tiistai 30. kesäkuuta 2020

Vihreän sävyjä


Lupiinien kukinta alkaa olla jo ohi, mutta tässä vielä tämän kesän viimeiset lupiinivärjäykset. Hain tietoisesti tällä kertaa vihreitä ja turkooseja sävyjä, joten käytin puretukseen raparperin lehtiä, jolloin langan pohjaväri muuttuu keltaiseksi. Etualalla näkyvä ohuempi lanka (Novitan Venla) on itse asiassa jäänne viime kesästä, raparperilla puretettu sekin. Lanka pyöri vuoden verran vaaleankeltaisena vyyhtinä, kun en osannut ensin päättää, pidänkö keltaisen sävyn vai päällevärjäänkö raparperin päälle. Päätin värjätä.


Taaempi vihreä sävy on puretettu raparperin lehdissä ensimmäisenä, jolloin se sai voimakkaimman keltaisen pohjavärin. Kun ensimmäinen vyyhti on vienyt lehdistä suurimman keltaisuuden, laitoin raparperin lehtien jälkiväriin etualalla olevan langan, jolloin jälkimmäisen erän puretuksen pohjaväri jäi vaaleamman keltaiseksi. Vastaavasti laitoin vaaleamman keltaisen vyyhdin lupiininkukkapataan ensimmäisenä, jolloin sinistä väriä oli runsaimmin jäljellä. Sinisen ja vaaleankeltaisen yhdistelmänä sain mintunvihreää. Jälkimmäiseen erään laitoin alunperin pohjaväriltään keltaisemman vyyhdin. Tuloksena melko raikkaan vihreä väri.


Kaikkein vihrein lanka sai pelkän raparperinlehtikäsittelyn. Langan pohjaväri oli harmaa, jolloin raparperin lehtien keltainen taittoi värin voimakkaan vihreäksi.

2 kommenttia:

  1. Voi että, tää kuulostaa aina vaan niin mielenkiintoiselta.. 😍 Minkä kokoisia nämä sun kerät muuten on?

    VastaaPoista
  2. Suunnilleen 75-50 g. Vyyhdittäessä laitan yleensä kerän likimain puoliksi. Ennen Seiskaveikkakerä oli 150g, nukyään ovat muuttaneet sen 100 grammaiseksi. Venlat ja Nallet taitavat olla 100 gramman keriä. Vielä en ole tohtinut "fiinimpiä" lankoja värjäillä, ehkä joku päivä uskaltaudun värjäilemään myös vähän kalliimpia lankoja. :)

    VastaaPoista