sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Yksisarvisia


Tein kummitytölle syntymäpäiväksi yksisarviskortin. 7-vuotias tyttäreni katsoi korttia ja totesi hitaasti: WAU! Pakko oli siis tehdä yksisarviskortti myös tyttärelleni, jonka syntymäpäivä sattuu olemaan samoihin aikoihin. En kuitenkaan halunnut tehdä toista aivan samanlaista korttia.


Ehkäpä tuosta ensimmäisestä versiosta tuli silti omastakin mielestäni jotenkin kivampi. Kivaa oli kyllä tehdä kumpaakin korttia. Ponien harjan leikkelin ja liimailin washi-teipeistä, jolloin suortuvia pystyi hieman säätämään ja sommittelemaan eri asentoihin.


Yksisarvisten kanssa alkuun päästyä, tulossa on vielä kokonaiset yksisarvisteemasynttärit. Varmaan joka vuosi uskottelen itselleni, että tänä vuonna en enää järjestä lapsille ihmeellisempiä teemasynttäreitä ja kuitenkin synttäreiden lähestyessä huomaan alkavani miettiä jos jonkinlaisia somisteita ja tarjoiluja jonkin teeman ympärille. Nytkin kävin jo kaupungilla höntsäilemässä ja ostelemassa erilaista yksisarvisteemaan soveltuvaa rekvisiittaa, vaikkei kaverisynttäripäivää ole vielä edes päätetty. Toiveissa olisi aurinkoisempia ja poutaisempia päiviä, jotta synttärikemut saisi järjestettyä ulkona.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti