Huopaperhonen äidille

Tänä vuonna äitienpäiväkortin siivitti matkaan pieni huopaperhonen. Piirsin ensin paperille perhosen kaavan, jonka mukaan leikkelin perhosen pohjan Taito Shopista ostamalleni paksulle kierrätyshuovalle. Pohjan päälle neulahuovutin lilaa villaa ja pinkkiä hahtuvalankaa. Ompelin vielä ompleukoneen suoralla ompeleella siipiin lisää juonteita. Vartalo on ommeltu tiheällä mustalla siksakilla, josta lankojen päät jätin tarkoituksella perhosen tuntosarviksi. Lopuksi ompelin käsin vielä muutamia helmiä koristeeksi.

Perhosen taakse ompelin käsin pienen rintakorun pohjan, jolloin perhosen saa kortista irti rintakoruksi käyttöön.

Ihanaa äitienpäivää! 💗

Virkattu Totoro

Television katselun passivoivasta vaikutuksesta on puhuttu minun lapsuudestani saakka. Itselläni on televisiota katsellessa kädessä yleensä aina jokin käsityö, kudin tai vastaava projekti meneillään. Mietinkin, onkohan se sitten passiivisen television katselun sijaan aktiivista television katselua..? Ellei mitään keskeneräistä projektia ole, sellainen täytyy yleensä jostain kehittää. Tällä kertaa oli siitä poikkeuksellinen tilanne, ettei meneillään ollut ainuttakaan keskeneräistä lankatyötä! Eikä oikeastaan edes mitään kuningasideaa seuraavasta kässäprojektista. 

Totoro-amigurumi lähtikin syntymään oikeastaan ihan vain puhtaasti siitä, että televisiota katsellessa kaipasin käsilleni jotakin tekemistä ja lattialla lankakorissa sattui nyt olemaan nössäkkä harmaata Venlaa. Työparillani olisi seuraavana päivänä syntymäpäivä ja tiedän hänen pitävän Studio Ghiblin elokuvista, etenkin Totorosta. Ilman sen isompaa suunnittelua tai ohjetta lähdin  virkkaamaan harmaasta langasta Totoro-hahmoa. Itse vartalo syntyikin aika joutuisasti, mutta totuuden nimissä todettakoon, että noihin pienten osien nysväämiseen sai toki aikaa suttaantumaan. 

Ekaluokkalaiset olivat hiukan kateellisia työparini taskun suulta kurkistelevasta Totorosta. He halusivat samanlaisen. Ihan hauskaa puuhaahan tämä oli, mutta ehkä kärvällisyyteni ei kuitenkaan riitä amigurumien virkkaamiseen koko luokalle. Täytynee varmaankin tehdä jokin prototyyppi neulahuovutetusta Totorosta, josko oppilaiden kevätkäsityö olisikin neulahuovutettu Totoro-hahmo. 

Lankana samettijalalla värjätty Novitan Venla. Sävy on siitä kinkkinen, että jossakin valossa lanka näyttää aivan harmaalta (kuten Totorossa kuuluukin), kun taas jossakin valossa sävy taittaa voimakkaasti vihreään.

Meripihkansävyistä pitsiä

Syksyllä olimme siskoni kanssa Tampereella ja kävimme lankakauppa Nurjassa. Synttärilahjaksi sain valita valikoimasta mieleiseni langan. Ihania sävyjä oli vaikka kuinka, mutta lopulta päädyin valitsemaan Merino singleä meripihkan sävyssä.

Lopulta lanka muuntautui Pirjo Iivosen suunnittelemaksi Leija-huiviksi. Unelmien huivit -kirja on ollut hyllyssä pitkälti toista vuotta, mutta inspiraatio huivin aloittamiseen on antanut odottaa itseään. Malli valikoitui oikeastaan langan riittävyyden mukaan. Ohjeen mukaan Leijaan kuluisi lankaa n. 80 grammaa.  Modasin huivin puoli numeroa isommilla puikoilla ja levensin pitsiosuutta kahdella mallikerralla, joten lopulta lankaa kului reilu 90 grammaa.

