lauantai 13. kesäkuuta 2020

Plussapaita


Seikkailimme perjantaina Kankaanpäässä tutustuen Taidekehän teoksiin. Kaupunkimiljööseen on vuosien saatossa ujutettu yli 100 taideteosta. Yksi suosikeistamme oli tämä tiilimuuri, jonka erilaisissa palasissa riitti tutkittavaa. Kaupunki on perinteisesti tunnettu punatiilien valmistuksesta ja sikälikin sieltä löytyy useampiakin tiiliaiheisia teoksia.


Läheskään kaikkiin teoksiin emme ehtineet päiväretkemme aikana tutustumaan, mutta koska kummipoikamme asustaa kyseisessä kaupungissa, teemme varmasti vielä lisää retkiä taidekehän teoksiin tutustuen.


Lasten mielestä hauska teos oli nämä musiikkiopiston viereiseltä puistikolta löytyvät kiviset pianon koskettimet. Minua huomattavasti musikaalisempi ystäväni intoutui laulamaan säveliä lasten hyppyjen mukaan. :)


Lapset viihtyivät keskustan tuntumasta löytyvässä Leijonapuistossa. Myös Leijonapuiston läheisyydestä löytyi useampiakin veistoksia, mm. tämä jättiläiskokoinen valokuvakehys muhkuraisella metallisella peilillä.


Poikani kesäpaidat alkavat jäädä hieman knafteiksi ja ompelin hänelle uuden teepparin. Plussapaita pääsi ensi kertaa käyttöön Kankaanpään retkellemme. Kaavana toimi Plain Basic Ottobre 1/2019. Simppeli peruspaita, kaava tulee varmasti käyttöön jatkossakin, joskin saatan helmaa hieman lyhentää. Tässä paidassa helma on sen verran pitkä, että se kääntyy silloin tällöin alareunastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti