäärä kapeni melkoisesti. Tein vielä toisen silmukoita vähentävän soveltavan kierroksen niin, että sain säädettyä kantalapun alkaessa silmukkamääräksi 54. Kantapääkavennuksissa tiputin sileälle osuudelle tuosta vielä pari silmukkaa pois. Ja koko ensimmäisen sukan kuvittelin kerrankin neuloneeni ihan ohjeen mukaan (tai no melkein, sillä teinhän jo nuo silmukkalisäykset heti alussa). Mutta...


Jälkimmäisen sukan vartta aloitellessa palasin vielä lukemaan tuota ohjetta. Ihan vain tarkistaakseni montako silmukkaa tulikaan lisäysten ja kavennusten väliin. Ja... Oho. Olin ilmeisesti ensimmäisellä kerralla silmäillyt ohjetta aika hätäisesti, sillä vasta silloin tajusin, että lisäykset ja kavennukset olisi tullut tehdä joka toiselle kierrokselle. Itse tein ne jokaiselle kierrokselle. Mikä ilmeisesti selitti sen, miksi jouduin lisäämään silmukoita varteen yhden mallikerran verran. Nähtävästi lisäykset ja kavennukset joka kierroksella tehtynä poistavat varresta joustoa. Mutta näyttääpä tuo malli toimivan ilman välikerroksiakin. 

Valkoista väliraitaa lukuun ottamatta kaikki värit ovat itse värjäämiäni. Jokainen omasta värjäyserästään. Koitin hakea näihin sukkiin vihertäviä sävyjä. Tuo keskiosan oliivinvihreä osio piti alkuperäisvisiossani olla pidempi niin, että raidoitus olisi alkanut uudelleen vasta kärjessä, mutta arvioin langan riittävyyden vähän väärin. Onneksi tajusin punnita kerän ennen ensimmäisen sukan kantalapun aloittamista. Neuloin siis tuota väliosaa niin pitkälle kuin lankaa grammamääräisesti laskettuna riitti. Aika tarkalle tuo langan riittävyys jälkimmäisessä langassa menikin, mutta riitti.

2 kommenttia:

  1. Tulipa kivan väriset Olgat ja hyvä idea käyttää noita jämälankoja näihin. Muutamat parit tämmösiä itekkin tehnyt ja nyt tiiän mihin hukkaan nuo jämät :). -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva, jos sait inspiraation jämälankaprojekteihin. ;)

      Poista