Yleensä olen vähän laiska pingottelemaan neuleitani, mutta tällaisessa pitsihuivissa pingotus on melkein välttämätön, jotta huivi saavuttaa lopullisen muotonsa. Pitsineuleosuutta aloittaessa tuli joku aivopieru mallikerrassa ja muutaman kierroksen jälkeen purin tuota pitsireunusta jo kertaalleen pois. Uudelleen aloituksen jälkeen tajusin toisen pitsikierroksen lopussa. että jossain oli jälleen mennyt vikaan, sillä rivi ei päättynyt siihen silmukkaan, mitä mallikerta osoitti. Edellisistä purkuhommista tympääntyneenä en kuitenkaan jaksanut purkaa enää toistamiseen, sillä silmämääräisesti en huivissa mitään isompaa häikkää havainnut. Oikeastaan tajusin tuon virheen vasta pingotusvaiheessa. Huivin pitsikuvion alareuna on siis oikeasta laidastaan hieman erilainen kuin vasemmasta laidastaan. Olkoon. Käytössä ja kaulaan kiedottuna sitä ei  kukaan huomaisi. Harteilla huivia pitäessäkin saa kuviota kyllä todella tarkkaan tihrustaa bongatakseen virheen. 

Malli: Leija, Pirjo Iivosen Unelmien huivit -kirjasta.

Lanka: Nurjan merino single, meripihka.

Pyöröpuikko nro 5.

Pikasurautukset

 

Tyttären housulaatikossa tuntuu vallitsevan krooninen leggarivaje. Joko lahkeet jäävät lyhyiksi tai polvet ovat puhki. Kadonnutta ompelumotia metsästäessä onkin syytä hakea vauhtia perusasioiden ääreltä eli leggariompelusta. "Tästä äkkiä surautan..." harvoin menee maaliin suunnitellusti. Eikä mennyt nytkään. Paapiin luottoleggarikaavalla Liljalla olen ommellut lukuisat leggarit, ehkä sitä tutun kaavan ja simppelin ompeluprojektin äärellä se vähäinenkin keskittyminen sitten herpaatuu. Hiukan huonossa valossa kun leikkelin kankaat, huomasin ompeluvaiheessa leikelleeni tuon mustan lycran väärään langansuuntaan. 😖

Ompelin silti. Toisaalta joustaahan tuo kangas aika hyvin kumpaankin suuntaan, nähtäväksi sitten jää, miten legut pitävät muotonsa.

Työvoitto

 

Joidenkin projektien kanssa vain takkuaa enemmän kuin toisten kanssa. Nämä sukat ovat esimerkki siitä, kun takkuaa enemmän. Todennäköisesti juuri siitä syystä näiden valmistuminen kesti miltei pari vuotta. Siihen toki mahtuu piiitkiä motovaationkeruutaukoja.

Ensimmäisen kerran meni pieleen jo lankojen värjäysvaiheessa. Piti tulla lupiinin kukilla sinistä sävyä, mutta keitokseni pääsi kuumenemaan aivan liikaa. Sinisen sijaan tuloksena oli mitä lie harmahtavan vihertävää.

Malliksi valikoitui Drops Designin Spring Snow. Aloitin ohjeen silmukkamäärillä (72), mutta varsin tuntui aivan liian lörpöltä. Purkuun meni ja vähensin aloituksen silmukoita reilusti luoden lopulta vain 60 silmukkaa. Jostain syystä tuo A2 mallikerta oli tuskastuttavan hidasta neulottavaa. Hitaampaa siitä tuli, kun välillä sekoili kaavion kanssa. Sekoilu jatkui myös sinällään suht simppelissä A3 kaaviossakin, joten purkuhommat tulivat tutuksi. Lopulta meni moti tuohon pitsikaavioon ja päätin oikaista neulomalla jalkateräosan ihan vain perusperttisuoraa. Kuukausien taukojen kautta sain lopulta tuon ensimmäisen sukan taisteltua loppuun, mutta samalla katosi loppukin motivaatio. Kun sitten pariton sukka pyöri pitkälti toista vuotta lankakorissa, päätin viimein tarttua härkää sarvista ja neuloa sille parin. Vuoden alussa laadin itselleni tälle vuodelle kässätavoitteet. Yhdeksi tavoitteeksi kirjasin pitkään horroksessa olleen projektin loppuun saattaminen. Periaatteessa tuon kriteerin olisi täyttänyt myös tuo edellinen postaukseni Kalevalapeiton valmiiksi saattaminen. Mutta kannatti siis kirjata tuo tavoite, sillä nyt sain valmiiksi peräkkäin peräti kaksi pitkään tekeillä ollutta projektia. 

Summa summarum... aikamoista tuskailua oli näiden neulominen, mutta valmista tuli. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo aloituksen silmukkamäärän nipistäminen taisi olla vähän turhankin reilu, sillä varresta tuli kaponen. Toisaalta sukka kyllä istuu napakasti jalkaan, mutta paksumpien leggareiden päälle näitä varsia ei tarvitse kiskoa.

Lankana itse värjätty Novitan Venla, puikot nro 2,5.

Kalevala-peitto luonnonvärjätyistä langoista

 

Vajaa pari vuotta sitten virkkasin äidilleni 70-vuotislahjaksi Kalevala-peiton luonnonvärjätyillä langoilla. Peittoa oli tosi kiva tehdä, sillä jokainen pala on omanlaisensa, joten mielenkiinto pysyi yllä palasten vaihtuessa. Projektiin sai lisäksi upotettua paljon itse värjättyjä lankoja. Koska ensimmäinen peitto meni lahjaksi ja lukuisten kasvi- ja sienivärjäyskokeilujeni jäljiltä käsinvärjättyjä lankaeriä oli vielä rutkasti jäjellä, päätin virkata Kalevala-peiton myös itselle.

Tällä jälkimmäisellä kerralla palasten virkkaus sujui jo paljon jouhevammin. Kun ensimmäisen peiton kanssa jouduin turvautumaan vielä aika paljon tutorial-videoihin, tämän jälkimmäisen peiton kanssa selvisin melkein kokonaan pdf-ohjeiden lukemisella. Yllättävän helposti erikoissilmukatkin palautuivat mieleen.

Alkuperäisen ohjeen Pohjolan neito -reunus oli omaan makuuni ehkä vähän turhan krumeluuri (ihan kuin nämä eriväriset kohovirkkaukset eivät olisi... 😝), joten modasin tuon reunuksen hieman pelkistetymmäksi. Pieni loikka ohjeen viereen on aina paikallaan.

Alkuperäiseen Kalevala CAL -ohjeeseen kuuluu 24 palaa sekä neljä bonusruutua. Korvasin tässä peitossa Ruudun numero 23, Kantele, ensimmäisellä bonusruudulla nimeltään Sormet sormien lomahan. Pari muutakin muunnelmaa peitosta löytyy, toinen tahallaan, toinen tahattomasti. Ruudusta nro 11, Joukahainen suossa, jätin tietoisesti tuon Joukahaisen pois. Ruudun nro 20, Tapio, kanssa kävi jokin kömmähdys ohjeen tulkinnassa. Huomasin kömmähdykseni vasta kun olin jo virkannut pari kerrosta kömmähdyksen yli, enkä jaksanut purkaa, sillä tahaton variaationi ei sekään näyttänyt pahalta. 

Peitto on ollut työn alla nyt reilun vuoden. Oikeastaan suurin osa palasista on virkattu yli vuosi sitten. Viime keväänä mallailin olemassa olevia palasia ja totesin peiton kaipaavan lisää sinertävän ja harmaan sävyjä. Peittoprojekti jäikin tuolloin tauolle, sillä päätin odottaa kesän lupiinikautta sekä loppukesän tarhakäenkaaleja. Kesän ja syksyn aikana sainkin värjättyä lisää kaipaamiani sävyjä. Väripaletti täydentyi sinisävyjen lisäksi myös avocadon antamilla roosan sävyillä. Virkkausinnostus oli kuitenkin pitkään kateissa, vaikka tarvittavat värit olivatkin kasassa. Viimein pääsiäisen alla sain otettua itseäni niskasta kiinni ja virkkasin viimeiset puuttuvat palaset ja yhdistin peiton valmiiksi.

Aivan kaikkia värin lähteitä en varmastikaan enää edes muista. Tiedän peitossa olevan kuitenkin ainakin lupiinin, avocadon, raparperin, järviruokon, mustapavun, samettijalan, verihelttaseitikin ja männynsuomuorakkaan sävyjä. Lisäksi sieltä löytyy omenapuun kuorilla, pihlajan kuorilla ja pihlajan lehdillä värjättyjä lankoja. Ainakin. Todennäköisesti joitain muitakin sävyjä, mitä en nyt tähän muistanut luetella. Värilienten eri keitosvaiheet ovat joskus tuottaneet melko erilaisetkin sävyt. Usein jälkivärit ovat ensimmäistä värjäyserää haaleampia sävyjä. Palasten keskinäistä järjestystä olisi varmasti voinut viilata loputtomasti, tällä kertaa ne päätyivät nyt tällaiseen järjestykseen.

Ruudut on virkattu itse värjätystä Seiskaveikasta, liitokset luonnonvalkoista Nallea. Virkkuukoukku nro 3,5.

Rakkautesi jäljet

Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjasta neuloin jo aiemmin itse värjäämistäni langoista Autioituu rannan talot -mallin, tällä kertaa kirjasta lähti toteutukseen Rakkautesi jäljet -sukat. Viime kesänä Tampereella ollessa käväisin lankakauppa Nurjassa, josta ostin ihanaa käsin värjättyä marinosukkalankaa. Tuo Kardinaali-niminen sävy sopi mielestäni erinomaisesti juuri tähän sukkamalliin. Joskin jäin vähän pohtimaan tuliko näistä nyt liiankin jouluiset sukat?

Äkkiseltään malli ei näytä kovinkaan monimutkaiselta, mutta itse asiassa sukkia neuloessa tuli samalla kertaa opeteltua kolmekin itselleni uutta tekniikkaa: aloituksen nirkkoreuna, varren latvialainen kierreraita sekä jälleen uudenlainen kantapäätekniikka. Tai tarkemmin ajatellen uusia tekniikoita taisi tulla opeteltua peräti neljä, sillä näissä sukissa käytin myös uudenlaista silmukoiden luomistapaa. Nirkkoreunuksen taitosta varten tarvittiin apulangalle tehty väliaikainen luomisreuna, jonka saa helposti purettua pois. Tapoja tähän on useampiakin, itse loin silmukat virkkuukoukkua apuna käyttäen Drops-designin tutorial-videon pohjalta.

Tapani mukaan tein malliin jälleen omia sovelluksiani. Jopa L-koon aloitussilmukkamäärä (72) tuntui kovin pieneltä ottaen huomioon, että Nurjan Merino sock on fingering-vahvuista lankaa ja neuloin sukat nro 2 puikoilla (raita- ja kuvioneuleosuus tosin nro 2,5 puikoilla). Koska varren alkupuolella oleva kuvioneuleosio jo sinällään rajoittaa varren joustavuutta, päätin seurata vaistoani ja lisätä aloitussilmukkamäärää ihan reilusti. Kuvioraita on kuudella jaollinen, joten lisäsin aloitukseen 12 silmukkaa luoden puikoille 72 silmukan sijaan 84 silmukkaa. Kierroksen vaihtumiskohdan hilasin takareunasta nilkan sisäreunaan. Kuvioneuleosuuden jälkeen kaventelin ylimääräisiä silmukoitani tasaisin välein kierroksen vaihtumiskohdan molemmin puolin, jolloin kantapääkavennuksiin saavuttaessa jäljellä oli alkuperäisohjeeseen nähden enää neljä ylimääräistä silmukkaa. Nämä tasasin pois kantapääkavennusten yhteydessä. Jalkateräosuus on neulottu alkuperäisohjeen silmukkamäärillä. Sukista tuli omista sooloiluistani huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia) oikein napakat ja istuvat jalkaan erinomaisesti. 

Malli: Tiina Kuu, Rakkautesi jäljet.

Lankana Nurjan Merino sock (Kardinaali-sävy), puikot nro 2 ja 2,5.